Ajankohtaista

Rauman Energia Sähköverkko on julkaissut sähköverkon kehittämissuunnitelman, joka on nähtävillä ja kommentoitavissa 31. toukokuuta asti.

Rauman kaukolämmöstä 82 prosenttia tuotettiin viime vuonna uusiutuvilla polttoaineilla. Uusiutuvien osuus nousee ensi syksynä vielä korkeammaksi, kun raumalaisten talojen lämmityksessä voidaan hyödyntää myös sellutehtaan ylijäämälämpöä.

Markku Pekosen johdolla Brummi on kymmenessä vuodessa noussut Suomen parhaiden liveklubien joukkoon. Monipuolisen musiikin lisäksi Brummin lavalla esitetään muun muassa paikallista teatteria.

Palovaroittimet siirtyvät taloyhtiöiden vastuulle 1.1.2026. Rauman Energia ja Rauman Asunnot ovat tehneet onnistunutta yhteistyötä jo aiemmin ja nyt löydettiin yhteinen sävel pilotoida älypalovaroittimia kaupungin vuokra-asunnoissa.

Rauman Energia somessa