Ajankohtaista

Rauman Energian ja Rauman Energia Sähköverkon asiakaspalvelunumero ja vikapalvelunumero uudistuvat.

Kiinteistönomistajille on tarjolla useita uusia tukimuotoja, joilla he voivat olla mukana energiatalkoissa ja luoda samalla sekä puhtaampaa huomista että taloudellista säästöä.

Rauman Energia Oy laajentaa Sukkela-valokuitunsa saatavuutta Haapasaaressa Otanmaantien ja Sokertopantien alueilla kesän 2023 aikana.

Päivityksessä mittarit ohjelmoidaan toimittamaan tuntisarjan sijasta 15 minuutin mittaussarjaa.

Rauman Energia -konsernin liikevaihto kasvoi viime vuonna kuusi prosenttia 34,9 miljoonaan euroon, mutta liikevoitto laski 33 prosenttia 4,9 miljoonaan euroon ja tilikauden tulos oli 12,9 miljoonaa euroa tappiollinen.

Rauman Energian kaukolämmön yritys- ja taloyhtiöasiakkaiden on nyt mahdollista hankkia käyttöönsä 100-prosenttisesti vihreää kaukolämpöä.

Viime kuukausina on käyty valtavasti keskustelua energia-alan murroksesta. Asiakkaan näkökulmasta katsottuna muutos on ollut vieläkin pidempikestoista ja suurempaa kuin mistä yleisesti puhutaan.

Kaukolämmön uudet palvelut ovat löytäneet hyvin tiensä raumalaisten asiakkaiden luokse.

Palvelupäällikkö Taru Arponen huolehtii, että uudet sähköliittymät tulevat kytketyksi ajallaan ja asiakkaat saavat vastauksia sähkökysymyksiin.

Poikkeuksellinen energiavuosi, energiansäästötalkoot ja edellisvuotta alhaisempi lämpötila näkyvät selvästi Rauman Energian viime vuoden tilastoissa.

Rauman Energia lanseeraa uuden BioTakuun, joka on suunnattu kaukolämmön yritys- ja taloyhtiöasiakkaille.

Sähköpula tulee, jos sähköä käytetään enemmän kuin sitä tuotetaan tai tuodaan. Tällöin sähkön kulutusta joudutaan rajoittamaan, jotta sähköjärjestelmä ei kaadu.

Rauman Energia Sähköverkko tarjoaa lokakuun alusta lähtien uuden vaihtoehdon sähkönkulutuksen ohjaukseen (kuormanohjauspalvelu), josta on hyötyä etenkin sähkölämmitysasiakkaille, joilla on spot- eli pörssisähkösopimus.

Rauman Energia Sähköverkko Oy tiedotti lokakuun puolivälissä laskevansa verkkopalvelumaksua määräaikaisesti talven aikana. Alennuksen määrä on nyt täsmentynyt.

Varautuminen on sähköyhtiössä arkipäivää ja ympärivuorokautista. Käyttö- ja kunnossapitopäällikkö Ville Liukas huolehtii, että sähköt pysyvät päällä ja verkostot ovat kunnossa.

Kulutustottumusten kriittisen tarkastelun lisäksi on hyvä miettiä, miten omaa sähkönkulutustaan voisi tasata pois huipputunneilta.

Rauman Energia tarjoaa Rauman uimahallin kaikkien käyttöön veloituksetta lauantaina 4.3.2023.

Korotuksen kokonaisvaikutus vuotuiseen kaukolämpölaskuun on keskimäärin 7 prosenttia. Tämä tarkoittaa omakotitalossa noin 7–8 euroa kuukaudessa ja rivi- ja kerrostalossa noin 4–5 euroa kuukaudessa asuntoa kohti.

Lumenin avajaisia vietetään uudenvuodenaattona 31.12. ja tapahtuma kestää loppiaisviikonloppuun 7.1.2023 asti.

Sunnuntaiyönä  30.10. noin klo 00:30 aikaan oli keskeytys sähkönjakelussa. Katkoksen pituus oli reilun tunnin mittainen ja vaikutti noin 150 …

Sähkön järkevä käyttäminen on noussut syksyn kuumaksi puheenaiheeksi. Listasimme keinoja, joilla voi seurata omaa sähkönkäyttöä.

Verkkopalvelumaksuun kohdistuvan hintojen alennuksen taustalla on kantaverkkoyhtiö Fingridin keskiviikkoinen tiedote.

Rauman Energian Lungi-palvelu on käytössä jo useissa taloyhtiöissä Raumalla. Nimensä veroisesti se tarjoaa helppoutta ja mielenrauhaa sekä säästöä energialaskuun.

Jatkossa latauksen hinta on 35 senttiä/kWh ja suurteholatauksen hinta 45 senttiä/kWh. Hintojen korotus johtuu sähkön markkinahinnan voimakkaasta noususta.

Lauri Tuomola on syksyn aikana käynnistänyt Rauman Energialla uuden Asiakkuudet-yksikön toimintaa. Yksikön tehtäviin kuuluvat asiakaspalvelu sekä monipuolisesti myynnin, markkinoinnin ja viestinnän toiminnot.

Koostimme muistilistan syysmyrskyihin varautumisesta.

Torstaina 6. lokakuuta järjestetään Kotitalouden energiailta, jossa on tarjolla runsaasti asiaa kotitalouksien energiankäytöstä. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Virheellisten laskujen määrä on noin 6000 ja virheellisissä laskuissa poikkeama koskee joko 22.8. tai 23.8. laskutettua energian määrää.

Helikopteritarkastukset suoritetaan Rauman Energia Sähköverkon ja Vakka-Suomen Voiman alueilla kahden viikon aikana alkaen maanantaina 29.8.2022.

Rauman ydinkeskustaan valmistuneessa As Oy Rauman Loistossa nautitaan kesän kuumimmilla helteillä sopivasta viileydestä. Kaupungin ensimmäinen uutta teknologiaa hyödyntävä kiinteistökohtainen jäähdytys viilentää uudiskohteen asuntoja lattialämmityksen kautta.

Eeva Kuusiston työpäivät asiakaspalveluvastaavana ovat monipuolisia. Ne sisältävät kohtaamisia niin asiakkaiden kuin työkaverien kanssa. Eevalle hyvä työyhteisö ja työkaverit ovat tärkeitä.

Haluaisimme kuulla asiakkaidemme mielipiteitä Toimii.-asiakaslehdestämme. Arvomme kaikkien vastanneiden kesken ravintolalahjakortteja.

Rauman Energian asiakaspalvelupisteeseen voi nyt varata palveluajan. Lue lisää myös kesän poikkeavista aukioloajoista.

Rauman Energia Sähköverkko Oy ja Vakka-Suomen Voima Oy ottavat käyttöön tuntikohtaisen netotuksen, mikä parantaa aurinkosähkön pientuottajien saamaa hyötyä itse tuotetusta aurinkosähköstä.

Rakennamme tänäkin kesänä lisää säävarmaa sähköverkkoa sekä kaukolämpöverkkoa. Myös valokuitu laajenee kesän aikana uusille alueille. Sähköverkon kehittämissuunnitelma on julkaistu kommentoitavaksi.

Rauman Energian kaukolämpö tuotetaan biopolttoaineilla Rauman Biovoimassa, mutta miten se käytännössä tapahtuu? Ja voiko kaukolämpö, lähes 200 vuotta vanha keksintö vielä uudistua?

Voimajohtoprojekti valmistuu kesäkuussa. Sen aikana on saneerattu 36 kilometrin pituinen voimajohto Kalannin ja Rauman Kairakadun sähköaseman välillä.

Haemme nyt sähköverkkotiimiimme kehitysinsinööriä. Hakuaikaa on 22.5. asti.

Listasimme faktoja, miksi Suomi tarvitsee kuitua. Ja miksi Rauman Energia haluaa varmistaa, että raumalaisille on tarjolla aitoa valokuitua nykyisiin ja tuleviin tiedonsiirtotarpeisiin.

Rauman Energian TOIMII.-asiakaslehden numerossa 1/2022 tutustuttiin kaukolämpöasentaja Juha Vähä-Ettalan työpäivään.

Rauman Energia -konsernin viime vuosi sujui kaikilla mittareilla erinomaisesti. Liikevaihto, liikevoitto ja tilikauden tulos kasvoivat merkittävästi edelliseen vuoteen verrattuna.

Lehti jaetaan neljä kertaa vuodessa noin 17 000 kotitalouteen Rauman Energian alueella.

Aurinkosähköllä voit vähentää ostosähkön tarvetta ja pienentää näin sähkölaskuasi. Maksuton luento pitää sisällään useita asiantuntijapuheenvuoroja.

Rauman Energia hakee asiakkuuspäällikköä ja IT-kehityspäällikköä. Hakuaikaa on 13. maaliskuuta asti.

Kaukolämpövuoden havaitsemiseen ei tarvita lämpökameraa, vaan etenkin talvella havaintoja voi tehdä kuka tahansa.

Hinnankorotus tulee olemaan loppuvuoden osalta 12 prosenttia aiemmin ilmoitetun 20 prosentin sijaan.

Sääennusteiden mukaan erittäin voimakas matalapaine liikkuu lauantai-illan ja sunnuntain aikana Suomen lounaispuolitse kaakkoon.

Lumen-valotaidetapahtuma järjestettiin tänä talvena toista kertaa. Sosiaalinen media täyttyi jälleen mitä upeimmista yleisön ottamista kuvista.

Rauman Biovoima tiedotti eilen, että voimalaitoksen toinen biokattiloista on käynnistetty ja voimalaitos tuottaa jälleen Rauman Energialle biopolttoaineilla tuotettua kaukolämpöä.

Lumen-valotaidetapahtuma päättyi lauantai-iltana 15. tammikuuta, jolloin teokset olivat viimeistä iltaa ihasteltavissa eri puolilla Rauman keskustaa. Tapahtuman järjestäjät ovat olleet tyytyväisiä tapahtuman sujumiseen.

Asiakaspalvelumme on keskiviikkona 19.1. auki järjestelmäpäivitysten takia vain käyntiasiakkaille. Palvelemme jälleen normaalisti kaikissa kanavissa torstaina 20.1. kello 8 alkaen.

UPM:n tehtaiden lakko vaikuttaa merkittävästi Rauman Energian kaukolämmön tuotantoon, sillä Rauman Biovoiman biokattilat eivät ole käytössä ja lämpöä joudutaan tuottamaan öljykäyttöisillä varakattiloilla.

Rauman Energia ja Osuuskauppa Keula ovat mahdollistamassa nyt toista kertaa järjestettävää Lumenia, joka ihastuttaa Rauman keskustassa yhdeksän päivän ajan 7.–15.1.2022 joka päivä kello 17-22 välillä.

OMA Raportti -palvelun saa helposti käyttöön luomalla uuden käyttäjätunnuksen ja salasanan.

Rauman Energia on vedonnut UPM:n lakon neuvotteluosapuoliin, jotta voimalaitokset rajattaisiin mahdollisen lakon ulkopuolelle.

Asiakaspalvelumme aukioloajat loppuvuoden osalta on päivitetty tähän uutiseen.

Raumalla toista kertaa järjestettävässä valotaidetapahtumassa nähdään kuratoitua valotaidetta.

Jatkossa verkkopalvelumaksujen (perusmaksu, sähkönsiirto, sähkövero) ja sähköliittymien laskut maksetaan suoraan Rauman Energia Sähköverkko Oy:n tilille.

"Meillä on merkittävä rooli hyvän raumalaisen arjen takaajana. On tärkeää, että voimme ylpeinä kertoa tekemästämme työstä sen eteen", verkkojohtaja Marko Silokoski linjaa

Energiateollisuus ry:n teettämän tutkimuksen mukaan energiayhtiöiden asiakastyytyväisyys on pysynyt korkealla vuonna 2021. Kaukolämmön osalta tyytyväisimpiä oltiin Rauman Energiaan. Myös Lännen Omavoima sai erinomaisen tuloksen.

Tänään perjantaina 12.11. oli lyhyt keskeytys sähkönjakelussa. Katkokesen pituus oli enimmillään kahden minuutin mittainen. Keskeytys vaikutt…

Toista kertaa järjestettävän valotaidetapahtuman teemana on Yhteys.

Rauman Energia Sähköverkko Oy:n verkkoalueella tehdään helikopteriraivauksia syyskuun lopulla.

Lännen Omavoiman uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Jesse Ruotsalainen. Riihimäeltä kotoisin oleva energia-alan ammattilainen aloittaa uudessa tehtävässään 6. syyskuuta.

Rauman Energian asiakaspalvelu palvelee nyt arkisin kello 8-20 sähköisissä kanavissa. 12.-23.7. asiakaspalvelupiste on suljettu käyntiasiakkailta.

Rauman Energia jatkaa sähköautojen latausmahdollisuuksien kehittämistä Rauman alueella.

Energiavirastolta saamamme tiedon mukaan kantaverkkoyhtiö Fingrid Oy on purkanut Fi-Nergy Voima Oy:n tasepalvelusopimuksen.

EPV Energian konserniyhtiö EPV Tuulivoima Oy on tehnyt investointipäätöksen 17 uuden tuulivoimalan rakentamisesta Närpiön Norrskogeniin.

Vuosikertomuksen avulla voit tutustua Rauman Energian viime vuoteen, strategiaan ja tavoitteisiin.

Kova tuuli kaatoi puun sähkölinjalle kello kuuden aikaan illalla ja tämä aiheutti sähkönjakeluun katkoksen 470 asiakkaalle Haapasaaren ja Rok…

Aurinkopaneelien suosio on kasvanut valtavasti Raumankin seudulla. Jotta investointi onnistuu, tarvitaan luotettava ja asiantunteva myyjä.

Rauman Energia Sähköverkon merkittävin työmaa on tänä kesänä Haapasaarentiellä. Myös kaukolämpöä rakennetaan ahkerasti tänäkin vuonna.

Suomessa on otettu käyttöön uuden sukupolven valokuituteknologia.

Rauman Biovoiman voimalaitoksessa testataan tänä keväänä auringonkukan siemenen kuoripellettiä ja puusta erotettavaa bioligniiniä.

Satavakka Oy saneeraa vuonna 1966 rakennetun 36 kilometrin pituisen voimajohdon Kalannin ja Rauman Kairakadun sähköaseman välillä.

Rauman Energia Sähköverkko on hankkinut Safegrid Oy:n kehittämän Intelligent Grid System™ -järjestelmän.

Sähkönmyyntiyhtiöiden yhdistymisellä kilpailukykyä ja kannattavuutta. Paikallisuus keskeinen osa yhtiön strategiaa.

Rauman Energia ei ole nostanut kaukolämmön tai sähkönsiirron hintoja vuosiin. Rauman Energia Sähköverkon siirtohinnat ovat vuoden 2013 tasolla ja kaukolämmön hinnat puolestaan 2015 tasolla.

Etenkin talvella havaintoja voi tehdä kuka tahansa. Saamme silloin tällöin ilmoituksia ohikulkijoilta ja palkitsemme oikeaksi osoittautuneet havainnot lahjakortilla.

Tiilivuorella Taka-alhontiellä sijaitsevassa puistomuuntamossa syttyi toistaiseksi tuntemattomasta syystä tulipalo maanantai-iltana noin klo…

Lumen-valotaideviikko on innostanut ihmiset liikkeelle ja kuvaamaan valotaidekohteita.

Lumisateisiin varaudutaan helikopteritarkastuksilla ja -sahauksilla Rauman saariston alueella keskiviikkona.

Rauman tammikuuta valaisevan Lumen-valotaideviikon (22.-30.1.2021) kohteet on julkaistu.

Vikaantuneen suurjännitekaapelin takia sähkönjakelu katkesi 200 asiakkaalta lauantai-iltana kello kymmenen aikaan. Rauman sairaalan ja Fere C…

120-vuotias Rauman Energia luo Raumalle uudenlaisen elämyksen.

Asiakastyytyväisyyteen on osaltaan varmasti vaikuttanut, että sähkönsiirron hintamme on vuoden 2013 tasolla. Edullisuus ja häiriöttömyys ovat…

OMA Online -palvelua huolletaan maanantaina 7.12. kello 8-12 välisen ajan.

Voimajohtosaneerauksen varsinainen toteutus aloitetaan johtokadun raivauksilla marras- ja joulukuun aikana.

Näin luet sähkölaskua -ohjesivua on päivitetty, jotta uudistuneen laskun lukeminen helpottuu.

Paroalhon ja Nummen alueilla katkos sähkönjakelussa Tänään iltapäivällä kello 13:20 aikaan tapahtunut varomaton maankaivuu aiheutti vian sä…

Keskijännitejohdolle kaatunut puu aiheutti keskeytyksen sähkönjakelussa.

Rauman Energialla Sami Nylund pääsee tarjoamaan asiakkaille nopeita tietoliikenneyhteyksiä ja nykyaikaisia energiatehokkaita ratkaisuja parempaan raumalaiseen arkeen.

Sähkönjakelu keskeytyi hetkellisesti noin 7700 asiakkaaltamme tänään kello 14:06 aikaan. Häiriön kesto oli kahden minuutin mittainen ja se jo…

Lyhytelokuva kertoo näytelmän keinoin niistä tunnelmista ja peloista, joita sähkön saapuminen Raumalle aiheutti.

Sähkönjakelussa keskeytys Raumalla Lensunkallion, Lajon ja Uotilan alueella oli keskeytys sähkönjakelussa. Maakaapelin käyttöönotossa tap…

Öljylämmitteisten pientalojen omistajat ovat halukkaita vaihtamaan lämmitysjärjestelmänsä kestävämpiin ratkaisuihin.

Mantereella ei ole enää sähköttömiä asiakkaita, mutta puita on vielä kaatuneina sähkölinjoilla ja niiden osalta työt jatkuvat ensi viikolla.