Juhlavuottaan viettävä Rauman Energia ja Auringonlaskun Festivaali tuovat merenrantajuhliin Annika Eklundin ja Auroran

Rauman Energia täyttää 1. syyskuuta kunnioitettavat 125 vuotta. Merkkipaalua juhlitaan muun muassa Auringonlaskun Festivaalin merkeissä elokuun lopussa.

Juhlan kunniaksi toimivasta arjesta 125 vuoden ajan huolehtinut Rauman Energia ja positiivisen vastaanoton saanut uusi musiikkijuhla Auringonlaskun Festivaali yhdistävät voimansa ja tuovat merenrantajuhliin esiintyjät, jotka ovat enemmän kuin artisteja.

Yli 30 vuoden esiintyjäuran tehnyt Annika Eklund ja kotimaisen reggaepopin kuningatar Aurora täydentävät Auringonlaskun festareiden esiintyjäkattauksen 23. elokuuta Otanlahden rantapuistossa. Muita festivaalin esiintyjiä ovat Popeda, Mariska ja Jukka Poika. Tapahtuman juontaa raumalainen Janika Ketola.

Elokuussa Raumanmeren ranta loistaa kuin Shanghain valot ja keinuu kuin reggae

Annika Eklundin pitkälle uralle mahtuu useita radiohittejä, tunnetuimpana niistä Shanghain valot ja uusimpana Kohta jo kotona.

Lukuisissa musiikkiteatteriproduktioissa, isojen orkesterien solistivieraana ja esimerkiksi legendaarisen Yö-yhtyeenkin riveissä nähty ja kuultu Eklund nousee Auringonlaskun Festivaalin lavalle innoissaan.

”Mahtavaa liittyä mukaan tähän esiintyjäjoukkoon! Tiedossa on upea festari, joilla nautitaan täysillä kesästä”, Eklund iloitsee.

”Elokuussa Raumanmeren ranta loistaa kuin Shanghain valot, joten kaikki mukaan Raumalle!”

Aurora on tunnettu letkeästä musiikistaan, aurinkoisista keikoistaan ja valtaisista hiteistään, kuten Kaikki mitä näät ja Täydelliset.

”On ihanaa palata keikoille uuden musiikin myötä, enkä malta odottaa, että pääsen nousemaan lavalle!” hän hehkuttaa.

”Koska reggaen keinunta sopii erityisesti kesään, on Auringonlaskun festivaaleilla luvassa tunnelmaltaan juuri oikeanlainen keikka.”

Rauman Energia – enemmän kuin sähköä

Rauman Energian juhlavuoden 1+2=5 -teema symboloi sitä, että energiayhtiö on enemmän, kuin vain mikä tahansa yhtiö. Rauman Energia on pitänyt kaupungin käynnissä jo 125 vuotta, eikä loppua näy. Raumalla sähkö on enemmän kuin sähköä: se on energiaa ja elämystä kaikkeen ja kaikille.

”Rauman Energia on enemmän kuin osiensa summa. Mahdollistamme raumalaisten arjen ja varmistamme, että hommat toimivat seuraavatkin 125 vuotta”, toteaa Rauman Energian toimitusjohtaja Marko Haapala.

”Juhlavuonna haluamme korostaa sähköyhtiön merkitystä arjen elämysten ja tapahtumien mahdollistajana. Loistava esimerkki tästä on yhteistyö paikallisvoimin tuotetun Auringonlaskun Festivaalin kanssa.”

Auringonlaskun Festivaali – enemmän kuin festivaali

Auringonlaskun Festivaalin kulmakiviä ovat paikallisuus, yhteisöllisyys ja Rauman seutu. Musiikkijuhlan pääjärjestäjiä ovat Poroholman Rantatalo sekä Kulttuurikuppila Brummi, joka niinikään viettää juhlavuottaan. Brummi starttaa 10-vuotismerkkipäiväjuhlansa Auringonlaskun festareilta.

”Taas yksi kumppani ja nämä kaksi artistia lisää, niin myös Auringonlaskun Festivaali on enemmän kuin festivaali ”, maalailee Kulttuurikuppila Brummin isäntä Markku Pekonen.

”Rauman Energialle tervetuloa festariperheeseen! Annika Eklundin ja Auroran myötä loppukesän hiekkarantajuhlien ohjelmakombo on täydellinen!”

Auringonlaskun Festivaali juhlitaan 23. elokuuta Otanlahden rantapuistossa.

Kotisivu: auringonlaskunfestivaali.fi
Facebook: www.fb.com/AuringonlaskunFestivaali
Instagram: @auringonlaskunfestivaali

Lisätietoa Rauman Energian 125 juhlavuodesta tulossa pian.

Ajankohtaista

Rauman Energia on ostanut lisää osuuksia sähköntuotannosta Suomessa ja Pohjoismaissa, kun Kokemäen Sähkö Oy myi sähköntuotanto-osuutensa Rauman Energia Oy:lle. Vappuaattona toteutunut kauppa parantaa yhtiön omavaraisuutta ja lisää päästötöntä sähköntuotantoa. Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä – ja miksi sähköntuotantoa on myös kaukana Raumalta?

Rauman Energia on vahvistanut saariston sähköverkkoa uudella maa- ja merikaapeliyhteydellä. Työn myötä alueelle muodostuu rengasverkkoyhteys, joka parantaa sähkönjakelun toimintavarmuutta ja vähentää myrskyille alttiita ilmalinjoja.

Sähköverkon kehittäminen näkyy arjessa ennen kaikkea toimintavarmuutena, mutta sillä on vaikutuksia myös ympäröivään luontoon.

Kaivutöitä suunnitellessa kannattaa aina tarkistaa, onko alueella sähkö-, puhelin- tai datakaapeleita tai kaukolämpöputkia. Kun tämän selvittää etukäteen, välttää työtapaturmat sekä kaapeli tai putkirikkojen aiheuttamat vahingot. 

Tuotteet, palvelut, värit, logot ja sukupolvetkin vaihtuvat, mutta Rauman Energian tärkein lupaus pysyy. “TOIMII.” on kiveen hakattu ja sen myötä laitamme kiven kiertämään. Kivi luovutetaan neljä kertaa vuodessa ihmiselle tai taholle, joka omalta osaltaan nostaa Rauma-fiilistä ja pitää huolta, että kaupunkimme toimii. Rauman Energia valitsee yhdessä kiven saajan kanssa, minne kivi seuraavaksi kiertää.

Aurinkopaneelit katolla, sähköauto pihassa ja lämmitys lämpöpumpulla – monipuolinen sähkönkäyttö on arkea yhä useammassa kodissa. Huovilaisten kotona sähkönkäyttöä hallitaan kuormanohjauksella, joka pitää kulutuksen ja kustannukset kurissa. Se on hyvä esimerkki siitä, miten sähköä voidaan käyttää entistä fiksummin oikeilla ratkaisuilla ja asiantuntevalla tuella.

Kaukolämpö on parhaimmillaan juuri silloin, kun se tuntuu vähän tylsältä kaupunkilaisten näkökulmasta. Eli toimii huolettomasti ja varmasti. REO:lla kaukolämpö ei kuitenkaan ole tylsää. Ala kehittyy vauhdilla, ja kehitämme jatkuvasti palveluja, jotka helpottavat asiakkaiden arkea ja ehkäisevät yllättäviä tilanteita.

Rauman Energia ottaa käyttöön Energiateollisuus ry:n suosittelemat uudet kaukolämmön yleiset sopimusehdot 1. kesäkuuta 2026.