Anna kiven kiertää: Iirolandia

Tästä on kyse
Tuotteet, palvelut, värit, logot ja sukupolvetkin vaihtuvat, mutta Rauman Energian tärkein lupaus pysyy. “TOIMII.” on kiveen hakattu ja sen myötä laitamme kiven kiertämään. Kivi luovutetaan neljä kertaa vuodessa ihmiselle tai taholle, joka omalta osaltaan nostaa Rauma-fiilistä ja pitää huolta, että kaupunkimme toimii. Rauman Energia valitsee yhdessä kiven saajan kanssa, minne kivi seuraavaksi kiertää.

Pallo-Iirojen Henni Tukiainen vastaanotti Toimii.-kiven. (Kuvat: Sanna Peräntie)

Liikkeelle ilon ja leikin kautta

Talven 2024 kiven saaja
Pallo-Iirojen Iirolandia ja harrastekoordinaattori Henni Tukiainen

Perustelut
Pallo-Iirot tekee Rauman seudulla laajaa, hyvää ja arvokasta työtä eri-ikäisten ihmisten liikuttamiseksi. Iirolandia on poikkeuksellisen hieno konsepti. Se kerää kerran viikossa satoja lapsia vanhempineen Äijänsuolle iloisen ja monipuolisen liikunnan merkeissä.

Äijänsuon talviharjoitteluhallissa on keskiviikkoisin vilskettä ja vilinää, kun Iirolandia houkuttelee paljon lapsia vanhempineen viettämään liikunnallista iltaa.

– Parasta Iirolandiassa on, että näin saamme ison joukon lapsia liikkumaan iloisesti ja vapaamuotoisesti yhdessä vanhempien kanssa. Samalla tästä on tullut perheiden tapaamispaikka, kertoo Pallo-Iirojen harrastekoordinaattori Henni Tukiainen.

Täksi kaudeksi Iirolandian ilmettä freesattiin ja uusia liikuntavälineitä hankittiin osin Korsi-säätiön tuella.

– Uutuuksista suosituin on ollut ehkä liukumäki. Uusia ovat myös keppihevosrata, piirustusseinä sekä taaperoalue, kertoo Tukiainen.

Menossa on jo kuudestoista vuosi, mikä todistaa tällaisen toiminnan sosiaalisen tilauksen Rauman seudulla.

Iirolandian tavoite on pysynyt samana: innostaa lapsia ilon ja leikin kautta hankkimaan liikunnan perustaitoja. Iirolandiassa voi esimerkiksi pelata, pomppia, juosta, heittää, potkia palloa, voimistella ja kiipeillä.

Tämä tavoite on toteutunut erinomaisella tavalla. Keskimäärin Iirolandiaan osallistuu kolmisensataa 3-12-vuotiasta lasta. Vuositasolla osallistujamäärä nousee noin lähes 10 000:een.

Pallo-Iirojen lajivalikoimaan on pitkään kuulunut vain jalkapallo. Iirolandiassa sen sijaan on haettu monipuolisuutta.

– Lapset saavat tehdä omia mielijuttujaan, mutta kokeilla myös eri lajeja. Tärkeintä on innostaa lapsia liikkumaan, painottaa Tukiainen.

Iirolandiassa on usein teemapäiviä. Toimii-haastattelu tehtiin syyslomariehassa, jossa oli muun muassa kasvomaalausta. Viikkoa aiemmin tapahtumassa vieraili salibandyn maajoukkuepelaajia. Aiemmin syksyllä järjestettiin seurapaitapäivä, jossa muut paikalliset seurat saivat esitellä lajejaan. Marraskuun teemoja ovat lasten karaoke, maskottien vierailu ja joulukorttipajat.

Iirolandia ei ole rahasampo seuralle. Viiden euron kertamaksuilla pyritään peittämään kulut, joita kertyy esimerkiksi välinehankinnoista ja tilavuokrista.

– Pääsymaksu on pidetty edullisena ahkeran ja aktiivisen talkootyön ansiosta. Hennin ohjauksessa Iirolandia rakennetaan, pyöritetään ja pystytetään noin viidentoista ihmisen porukalla, kertoo Pallo-Iirojen toiminnanjohtaja Janne Koivisto.

Rauman SalBan junioripäällikkö Mikko Immonen luovutti kiertävän kiven Pallo-Iirojen harrastekoordinaattori Henni Tukiaiselle Iirolandiassa.

TOIMII.-kiven aiemmat saajat:

Syksyn 2024 kiven saaja: Rauman SalBa

Kesän 2024 kiven saaja: Maija Männistö, some-manageri, Winestate

Kevään 2024 kiven saaja: Satu Saarinen, kaupunkikehitysjohtaja, Rauma

Talven 2023 kiven saaja: Iiro Koski, Raum Rome Paris

Syksyn 2023 kiven saaja: Toni Järvinen, Poroholman Rantatalo

Ajankohtaista

Asunto Oy Rauman Telefoon 1 on hyvä esimerkki taloyhtiöstä, jossa Lungi tuo säästöä ja parempaa asumismukavuutta.

Rauman Energia Sähköverkon asiakkaille lähti torstaina 26.6. klo 14 jälkeen virheellinen tekstiviesti sähkönjakelun keskeytyksestä. Viesti oli aiheeton ja johtui verkkotietojärjestelmän virheestä.

Raumalaiset ovat nauttineet edullisesta, luotettavasta ja vihreästä kaukolämmöstä jo vuosikymmeniä. Nyt Rauman Energia valmistautuu ottamaan seuraavat askeleet menestystarinan jatkon varmistamiseksi.

"Kaukolämpöliittymien kysyntä on ollut 2020-luvulla poikkeuksellisen korkealla. Kasvaneen suosion syitä ovat olleet tuet ja avustukset öljylämmityksestä luopumiseen sekä kaukolämmön edullisuus ja huolettomuus."

Rauman Energia suorittaa kaukolämpömittareiden laaduntarkastuksia 16.6.2025 alkaen Kappelinluhdan alueella.

Toimitusjohtaja Marko Haapalan työnkuva on monipuolinen niin Rauman Energian kuin osakkuusyhtiöiden taustalla työskentelyn vuoksi. Verkostoituminen alan tapahtumissa on tärkeä osa työtä.

Rauman Poikasoittokunta on toiminut vuodesta 1949. RPS on tarjonnut hyvän harrastuksen valtavalle määrälle poikia ja tyttöjä sekä tuottanut iloa ja näkyvyyttä Raumalle.

1+2=5 – Enemmän kuin sähköä. Meillä Raumalla sähkö ei ole pelkkää sähköä eikä lämpö vain lämpöä. Ne ovat energiaa ja elämyksiä ihan kaikkeen ja kaikille.