Kuormanohjauksella fiksumpaa sähkönkäyttöä

Aurinkopaneelit katolla, sähköauto pihassa ja lämmitys lämpöpumpulla – monipuolinen sähkönkäyttö on arkea yhä useammassa kodissa. Huovilaisten kotona sähkönkäyttöä hallitaan kuormanohjauksella, joka pitää kulutuksen ja kustannukset kurissa. Se on hyvä esimerkki siitä, miten sähköä voidaan käyttää entistä fiksummin oikeilla ratkaisuilla ja asiantuntevalla tuella.


Viime vuodet ovat tuoneet jokaisen kotitalouden sähkönkäyttöön uusia huomioon otettavia asioita. Kulutettu sähkö tuotetaan yhä useammin omilla aurinkopaneeleilla tai muilla uusiutuvilla tuotantomuodoilla, pörssisähkön hintaa seurataan jopa 15 minuutin tarkkuudella, sähkönkäyttöä pyritään ajoittamaan edullisimpiin ajankohtiin. Samalla yleinen sähköistyminen on lisännyt kulutusta esimerkiksi sähköautojen kotilataamisen myötä.

Huovilaisten koti Rauman Pomppusissa on erinomainen esimerkki kiinteistöstä, jossa sähkönkäyttöä hallitaan fiksusti kokonaisuutena. 

"Rakensimme omakotitalomme vuonna 2001. Kulutamme sähköä melko paljon, mutta pyrimme tekemään sen hyvin ajoitetusti. Itse ymmärsin konkreettisesti tämän asian tärkeyden, kun siirryimme pörssihinnoiteltuun sähköön. Ohjaamalla omaa sähkönkäyttöä saa suoraa rahallista hyötyä", kuvailee sähköasennuksia tekevän Jahtec Oy:n yrittäjä Jari Huovilainen oman taloutensa sähkönkäyttötottumuksia.

Sähköalan yrittäjänä Huovilainen näkee päivittäin, miten sähkönkäyttö on muuttunut ja monipuolistunut. Huovilaisen kodin lämmitys hoidetaan vesi-ilmalämpöpumpulla, pihalla latautuu sähköauto ja katolla sähköä tuottavat aurinkopaneelit. Kun kiinteistössä käytetään ja tuotetaan sähköä monipuolisesti, tuo tämä omat haasteensa sähköliittymän sulakekoon riittävyyteen.

Huovilainen näkee, että kotitalouksien sähkönkulutus on nykyään monipuolisempaa, mutta se vaatii myös aiempaa enemmän kiinnostusta.

"Kuormanohjauksella tarkoitetaan järjestelmää, jolla ohjataan ja optimoidaan kiinteistön sähkönkulutusta sen mukaan, miten sähkön hinta vaihtelee ja miten eri laitteita kulloinkin on tarvetta käyttää. Kun pakkaset paukkuvat ja lämmitystarve on suurta, samaan aikaan haluttaisiin käyttää saunaa ja vielä ladata autoakin, ylittää sähkönkäytön teho helposti kiinteistön liittymän käytettävissä olevan rajan", Huovilainen kertoo.

Rauman Energia Sähköverkon palvelupäällikko Taru Arponen on samoilla linjoilla.

"Sähköliittymän suurentaminen ei läheskään aina ole tarpeen, vaikka sähkönkäyttö lisääntyisi esimerkiksi sähköauton latauksen myötä. Useimmissa tapauksissa tavallinen 3 x 25 A -liittymä riittää, kun kulutusta ohjataan oikea-aikaisesti. Ohjaamalla suurten kuormien ajoitusta voidaan välttyä myös lisäkustannuksilta, kuten lisäliittymismaksuilta, korkeammilta perusmaksuilta tai mahdolliselta sähkökeskusremontilta. Käytännössä kuormanohjauksella varmistetaan, ettei sähköliittymän kapasiteetti ylity", Arponen kertoo.

Tavalliselle sähkönkäyttäjälle kokonaisuus ei silti ole yksinkertainen ja helppo. Siksi aktiivista neuvontaa ja selkeitä ohjeistuksia tarvitaan.

Kuormanohjausta hyödyntävä asiakas Jari Huovilainen ja Rauman Energia Sähköverkon palvelupäällikkö Taru Arponen.

Rauman Energian Ratkaisu

Jari Huovilaisen kotona sähkönkäyttöä tarkastellaan kokonaisuutena. Huovilainen yhdistää tähän kokonaisuuteen niin turvallisuuden, asumismukavuuden kuin säästömahdollisuudetkin. 

"Turvallisuus sähkönkäytössä on kaikki kaikessa. Sähköautojen lataamisessa tulee kiinnittää huomiota, ettei latausta tehdä tavallisista pistorasioista, vaan ammattilaisen asentaman latauslaitteen kautta. Omaa energiankäyttöään kannattaa seurata aktiivisesti ja hyödyntää erilaiset mahdollisuudet ohjata kulutusta. Tällaiset ohjaukset ovat nykyään usein helppoja ja edullisiakin toteuttaa", Huovilainen summaa.

Rauman Energian Sähköverkon Taru Arponen kollegoineen on aina valmiina neuvomaan asiakkaitaan sähkönkäyttöön liittyvissä kysymyksissä. Asiakkaiden avuksi on tuotu myös uusia työkaluja.

"Omaa energiankäyttöä on helppo seurata Oiva Online -palvelussa, josta näkee muun muassa sulakekoon, huipputehon ja vapaan kapasiteetin. Liittymän suurentaminen on tarpeen vasta, jos kuormanohjaus ei enää riitä. Tällöin asiaa tulee arvioida sähköurakoitsijan kanssa", Arponen neuvoo.

Kuormanohjauksen toteuttamista tukevat jatkossa myös uudet älykkäät sähkömittarit, jotka tulevat jokaiselle käyttöön lähivuosina Rauman Energian verkkoalueella. Tätä ennen uuden tyypin mittarin saa kiinteistöönsä lisämaksusta erikseen tilaamalla.

Huovilaisen kodin asettama esimerkki osoittaa, että oikeilla ratkaisuilla sähköä voidaan käyttää aiempaa fiksummin – ilman, että asumismukavuudesta tarvitsee tinkiä.

Omaa energiankäyttöä ja -kulutusta on helppo seurata ja ohjata erilaisilla digitaalisilla sovelluksilla.

TIESITKÖ?

Sähköliittymän suurentaminen esimerkiksi sähköauton kotilatauksen vuoksi on harvoin tarpeen, vaan käytettävää tehoa voidaan hallita kuormanohjauksella.

Rauman Energian Oiva-Online -palvelussa voi tarkastella oman energiakulutuksen lisäksi kiinteistön sähkönkäytön tehotietoja.

Mm. Omavoima tarjoaa asiakkailleen kuormanohjausratkaisuja myös ilman HAN-portin käyttöä. Sähkön mittausta ja energian hinnoittelua toteutetaan nykyään 15 minuutin jaksoissa, joka mahdollistaa tarkemman oman kulutuksen seurannan ja ohjauksen.

Uudet kotiautomaatioliitännän (HAN-portti) sisältävät sähkömittarit vaihdetaan kaikille asiakkaille lähivuosina, jolloin kuormanohjauksen toteuttaminen erikseen hankittavalla laitteella helpottuu. HAN-portti tulee erikseen aktivoida käyttöön sähköverkkoyhtiön toimesta.

Lue lisää:
raumanenergia.fi/sähköverkko
https://omavoima.fi/energiaohjauspalvelu/

Ajankohtaista

Tuotteet, palvelut, värit, logot ja sukupolvetkin vaihtuvat, mutta Rauman Energian tärkein lupaus pysyy. “TOIMII.” on kiveen hakattu ja sen myötä laitamme kiven kiertämään. Kivi luovutetaan neljä kertaa vuodessa ihmiselle tai taholle, joka omalta osaltaan nostaa Rauma-fiilistä ja pitää huolta, että kaupunkimme toimii. Rauman Energia valitsee yhdessä kiven saajan kanssa, minne kivi seuraavaksi kiertää.

Aurinkopaneelit katolla, sähköauto pihassa ja lämmitys lämpöpumpulla – monipuolinen sähkönkäyttö on arkea yhä useammassa kodissa. Huovilaisten kotona sähkönkäyttöä hallitaan kuormanohjauksella, joka pitää kulutuksen ja kustannukset kurissa. Se on hyvä esimerkki siitä, miten sähköä voidaan käyttää entistä fiksummin oikeilla ratkaisuilla ja asiantuntevalla tuella.

Kaukolämpö on parhaimmillaan juuri silloin, kun se tuntuu vähän tylsältä kaupunkilaisten näkökulmasta. Eli toimii huolettomasti ja varmasti. REO:lla kaukolämpö ei kuitenkaan ole tylsää. Ala kehittyy vauhdilla, ja kehitämme jatkuvasti palveluja, jotka helpottavat asiakkaiden arkea ja ehkäisevät yllättäviä tilanteita.

Rauman Energia ottaa käyttöön Energiateollisuus ry:n suosittelemat uudet kaukolämmön yleiset sopimusehdot 1. kesäkuuta 2026.

Rauman Energia Oy on uudistanut kaukolämpötoimintansa kunnossapidon ja asennustöiden organisointia valitsemalla kunnossapitokumppaniksi ETH Group Oy:n.

Kokemäen Sähkö Oy myi sähköntuotanto-osuutensa Rauman Energia Oy:lle. Vappuaattona toteutuneella kaupalla Rauman Energiasta tulee Suomen Voiman osakas.

Rauman Energia Sähköverkko on julkaissut sähköverkon kehittämissuunnitelman, joka on nähtävillä ja kommentoitavissa 31. toukokuuta asti.

Rauman kaukolämmöstä 82 prosenttia tuotettiin viime vuonna uusiutuvilla polttoaineilla. Uusiutuvien osuus nousee ensi syksynä vielä korkeammaksi, kun raumalaisten talojen lämmityksessä voidaan hyödyntää myös sellutehtaan ylijäämälämpöä.