Anna kiven kiertää: Lukko-säätiö

Tästä on kyse
Tuotteet, palvelut, värit, logot ja sukupolvetkin vaihtuvat, mutta Rauman Energian tärkein lupaus pysyy. “TOIMII.” on kiveen hakattu ja sen myötä laitamme kiven kiertämään. Kivi luovutetaan neljä kertaa vuodessa ihmiselle tai taholle, joka omalta osaltaan nostaa Rauma-fiilistä ja pitää huolta, että kaupunkimme toimii. Rauman Energia valitsee yhdessä kiven saajan kanssa, minne kivi seuraavaksi kiertää.

Iloinen liikunta kantaa läpi elämän

Kevään 2025 kiven saaja
Lukko-säätiö

Perustelut
Lukko-säätiön avustukset mahdollistavat monen lapsen ja nuoren urheiluharrastuksen jatkamisen. Säätiö antoi 450 000 euroa uuteen jääpuistoon, joka innostaa iloiseen liikuntaan.

"Jää on erinomaisessa kunnossa", huikkaa Lukko-säätiön puheenjohtaja Vesa Heino luistellessaan Rauman uudessa jääpuistossa.

Kuvaushetkellä torstaisena aamupäivänä Keskuspuiston tekojäällä on vilinää, kun parikin koululaisryhmää on saapunut luistelemaan.

"Iloista meininkiä juuri niin kuin on ajateltu. Ei meillä säätiössä ole edes taka-ajatuksena, että tässä kasvatetaan tulevia maajoukkuepelaajia. Liigatasolle yltää korkeintaan pari pelaajaa ikäluokasta. Tärkeämpää on luoda pohjaa iloiselle liikunnalle, joka kantaa läpi elämän", painottaa Heino.

Jääpuisto on osa Keskuspuiston laajempaa kehittämissuunnitelmaa, jolla pyritään saamaan puisto ympärivuotiseen käyttöön. Lukko-säätiö on ollut aktiivisesti mukana suunnittelussa ja maksoi merkittävän osan tekojääinvestoinneista.

Kevät tekee jo tuloaan, joten on aika kysyä Heinolta mitä tekojääradalla suvella voi tehdä.

"Pinta valittiin niin, että kesällä täällä voi vaikka rullaluistella ja pelata esimerkiksi säbää tai katukorista. Alue muuttuu viihtyisämmäksi. Istutuksia on tulossa, muun muassa pensaita tuonne Valtakadun puolelle", kertoo Heino.

Kehitysideoita on myös talvikauteen. Suunnitteilla on muun muassa kumpare, johon saisi pulkkamäen tekojäältä kertyvästä lumesta. Kenties lumesta syntyisi lyhyt hiihtolatukin?

"Hyviä ideoita otetaan vastaan", vinkkaa Heino.

Jääpuistoa ylläpitää Rauman kaupunki. Lukko-säätiö jatkaa tärkeää työtään raumalaisen liikunnan kulisseissa.

"Säätiön ideana on tukea lasten ja nuorten liikuntaharrastusta, keihäänkärkenä jääurheilu. Me operoimme jään pinnassa. Kannustamme liikkumaan ja opiskelemaan. Meillä on stipendijärjestelmä toisen asteen opinnoista valmistuvia Lukko-junnuja varten", kertoo Heino.

Vuosittain Lukko-säätiö jakaa myös avustuksia perheille, joilla on vaikeuksia selvitä lasten ja nuorten pakollisista harrastusmaksuista.

"Tavoitteena on, ettei kenenkään harrastaminen loppuisi. Hoidamme asian hienovaraisesti. Välttämättä junnu itse ei edes tiedä, että perhettä on tuettu. Olemme nähneet, että avustusten tarve on valitettavasti kasvanut. Viime kerralla jaoimme 16 000 euroa", kertoo Heino.

Pallo-Iirojen Janne Koivisto luovutti kiven Lukko-säätiön puheenjohtaja Vesa Heinolle. (Kuvat: Elmeri Elo)

TOIMII.-kiven aiemmat saajat:

Talven 2024 kiven saaja: Iirolandia

Syksyn 2024 kiven saaja: Rauman SalBa

Kesän 2024 kiven saaja: Maija Männistö, some-manageri, Winestate

Kevään 2024 kiven saaja: Satu Saarinen, kaupunkikehitysjohtaja, Rauma

Talven 2023 kiven saaja: Iiro Koski, Raum Rome Paris

Syksyn 2023 kiven saaja: Toni Järvinen, Poroholman Rantatalo

Ajankohtaista

Asunto Oy Pohjankatu 20 yhdessä Rauman Energian kanssa uudisti lämmitysjärjestelmäänsä, paransi lämmityksen hallintaa ja saavutti noin 10 prosentin säästön lämmitysenergiassa.

"Kasvava sähkönkulutus ei kuitenkaan tarkoita, että energiaa pitäisi käyttää huolettomasti. Päinvastoin. Energian järkevä käyttö on yksi vastuullisimmista teoista, joita jokainen meistä voi arjessaan tehdä."

Rauman teatteri on löytänyt keskisuureen kaupunkiin sopivan toimintamallin. Katsojia käy vuosittain Rauman asukasmäärän verran. Ohjelmisto on viihdyttävä, mutta mukaan mahtuu Kaarnan kaltaista vahvaa draamaakin.

Jos haluat tietää, paljonko jokin kodin laitteistasi kuluttaa, voit lainata energiankulutusmittarin Rauman kirjastoista.

Valtakunnallisen heijastinpäivän kunniaksi Rauman Energia yhdessä Omavoiman kanssa jakavat heijastimia Kaaron, Pohjoiskehän ja Karin koulun edustoilla aamun koulumatkaliikenteen aikaan.

​​​​​​​Sähkökatko voi yllättää myrskyn tai teknisen vian seurauksena, usein ilman ennakkovaroitusta. Kokosimme käytännön vinkit ja tärkeimmät hankinnat, joiden avulla turvaat arjen myös poikkeustilanteissa.

Osana lokakuussa vietettävää Energiansäästöviikkoa Rauman Energia tukee paikallisten alakoulujen kakkosluokkalaisten energiaopetusta.

Rauman Energia on ostanut lisää osuuksia sähköntuotannosta Suomessa ja Pohjoismaissa, kun Kokemäen Sähkö Oy myi sähköntuotanto-osuutensa Rauman Energia Oy:lle. Vappuaattona toteutunut kauppa parantaa yhtiön omavaraisuutta ja lisää päästötöntä sähköntuotantoa. Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä – ja miksi sähköntuotantoa on myös kaukana Raumalta?