Näkökulma: Kun ilmalinjat vähenevät, lintujen törmäysriski pienenee
Sähköverkon kehittäminen näkyy arjessa ennen kaikkea toimintavarmuutena, mutta sillä on vaikutuksia myös ympäröivään luontoon.

Pitkäjänteisen kehitystyön tuloksena Rauman Energian keskijänniteverkko on saatu mantereella 100-prosenttisesti maakaapeloitua viime vuoden aikana. Maakaapelointi vähentää myrskyjen ja luonnonilmiöiden aiheuttamia sähkökatkoja, mutta myös lintujen törmäysriskejä. Erityisesti suurille ja hitaasti liikkuville muuttolinnuille, kuten joutsenille ja hanhille, ilmalinjat ovat olleet merkittävä vaaratekijä.
Kun verkko siirtyy maan alle, paranee sekä sähkönjakelun toimintavarmuus että lintujen turvallisuus. Tämä on merkittävä etappi toimitusvarmuuden näkökulmasta, mutta sillä on myös selkeitä ympäristövaikutuksia:
"Maakaapelointi on meille ennen kaikkea keino varmistaa, että sähkö toimii luotettavasti kaikissa olosuhteissa. Samalla saadaan ilmalinjat pois maisemasta ja lintujen muuttoreiteiltä. Nämä ovat asioita, jotka kulkevat käsi kädessä", kertoo Rauman Energian verkkojohtaja Marko Silokoski.
Saaristossa ja yksittäisissä kohteissa ilmalinjoja on osittain edelleen käytössä. Näillä alueilla keskitytään pienentämään törmäysriskejä, mm. miettimällä, miten linjat sijoitetaan, miten tunnistetaan oikeat riskipaikat ja milloin on tarpeen käyttää fyysisiä lintuvaroituksia, kuten lätkiä tai lintupalloja.
Miten sähköverkkoa kehitetään Raumalla? Katso REO:n kehityssuunnitelma: res.kehittamissuunnitelma.fi
Lue myös: Säävarma sähköverkko rakentuu saaristoon