Nopea netti nyt ja tulevaisuudessa

Rauman Energia, Sukkela, valokuitu
Rauman Energia rakentaa valokuituverkkoa lisää joka vuosi. (Kuva: Elmeri Elo)

Listasimme faktoja, miksi Suomi tarvitsee kuitua. Ja miksi Rauman Energia haluaa varmistaa, että raumalaisille on tarjolla aitoa valokuitua nykyisiin ja tuleviin tiedonsiirtotarpeisiin.

Rauman Energia lanseerasi keväällä 2019 Sukkelan, aidon valokuituyhteyden, jonka jälkeen sadat raumalaiset ovat päässeet huippunopean ja viiveettömän nettiyhteyden makuun.

Mutta mihin tarvitaan valokuitua? Eikö esimerkiksi paljon hehkutettu 5G riitä?

Kyllä ja ei. Valokuitu ja 5G laitetaan usein puheissa vastakkain, yleensä turhaan. Molempia tarvitaan, sillä 5G-yhteyttä ei ole ilman valokuitua ja valokuitu ei sovellu liikkuvaan tarpeeseen. Tiivistettynä voisi sanoa, että valokuitu on ylivertainen kiinteissä käyttöpaikoissa ja mobiiliteknologia laitteissa, jotka matkaavat käyttäjiensä mukana.

Rauman Energia on rakentanut tietoliikenneinfraa omaan käyttöön jo 1980-luvulta asti. Kuparikaapelien asentamisesta siirryttiin valokuituun jo vuosituhannen vaihteessa ja kuitua myytiin eteenpäin yritysten, operaattoreiden ja kaupungin käyttöön.

“Toimiva raumalainen arki on tässäkin asiassa tärkeintä.”

Joitain vuosia sitten Rauman Energia teki strategisen päätöksen, että yhtiö haluaa antaa aidon valokuituverkon kaikkien raumalaisten käyttöön. Onhan paikallista valokuituverkkoa rakennettu jo yli 500 kilometriä.

– Haluamme jatkaa aktiivista valokuituverkon rakentamista edelleen. Näin varmistamme raumalaisten toimivat tietoliikenneyhteydet nyt ja tulevaisuudessa. Toimiva raumalainen arki on tässäkin asiassa tärkeintä, Rauman Energian hallintojohtaja Juha Viherjälaakso sanoo.

Mikä sitten tekee valokuidusta niin ylivertaisen?

– Valokuidussa ei ole mobiiliverkosta valitettavan tuttua kuormittumista. Valokuidussa ei myöskään ole viivettä, vaan se toimii huippunopeasti, sanoisinko jopa sukkelasti, molempiin suuntiin, Viherjälaakso luonnehtii.

Tällä hetkellä asennettavat liittymät tukevat vähintään gigan (Gbps) symmetristä nopeutta, uusimmat jopa 10 gigaa. Vertailuna voisi mainita, että koaksiaaliverkkoa hyödyntävä kaapelimodeemi yltää lähes valokuidun tasoiseen suorituskykyyn, kun puhutaan vastaanottonopeudesta, mutta lähetysnopeus jää kuitenkin noin 200 Mbps:n tasolle. Lisäksi valokuitu voittaa luotettavuudessa.

“Valokuidussa ei ole mobiiliverkosta valitettavan tuttua kuormittumista.”

Myös 5G pystyy hyvissä olosuhteissa (ei muita käyttäjiä, suora näkyvyys tukiasemaan, oikeanlainen päätelaite) lähes valokuitua vastaavaan vastaanottonopeuteen käytettäessä korkeita taajuuksia, mutta lähetysnopeus jää noin 100 Mbps:n tasolle.

Nopeaa nettiyhteyttä kaipaavien onkin syytä olla perillä eri vaihtoehdoista ja varmistaa, että oma tietoliikenneyhteys soveltuu juuri omiin tarpeisiin. Markkinoilla on tarjolla myös perinteistä puhelinkuparia pitkin tulevia “kuituyhteyksiä”, jotka eivät kuitenkaan ole koko matkalta valokuitua.

– Valokuidun potentiaali siirtotienä on lähes ääretön. Tällä hetkellä kuluttajapuolella ollaan ottamassa loikkaa gigan nopeudesta 10 gigaan (Gbps). Tulevaisuudessa tulemme näkemään yli 1000 gigan nopeuksia, ehkä jopa kotikäytössä. Lyhyesti sanottuna, kuituverkko mukautuu tarvittavaan tiedonsiirtokapasiteettiin nyt ja tulevaisuudessa, Rauman Energian valokuituyhteistyökumppani Cinia Oy:n Ari-Pekka Visuri sanoo.

Tasalaatuisen ja symmetrisen nopeuden lisäksi valokuidun etuna on viiveettömyys, jota etenkin nettipelejä harrastavat osaavat arvostaa.

“Valokuidun potentiaali siirtotienä on lähes ääretön.”

– Viiveellä yleisesti tarkoitetaan aikaa joka menee, kun IP-paketti liikkuu pisteestä a pisteeseen b. Viive muodostuu etäisyydestä, siirtotiestä ja matkalla olevista reitittimistä ja kytkimistä. Suurin tekijä on etäisyys ja siirtotie, Visuri selittää.

Viive ilmoitetaan yleensä millisekunteina ja se näkyy loppukäyttäjälle ”hidasteluna”, vaikka liittymä näyttäisi muuten toimivan nopeasti testattaessa. Kuituverkon viive on yleensä noin millisekunti loppukäyttäjän päätelaitteen ja operaattorin kytkimen välillä, kun taas kilpailevilla teknologioilla, esimerkiksi kuparitekniikalla, viive on vähintään noin kymmenkertainen.

Valokuidun eduksi voidaan laskea myös se, ettei se ole koskaan jaettua kaistaa, vaan ikioma liittymä, jonka nopeutta ei tule naapuri jakamaan tai häiritsemään. Lisäksi valokuidun toimintavarmuus on erinomainen. Sen suurin uhka on kaivinkone.

– Suurin osa kuituverkkojen osalta Cinian asiakaspalveluun tulevissa puheluissa liittyvät asiakkaiden sisäverkkoon, langattomaan verkkoon tai asiakaslaitteisiin. Itse kuituun liittyviä vikoja on todella harvoin, Ari-Pekka Visuri kertoo.

Yhteenvetona voisi sanoa, että kuitu on ylivoimainen kiinteässä käyttöpaikassa verrattuna muihin tarjolla oleviin tekniikoihin. Valokuitu ei myöskään vanhene, vaan sen käyttöikä on vähintään 50 vuotta. Mikä parasta, valokuitu on myös investointi, joka nostaa kiinteistön arvoa.

  • Rauman Energian Sukkela on aitoa valokuitua, jonka saatavuuden kotiisi voit tarkistaa tästä.

Ajankohtaista

Tuotteet, palvelut, värit, logot ja sukupolvetkin vaihtuvat, mutta Rauman Energian tärkein lupaus pysyy. “TOIMII.” on kiveen hakattu ja sen myötä laitamme kiven kiertämään. Kivi luovutetaan neljä kertaa vuodessa ihmiselle tai taholle, joka omalta osaltaan nostaa Rauma-fiilistä ja pitää huolta, että kaupunkimme toimii. Rauman Energia valitsee yhdessä kiven saajan kanssa, minne kivi seuraavaksi kiertää.

Aurinkopaneelit katolla, sähköauto pihassa ja lämmitys lämpöpumpulla – monipuolinen sähkönkäyttö on arkea yhä useammassa kodissa. Huovilaisten kotona sähkönkäyttöä hallitaan kuormanohjauksella, joka pitää kulutuksen ja kustannukset kurissa. Se on hyvä esimerkki siitä, miten sähköä voidaan käyttää entistä fiksummin oikeilla ratkaisuilla ja asiantuntevalla tuella.

Kaukolämpö on parhaimmillaan juuri silloin, kun se tuntuu vähän tylsältä kaupunkilaisten näkökulmasta. Eli toimii huolettomasti ja varmasti. REO:lla kaukolämpö ei kuitenkaan ole tylsää. Ala kehittyy vauhdilla, ja kehitämme jatkuvasti palveluja, jotka helpottavat asiakkaiden arkea ja ehkäisevät yllättäviä tilanteita.

Rauman Energia ottaa käyttöön Energiateollisuus ry:n suosittelemat uudet kaukolämmön yleiset sopimusehdot 1. kesäkuuta 2026.

Rauman Energia Oy on uudistanut kaukolämpötoimintansa kunnossapidon ja asennustöiden organisointia valitsemalla kunnossapitokumppaniksi ETH Group Oy:n.

Kokemäen Sähkö Oy myi sähköntuotanto-osuutensa Rauman Energia Oy:lle. Vappuaattona toteutuneella kaupalla Rauman Energiasta tulee Suomen Voiman osakas.

Rauman Energia Sähköverkko on julkaissut sähköverkon kehittämissuunnitelman, joka on nähtävillä ja kommentoitavissa 31. toukokuuta asti.

Rauman kaukolämmöstä 82 prosenttia tuotettiin viime vuonna uusiutuvilla polttoaineilla. Uusiutuvien osuus nousee ensi syksynä vielä korkeammaksi, kun raumalaisten talojen lämmityksessä voidaan hyödyntää myös sellutehtaan ylijäämälämpöä.