Mikä on tehomaksu ja miksi sellaista tarvitaan?

Verkkopalvelumaksun, kansankielellä siirtomaksun, tuttuja osia ovat perusmaksu ja energiamaksu. Viime aikoina uutisissa on vilissyt myös uusi termi: tehomaksu. Mitä se oikein tarkoittaa ja koskeeko asia Rauman Energia Sähköverkon asiakkaita?

Paljon sähkötehoa tarvitsevat laitteet kuten lämpöpumput ja sähköautojen latauslaitteet ovat yleistyneet. Samaan aikaan yhä useammat asiakkaat ovat tehneet pörssisähkösopimuksia ja ottaneet käyttöön hintaperusteisia ohjausjärjestelmiä. Pörssihinnan vaihtelun takia paljon sähkölaitteita kytkeytyy päälle tai pois samanaikaisesti. 

Sähköverkko on rakennettu tasaisempaa kulutusta ajatellen. Tehomaksulla pyritään kannustamaan laitteiden käyttöön siten, että sähköteho jakautuisi tasaisemmin. Olisi kaikkien asiakkaiden etu, jos sähköverkon kehittämistä voidaan jatkaa suunnitelmallisesti ja kustannustehokkaasti.

Tilannetta voi verrata esimerkiksi wifi- tai vesijohtoverkkoon. Isossa yleisötapahtumassa tai täydessä junassa verkko voi tökkiä, jos kaikki haluavat osansa nettikaistasta samanaikaisesti. Suihkussa vesi valuu norona, jos kaikki asukkaat avaavat vesihanansa samalla hetkellä. 

Yhdellä tärkeällä erolla: sähköverkossa samanaikainen kuormitus aiheuttaa sähköverkon komponenttien ylikuormittumisen – mikä johtaa ääritapauksessa vikaantumiseen ja sähkökatkoon. Samalla asiakas välttyy omien sulakkeiden palamiselta.

Syökö tehomaksu pörssisähkön säästöä?

Tampereen yliopiston sähkötekniikan professori Pertti Järventausta piti Helsingin Sanomien haastattelussa tehomaksua tarpeellisena ja perusteltuna. Tehomaksu kannustaa miettimään omaa sähkön käyttöä myös sähköverkon näkökulmasta. 

– Maksu on niin pieni, ettei se poista kannustinta ajoittaa sähkön käyttöä sähkön pörssihinnan mukaan, mutta se tuo uuden tekijän yhtälöön, Järventausta sanoi. 

Myös LUT-yliopisto päätyi tutkimushankkeessaan lopputulokseen, ettei piikkimäinen pörssisähkön edullisimman vartin hyödyntäminen tuo asiakkaalle merkittävää säästöä, kun tehomaksu otetaan laskelmissa huomioon.

– Käytännössä asiakkaan ei kannata kytkeä kaikkia sähkölaitteita täydellä teholla päälle samalla kertaa, vaan jakaa käyttöä tasaisemmin. Esimerkiksi ajoittamalla sähkökiukaan lämmitys ja sähköauton lataus eri aikaan, vinkkaa Rauman Energian verkkojohtaja Marko Silokoski.

Mitä kaikkea verkkopalvelumaksu pitää sisällään?

Asiakkaan maksamasta verkkopalvelumaksusta Rauman Energia Sähköverkolle jää vain pieni osa. Esimerkiksi sähköllä pientalonsa lämmittävän asiakkaan siirtomaksusta energiayhtiön siivu on noin 30 prosenttia.

Raumalla ilmajohdot on suurilta osin sijoitettu maan alle ja Rauman Energia Sähköverkon vuosien saatossa tehtyjen mittavien investointien hyöty on kaikkien nähtävissä. Raumalla sähkökatkoilta vältyttiin melkein kokonaan jopa hirmumyrskyn iskiessä.

Sähköverkon pitäminen hyvässä kunnossa edellyttää insvestointien jatkamista. Lähivuosien tarpeita ovat muun muassa Otan ja Pitkäjärven sähköasemien uusinnat sekä lain edellyttämä asiakkaiden sähkömittarien uusinta. 

Rauman Energia Sähköverkko on pitänyt verkon ajanmukaisessa kunnossa erittäin kustannustehokkaasti, jonka ansiosta verkkopalvelumaksut ovat Suomen halvimmasta päästä. 

On hyvä huomioida, että kuluttaja-asiakkaan siirtomaksusta noin puolet kertyy sähköverosta, huoltovarmuusmaksusta ja arvonlisäverosta.

Verorasituksen kevenemistä lienee turha odottaa. Julkisen sektorin eli valtion ja kuntien taloustilanne ja näkymät ovat yleisesti tiedossa. Myös Suomen seuraava hallitus joutuu sitoutumaan noin kymmenen miljardin euron säästötalkoisiin.

Siirtohinnassa maksetaan koko "putki" voimalaitoksilta kotiin. Noin 20 prosenttia siirtomaksusta menee alueverkkoyhtiö Satavakalle ja kantaverkkoyhtiö Fingridille. 

Kantaverkkoyhtiön rahantarve ei ainakaan vähene. Fingrid arvioi Suomen sähkön kulutuksen voivan kasvaa nykyisestä jopa puolella noin viidessä vuodessa. Vuoteen 2035 mennessä sähkön kulutus saattaa jopa tuplaantua nykyisestä.

Suurin kulutuksen kasvu tulee datakeskuksista, vedyn ja sähköpolttoaineiden tuotannosta sekä muusta teollisuudesta, mutta myös lämmitys ja liikenne sähköistyvät. 

Sähkön tuotannon ennakoidaan kasvavan samassa tahdissa. Kasvun ajuri on tuulivoima, mutta myös aurinkovoiman tuotannon odotetaan lisääntyvän voimakkaasti. Myös ydinvoiman tuotanto on kasvamassa tehonkorotusten myötä. Kantaverkkoon pitää siis tehdä valtavan suuria investointeja. 

Sähköenergian voi ostaa miltä tahansa Suomessa toimivalta sähkön myyjältä. Sähkön siirrosta vastaa aina asiakkaan oman alueen verkkoyhtiö. Energiavirasto valvoo verkkoyhtiöiden tuottojen pysymistä kohtuullisina.

Miten tehomaksu näkyy asiakkaille?

Tehomaksu ei muuta yhteenlaskettua summaa, jonka sähköverkkoyhtiö kerää asiakkailtaan verkkopalvelumaksuilla.

– Yksittäisen asiakkaan verkkopalvelulaskua tehomaksu voi vähän pienentää tai vähän kasvattaa, kertoo Silokoski.

Sähköverkkoyhtiön kustannuksista leijonanosa on kiinteitä. Siirtoyhteyden ylläpitäminen maksaa lähes saman verran riippumatta siitä, paljonko asiakas käyttää sähköä. Energiaviraston määräysluonnos linjaa, että verkkopalvelumaksun osat tulee jatkossa ilmoittaa samalla tavalla koko Suomessa.

Pienasiakkaiden tehomaksu perustuisi kuukauden korkeimman yksittäisen vartin tehopiikkiin. Maksua perittäisiin 5 kilowattia ylittävän tehon osalta, jotta tehomaksu kohdistuisi käyttöpaikkoihin, joilla on suurin potentiaali kulutusjoustoon.

Määräysluonnoksen mukaan asiakkaita ei velvoiteta siirtymään tehomaksulliseen tuotteeseen. Pienasiakkaille on jatkossakin oltava tarjolla myös vaihtoehto, ilman tehomaksukomponenttia.

Ottaako Rauman energia tehomaksun käyttöön?

Tehomaksullista tuotetta tarjoaa tällä hetkellä pienasikkaille vain pieni osa verkkoyhtiöistä. Tehomaksut yleistyvät, kun Energiavirasto antaa määräyksen verkkopalvelumaksujen harmonisoinnista. Viraston määräys asettaa tehomaksulle yhtenäiset raamit ja pelisäännöt. 

– Todennäköisesti otamme tehomaksun käyttöön myöhemmin, sillä nykyistä enemmän tehoon perustuvat verkkopalvelumaksut parantaisivat maksujen kustannusvastaavuutta, sanoo Silokoski.

Ajankohtaista

Pääsulake palaa, jos sähkönkulutus kasvaa liian suureksi tai sulake on vanha. Rivitaloissa ja kerrostaloissa huoltoyhtiö vaihtaa sulakkeen, omakotitaloissa asukas voi vaihtaa tulppasulakkeen itse. Toistuvat palot voivat kertoa tarpeesta jakaa kuormitusta paremmin tai suurentaa pääsulakekokoa. Sulakkeiden sijainti kannattaa selvittää etukäteen ja pitää varasulakkeita käsillä.

Verkkopalvelumaksun, kansankielellä siirtomaksun, tuttuja osia ovat perusmaksu ja energiamaksu. Viime aikoina uutisissa on vilissyt myös uusi termi: tehomaksu. Mitä se oikein tarkoittaa ja koskeeko asia Rauman Energia Sähköverkon asiakkaita?

Pandemia muutti Rauman Energian 120-vuotisjuhlavuoden suunnitelmia, ja sattumalta syntyi uusi idea: ulkotiloihin sijoittuva Lumen-valotaidetapahtuma. Nyt käynnistyy jo kuudes Lumen, ja osana Rauman Energian 125-vuotisjuhlavuotta kaupunkilaisille tarjotaan ennakkoon Antti Kulmalan sydämenmuotoinen Love me too! -valoteos

Rauman kirjastoissa tehdään tärkeää työtä kaupunkilaisten iloksi ja hyödyksi melkein joka päivä. Kirjasto on laajentanut valikoimaansa ja pyrkinyt pysymään ajan hermolla. Tarjontaa, palvelua ja tapahtumia on kaikenikäisille.

Palovaroittimet siirtyvät taloyhtiöiden vastuulle 1.1.2026. Rauman Energia ja Rauman Asunnot ovat tehneet onnistunutta yhteistyötä jo aiemmin ja nyt löydettiin yhteinen sävel pilotoida älypalovaroittimia kaupungin vuokra-asunnoissa.

Rauman Energia lahjoittaa jokaisesta vuoden 2025 loppuun mennessä tehdystä e-laskutilauksesta 5 € John Nurmisen Säätiölle.

Rauman Energia tarjoaa kaupunkilaisille esimakua tammikuun Lumen-valotaidetapahtumasta jo Pitsikaupungin joulussa, kun taiteilija Antti Kulmalan Love me too -teos syttyy 22.11.

Rauman Energian verkkopalvelu- ja kaukolämpömaksuihin korotuksia 1.1.2026 alkaen.