Kaukolämpötyö sulkee toisen ajokaistan Nortamonkadulla

Rauman Energian aloittaa maanantaina 28.10. kaukolämpötyöt Nortamonkatu 14:n kohdalla Rauman keskustassa. Kaukolämpökaivon remontin ajaksi joudutaan sulkemaan Nortamonkadun toinen ajokaista Kuninkaankadun ja Kauppakadun väliltä.

Työmaan kestoksi arvioidaan kaksi viikkoa. Kaukolämpötyöt vaikuttavat Nortamonkatua pohjoisen (Citymarketin) suuntaan kulkevaan ajoneuvoliikenteeseen. Kiertotie ohjataan reitille Kalliokatu-Lyseokatu-Valtakatu.

Ajokaista etelän (Äijänsuon) suuntaan pyritään pitämään auki. Nortamonkadun jalkakäytävä pysyy käytössä remontin ajan.

”Työn edetessä hetkellisesti voidaan joutua sulkemaan Nortamonkatu myös toiseen suuntaan. Siihen kannattaa varautua”, sanoo Rauman Energian rakennuttamispäällikkö Eetu Järvenpää.

Kesäkauden kaukolämpötyöt ovat edenneet suunnitelmien mukaan.

”Aikatauluissa on enimmäkseen pysytty. Uuden Nortamonkadun työmaan lisäksi vain Kappelinluhdankadulla työt jatkuvat vuoden loppupuolelle asti. Siellä rakennamme uutta runkoverkkoa kaupungin vesihuoltosaneerauksen yhteydessä”, kertoo Järvenpää.

Uutta kaukolämpöverkkoa rakennettiin kesällä myös muun muassa Pidesluodossa, Kompissa ja Uotilassa.

”Tänä vuonna on tehty noin 3,5 kilometriä uutta verkkoa. Uusia liittymiä on rakennettu viitisenkymmentä”, kertoo Järvenpää.

Työt ovat painottuneet uuden rakentamiseen, koska korjaustarvetta on melko vähän.

”Vuotoja tulee vastaan ehkä kerran vuodessa. Yleensä ne havaitaan jo ajoissa valvontatekniikan ansiosta, niin kuin tämäkin pieni vuoto Nortamonkadulla. 1970-luvun riskirakenteet on jo uusittu. Rauman kaukolämpöverkko onkin suhteellisen hyvässä kunnossa”, arvioi rakennuttamispäällikkö Eetu Järvenpää.

Kaukolämmön suosio on pysynyt vahvana Raumalla. Yli 30 vuotta jatkunut yhteistyö metsäteollisuuden kanssa takaa raumalaisille vihreää ja edullista kaukolämpöä.

Ajankohtaista

Kaukolämpöverkon vian korjaamisesta johtuen jouduimme keskeyttämään kaukolämmön jakelun tiistaina 16.6.2026 klo 8:30 alkaen. Katko kosketti k…

Rauman Energia on ostanut lisää osuuksia sähköntuotannosta Suomessa ja Pohjoismaissa, kun Kokemäen Sähkö Oy myi sähköntuotanto-osuutensa Rauman Energia Oy:lle. Vappuaattona toteutunut kauppa parantaa yhtiön omavaraisuutta ja lisää päästötöntä sähköntuotantoa. Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä – ja miksi sähköntuotantoa on myös kaukana Raumalta?

Rauman Energia on vahvistanut saariston sähköverkkoa uudella maa- ja merikaapeliyhteydellä. Työn myötä alueelle muodostuu rengasverkkoyhteys, joka parantaa sähkönjakelun toimintavarmuutta ja vähentää myrskyille alttiita ilmalinjoja.

Aurinkopaneelit katolla, sähköauto pihassa ja lämmitys lämpöpumpulla – monipuolinen sähkönkäyttö on arkea yhä useammassa kodissa. Huovilaisten kotona sähkönkäyttöä hallitaan kuormanohjauksella, joka pitää kulutuksen ja kustannukset kurissa. Se on hyvä esimerkki siitä, miten sähköä voidaan käyttää entistä fiksummin oikeilla ratkaisuilla ja asiantuntevalla tuella.

Sähköverkon kehittäminen näkyy arjessa ennen kaikkea toimintavarmuutena, mutta sillä on vaikutuksia myös ympäröivään luontoon.

Kaivutöitä suunnitellessa kannattaa aina tarkistaa, onko alueella sähkö-, puhelin- tai datakaapeleita tai kaukolämpöputkia. Kun tämän selvittää etukäteen, välttää työtapaturmat sekä kaapeli tai putkirikkojen aiheuttamat vahingot. 

Tuotteet, palvelut, värit, logot ja sukupolvetkin vaihtuvat, mutta Rauman Energian tärkein lupaus pysyy. “TOIMII.” on kiveen hakattu ja sen myötä laitamme kiven kiertämään. Kivi luovutetaan neljä kertaa vuodessa ihmiselle tai taholle, joka omalta osaltaan nostaa Rauma-fiilistä ja pitää huolta, että kaupunkimme toimii. Rauman Energia valitsee yhdessä kiven saajan kanssa, minne kivi seuraavaksi kiertää.

Rauman Energia ottaa käyttöön Energiateollisuus ry:n suosittelemat uudet kaukolämmön yleiset sopimusehdot 1. kesäkuuta 2026.