Maastokäynnit mukavaa vaihtelua suunnittelutyössä

"Maakaapelointiin liittyvät tehtävät ovat vieneet ehkä jopa puolet työajastani", Jari Syyrakki kertoo. (Kuva: Elmeri Elo)

Marko Silokoski kertoo tuoreimmassa Toimii.-asiakaslehdessä, että viimeisen sähkötolpan kaataminen mantereen puolella on hänelle iso juttu. Maakaapelointi on ollut verkkojohtajalle sydämen asia.

Maakaapelointi on ollut iso osa myös omaa työtäni viime vuosina. Sähköverkon rakentamiseen liittyen olen tehnyt yleissuunnitelmat, miten, milloin ja missä verkkoa milloinkin rakennetaan. Kokonaisuutena maakaapelointiin liittyvät tehtävät ovat vieneet ehkä jopa puolet työajastani.

Meillä on hahmotelmat tulevaisuuden verkosta kymmenisen vuotta eteenpäin. Tällä hetkellä pohdinnassa on miten pohjoisen saariston 20 kilovoltin ilmajohtoverkko tulevaisuudessa saneerataan.

Kohteiden rakentamisjärjestystä valittaessa huomioidaan muun muassa seuraavia asioita: onko alueella kriittisiä asiakkaita, esimerkiksi isoja kauppoja, Rauman Veden toimintoja, matkapuhelinmastoja tai muita yhteiskunnan kannalta tärkeitä kohteita, nykyisen verkon ikä ja kunto.

Ikä- ja kuntotietojen perusteella viime vuonna uusittiin muun muassa yli 60 vuotta vanhaa maakaapelia Syväraumankadulla. Yleissuunnitelmien avulla saadaan laskettua kullekin kohteelle budjettihinta ja näin päätettyä minkä verran eri kohteita sopii budjetissa eri vuosille.

Yleissuunnitelmaa tehdessäni käyn useimmiten paikan päällä katsomassa miten rakentaminen onnistuisi parhaiten. Nämä pääosin kevään ja kesän aikana tehtävät maastokäynnit tuovat mukavaa vaihtelua toimistolla tehtävään suunnittelutyöhön.

Maakaapeliverkko kestää myrskyt, mutta joskus harvoin siihenkin vikoja tulee. Siksi suunnittelussa pyrimme siihen, että jokaiseen muuntamoon tulisi sähkö vähintään kahdesta suunnasta. Silloin sähkökatkossa vikapaikka saadaan rajattua mahdollisimman pienelle alueelle ja suurimmalla osalle asiakkaista sähköt palautettua jo ennen vian korjaamista.

Mantereen ”viimeinen pylväs” on tärkeä etappi maakaapeloinnissa, mutta verkon suunnittelu ja rakentaminen työllistää aina.
Uudisrakentaminen jatkuu, uusia katuja ja alueita tulee sekä vanhan verkon korvausinvestointeja tehdään joka vuosi.

Jali Syyrakki
Suunnittelupäällikkö

#Toimii.

Ajankohtaista

Kaukolämpöverkon vian korjaamisesta johtuen jouduimme keskeyttämään kaukolämmön jakelun tiistaina 16.6.2026 klo 8:30 alkaen. Katko kosketti k…

Rauman Energia on ostanut lisää osuuksia sähköntuotannosta Suomessa ja Pohjoismaissa, kun Kokemäen Sähkö Oy myi sähköntuotanto-osuutensa Rauman Energia Oy:lle. Vappuaattona toteutunut kauppa parantaa yhtiön omavaraisuutta ja lisää päästötöntä sähköntuotantoa. Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä – ja miksi sähköntuotantoa on myös kaukana Raumalta?

Rauman Energia on vahvistanut saariston sähköverkkoa uudella maa- ja merikaapeliyhteydellä. Työn myötä alueelle muodostuu rengasverkkoyhteys, joka parantaa sähkönjakelun toimintavarmuutta ja vähentää myrskyille alttiita ilmalinjoja.

Aurinkopaneelit katolla, sähköauto pihassa ja lämmitys lämpöpumpulla – monipuolinen sähkönkäyttö on arkea yhä useammassa kodissa. Huovilaisten kotona sähkönkäyttöä hallitaan kuormanohjauksella, joka pitää kulutuksen ja kustannukset kurissa. Se on hyvä esimerkki siitä, miten sähköä voidaan käyttää entistä fiksummin oikeilla ratkaisuilla ja asiantuntevalla tuella.

Sähköverkon kehittäminen näkyy arjessa ennen kaikkea toimintavarmuutena, mutta sillä on vaikutuksia myös ympäröivään luontoon.

Kaivutöitä suunnitellessa kannattaa aina tarkistaa, onko alueella sähkö-, puhelin- tai datakaapeleita tai kaukolämpöputkia. Kun tämän selvittää etukäteen, välttää työtapaturmat sekä kaapeli tai putkirikkojen aiheuttamat vahingot. 

Tuotteet, palvelut, värit, logot ja sukupolvetkin vaihtuvat, mutta Rauman Energian tärkein lupaus pysyy. “TOIMII.” on kiveen hakattu ja sen myötä laitamme kiven kiertämään. Kivi luovutetaan neljä kertaa vuodessa ihmiselle tai taholle, joka omalta osaltaan nostaa Rauma-fiilistä ja pitää huolta, että kaupunkimme toimii. Rauman Energia valitsee yhdessä kiven saajan kanssa, minne kivi seuraavaksi kiertää.

Rauman Energia ottaa käyttöön Energiateollisuus ry:n suosittelemat uudet kaukolämmön yleiset sopimusehdot 1. kesäkuuta 2026.