Energiayhteisöt

Mikä on energiayhteisö?

Energiayhteisöt ovat eri toimijoiden yhteenliittymiä, jotka hyödyntävät yhteistä sähköntuotantoa.

Taloyhtiöt voivat ottaa oman sähköntuotannon monipuolisemmin käyttöön perustamalla energiayhteisön. Aikaisemmin taloyhtiön omaa voimalaitosta, esimerkiksi aurinkopaneeleita, on voitu hyödyntää vain kiinteistösähkön tarpeeseen, kuten yhtiön yhteisiin tiloihin, teknisiin laitteisiin tai valaistukseen. Energiayhteisön perustaminen mahdollistaa tuotetun sähkön käyttämisen myös taloyhtiön asuntojen ja liiketilojen hyödyksi. Myös mahdollisia sähkövarastoja, akkuja voidaan käyttää energiayhteisön hyödyksi.

Miten voi perustaa energiayhteisön?

Paikallisen energiayhteisön voivat perustaa esimerkiksi taloyhtiön osakkaat. Tämä onnistuu, jos perustajat ovat saman, yhteisen kiinteistösähköverkon piirissä. Päätös tehdään taloyhtiön yhtiökokouksessa, se ei vaadi taloyhtiön kaikkien osakkaiden hyväksymistä, vaan voidaan tehdä enemmistöpäätöksellä.

Yhteisö voi hankkia oman aurinkosähköjärjestelmän. Samalla se sopii, miten itse tuotettu aurinkosähkö jaetaan osakkaille ja kenelle sähkönmyyjälle ylimääräinen sähkö myydään. Mittarointi järjestetään niin, että aurinkovoimalan tuottaman sähkön osuus on eriytettävissä julkisesta sähköverkosta ostetusta energiasta.

Miten energiayhteisön tuotto jaetaan?

Oman sähköntuotannon osuus jaetaan ja hyvitetään yhteisön jäsenten sähkönkäytöstä. Ennen ylijäämäsähkön jakamista mittauksessa huomioidaan netotus eli kulutuksesta vähennetään tuotetun energian määrä.

Energiayhteisön (kiinteistön sisäinen energiayhteisö) edellytykset

  • Kaikki sähkönkäyttöpaikat ovat yhden liittymän yhteydessä
  • Kohde sijaitsee saman kiinteistön tai kiinteistöryhmän alueella
  • Käyttöpaikoilla on voimassa oleva verkkopalvelusopimus, energian myyntisopimus ja sähkön mittaus
  • Ilmoitus tuotantolaitteiston liittämisestä on annettu ja käsitelty

Sähkön hyvityslaskentaa varten taloyhtiön tulee päättää kahdesta ylijäämäsähkön jakotavasta:

  • SMA: Ylijäämäsähkö siirretään tuotannon käyttöpaikalle, jolla on tuotannon verkkopalvelu- ja ostosopimus (taloyhtiön yhteisen kiinteistömittauksen käyttöpaikka) 
  • SMB: Ylijäämä jaetaan kaikille yhteisön jäsenille sovitulla prosenttiosuudella, jolloin kaikilla näillä käyttöpaikoilla on oltava tuotannon verkkopalvelu- ja ostosopimus

Kuinka toimin energiayhteisön perustamisessa?

  1. Taloyhtiö suunnittelee tuotantolaitteiston hankinnan ja varmistaa laitteiston liitettävyyden.
  2. Taloyhtiö tekee päätöksen tuotantolaitteiston hankkimisesta ja asennuksesta
  3. Laitteiston asennuksesta vastaava urakoitsija ilmoittaa sähköyhtiölle tuotannon liittämisestä jakeluverkkoon
  4. Taloyhtiö päättää energiayhteisön perustamisesta, valitsee yhteyshenkilön ja selvittää
    1. Energiayhteisöön kuuluvat sähkönkäyttöpaikat
    2. jako-osuudet, joiden summa pitää olla 100% ja ylimääräisen energian jakotavan
  5. Taloyhtiö tekee ilmoituksen sähköyhtiölle
  6. Energiayhteisöpalvelu alkaa noin kahden viikon kuluttua ilmoituksesta

Lisätietoja energiayhteisöistä verkkopalvelu(at)raumanenergia.fi

Energiayhteisön ilmoituslomake

Ajankohtaista: Sähköverkko

Rakennuttamispäällikkö Petteri Ojanperän työ on mielekästä ja vaihtelevaa. Käynnissä on useita sähköverkon rakennustyömaita, joiden tilaaminen ja valvonta kuuluvat hänen työtehtäviinsä.

Kairakatu 4:ssä työskennellään joka päivä toimivan raumalaisten arjen eteen. Koostimme tähän juttuun esimerkkejä, miten Rauman Energia näkyy raumalaisten elämässä.

Rauman Energia Sähköverkon alueella 15 minuutin mittaustarkkuutteen pystyvät mittarit on ohjelmoitu kevään aikana.

Rauman Energian kaukolämmön ja Rauman Energia Sähköverkon kesän työmaat ovat käynnissä ja ne on julkaistu päivittyvässä kartassa nettisivuilla.

Rauman Energia Sähköverkon verkkoalueella tapahtui häiriötilanne viime yönä kello 0.13 alkaen. Vian selvittelyssä kului aikaa ja vikapaikka löytyi aamulla kello 5.30.

Rauman Energian ja Rauman Energia Sähköverkon asiakaspalvelunumero ja vikapalvelunumero uudistuvat.

Sähköpula tulee, jos sähköä käytetään enemmän kuin sitä tuotetaan tai tuodaan. Tällöin sähkön kulutusta joudutaan rajoittamaan, jotta sähköjärjestelmä ei kaadu.

Rauman Energia Sähköverkko tarjoaa lokakuun alusta lähtien uuden vaihtoehdon sähkönkulutuksen ohjaukseen (kuormanohjauspalvelu), josta on hyötyä etenkin sähkölämmitysasiakkaille, joilla on spot- eli pörssisähkösopimus.