Toni Järvinen, Poroholman Rantatalo - Beach House, on ensimmäinen Anna kiven kiertää -kampanjan TOIMII.-kiven saaja!👏🏻 Lue lisää: https://raumanenergia.fi/ajankohtaista/anna-kiven-kiertaa-toni-jarvinen-poroholman-rantatalo 💡 Mistä on kyse? Tuotteet, palvelut, värit, logot ja sukupolvetkin vaihtuvat, mutta Rauman Energian tärkein lupaus pysyy. “TOIMII.” on kiveen hakattu ja sen myötä laitamme kiven kiertämään. Kivi luovutetaan neljä kertaa vuodessa ihmiselle tai taholle, joka omalta osaltaan nostaa Rauma-fiilistä ja pitää huolta, että kaupunkimme toimii. Rauman Energia valitsee yhdessä kiven saajan kanssa, minne kivi seuraavaksi kiertää. #Toimii.
Sosiaalinen media
TOIMII.-asiakaslehti 3/2023 putoaa postiluukuista tämän viikon aikana!📬 Lehdestä voit lukea muun muassa kuinka Rauman Energia näkyy kaupunkilaisten arjessa, millainen on rakennuttamispäällikön päivä ja kenelle kiertävä TOIMII.-kivi ojennettiin ensimmäisenä. #Toimii. #Rauma #asiakaslehti
Joku luulee, että kaukolämpöä tuotetaan vain öljyllä tai hiilellä, mutta kun sitä voidaan tehdä vaikka kakasta! Näin se on tänä päivänä yksi ympäristöystävällisimmistä lämmitysmuodoista. #Toimii.
Joku luulee, että kaukolämpöä tuotetaan vain öljyllä tai hiilellä, mutta kun sitä voidaan tehdä vaikka kakasta! Näin se on tänä päivänä yksi ympäristöystävällisimmistä lämmitysmuodoista. #Toimii. #kaukolämpö #Rauma
☀️-asiaa Satakunnan Kansa -lehdessä tänään. Uutiseen aurinkosähköjärjestelmistä ja pientuottajista on haastateltu asiakastamme, meitä, Pori Energia:a ja Rauman Energia:a. Asian voisi tiivistää niin, että aurinkotuotannon merkitys on viime vuosina, jopa viime kuukausina kasvanut huomattavasti myös PKV:lle. ⚡🌤️ Meidän verkossamme on jo melkein 500 aurinkosähköjärjestelmää, joiden tuotanto vastaa vuodessa noin prosenttia kaikesta siirretystä energiamäärästä. Karkeasti viisi prosenttia sähkönjakelualueemme asiakkaista on myös ☀️-energian pientuottajia. 😎 #pkv #aurinkopanelia #virtaavierelläsi #aurinkoenergia #aurinkosähköjärjestelmä #pientuottaja #uusiutuvaenergia #paikallinen #yhteistyö #myynti Juttu on tilaajille:
Rauman Energian kaukolämpö on erinomainen valinta, sillä se on paikallinen, edullinen, vihreä ja vaivaton lämmitysratkaisu. Lämpö tuotetaan Rauman Energian ja Pohjolan Voiman omistamassa Rauman Biovoimassa, jossa valtaosa energiasta tuotetaan biopolttoaineilla. Viime vuonna uusiutuvien polttoaineiden osuus oli 81 %. #Toimii.
Rauman Energia ja Omavoima ovat mukana Kotitalouden energiaillassa tiistaina 26.9. Kyseessä on maksuton tapahtuma, jossa kerrotaan muun muassa energiavinkkejä tulevalle lämmityskaudelle ❄️ Rauman Energia kertoo tilaisuudessa esimerkiksi kaukolämmön energiatehokkuutta ja asumismukavuutta parantavista palveluista. Omavoiman aihelistalla ovat erityisesti sähkönkulutuksen ohjaukseen liittyvät tuotteet ja palvelut ⚡️ Tilaisuudessa on mukana myös muita toimijoita kertomassa vinkkejä tulevaan lämmityskauteen ✅ Kotitalouden energiailta on Rauman kansalaisopiston tapahtuma yhteistyössä Energianeuvonta Satakunnassa ja Ilmastoviisas kunta ja pk-yritys -hankkeiden kanssa. Ilmoittautuminen kansalaisopiston sivujen kautta.
Rauman Energian puhelinasiakaspalvelun asiakastyytyväisyys on 4,14 (asteikko 1-5). Tiesithän, että käyntiasiakkaat voivat saapua Kairakadulle ajanvarauksella? Näin varmistamme hyvän ja rauhallisen asiointihetken. Ajanvarauksen voi tehdä nettisivuilta löytyvästä linkistä: https://raumanenergia.fi/yhteystiedot/ota-yhteytta #Toimii.
Toimivan arjen mahdollistaja: Sanna Uusitorppa Fera ja Rauman Energia nostavat tässä sisälösarjassa esiin feralaisia, jotka mahdollistavat hyvän ja toimivan arjen seurassa. Roolisi Ferassa? Ottelutapahtumavastaava - huolehdin siitä, että Superin peleissä on tarpeeksi talkoolaisia ja hommat toimii joka pisteessä. Parasta pesäpallossa? Yhteisöllisyys - vuosien varrella saanut tutustua huipputyyppeihin niin Raumalla kuin muuallakin Suomessa, tullut solmittua elinikäisiä ystävyyssuhteita. Paras muisto pesiksen parista? Kesä 2001, kun Valtasen Julia syntyi toukokuussa ja kiersin Feran mukana huoltajana ympäri Suomea sekä vuoden 2018 Tenavaleiri Kouvolassa oman tyttären joukkueen kanssa. #Ferapesis #Toimii. Rauman Energia
Rauman Energia Sähköverkon verkkopalvelumaksu on Suomen edullisimmasta päästä. Hinnat ovat vuoden 2013 tasolla ja vain 25 % Suomen sähköverkkoyhtiöistä on edullisempia. #Toimii.
123 vuotta toimivaa raumalaista arkea ⚡️ Tänään 1.9.2023 tulee kuluneeksi 123 vuotta siitä, kun Rauman sähkölaitos perustettiin, ja sähkövalo syttyi ensimmäisen kerran Rauman kaduilla 1900. #Toimii. - Kyll raumlaisten gelppa. Kuvassa Rauman sähkölaitos 1900-luvun alussa. (Kuva: Ida Berglund, Rauman museo)
Oletko etsimämme myyntihenkinen insinööri tai insinöörihenkinen myyjä? Rauman Energia hakee ratkaisumyyjää / myynti-insinööriä tehtävään, jossa pääset uusien energiapalvelujen myötä rakentamaan toimivaa raumalaista arkea. Tulet omalta osaltasi varmistamaan, että kiveen hakattu asiakaslupauksemme “TOIMII.” toteutuu joka päivä hyvänä asiakaskokemuksena. Lue lisää: https://raumanenergia.fi/ajankohtaista/oletko-etsimamme-ratkaisumyyja-slash-myynti-insinoori #Toimii.
Rauman Energialla on 525 kilometriä valokuituverkkoa. Sukkela-valokuituyhteydet ovat tulleet tänäkin vuonna yhä useamman raumalaisen saataville. Voit tarkistaa saatavuuden osoitteessa: raumanenergia.fi/sukkela #Toimii.
Rauman Energia Sähköverkon asiakkaista jo 98 % on säävarman sähköverkon piirissä. #Toimii.
Rauman Energia Sähköverkon työmaa-alue Rauman keskustassa on edennyt Seminaarinkadun ja Satamakadun risteykseen, jossa joudumme ensi viikolla tekemään merkittäviä liikennejärjestelyjä. Rauman Energia Sähköverkko pahoittelee tilapäistä liikennehaittaa. Aiheesta lisää nettisivuillamme. #Toimii.
Kyll feralaisten gelppa, kun arki #Toimii 👍
Rauman Energia on rakentanut Raumalle sähköautojen julkisia latauspisteitä. Rauman Energian latauspisteissä tehtiin viime vuonna 3743 latausta. #Toimii.
Toimivan arjen mahdollistaja: Matti Loutti Fera ja Rauman Energia nostavat tässä sisälösarjassa esiin feralaisia, jotka mahdollistavat hyvän ja toimivan arjen seurassa. Roolisi Ferassa? Makkaravastaava, eli huolehtia että grillit toimivat Parasta pesäpallossa? Yhteisöllisyys Paras muisto pesiksen parista? Tyttäreni Kaisis valittiin vuoden parhaaksi ulkopelaajaksi vuonna 2021 ja sai kultaisen räpylän #Ferapesis #Toimii. Rauman Energia
Rauman Energia Sähköverkolla on korkea toimitusvarmuus. Asiakkaan keskimääräinen keskeytysaika viime vuonna oli 5 minuuttia. Suurimmalla osalla asiakkaista ei ollut yhtään vikaa. #Toimii.
Rauman Energia Sähköverkon (RES) alueella on tehty useampi havainto yöaikaan liikkuneista henkilöistä, jotka ovat esittäytyneet RES:n asialla oleviksi sähköverkkoasentajiksi. Mitään vikaa tai huoltotyötä ei kyseisinä ajankohtina kuitenkaan ole tiedossamme, ja onkin oletettavaa, että kyseisillä henkilöillä on hämäräperäiset aikeet, vuorokauden ajasta ja ristiriitaisista puheista päätellen. RES asioilla liikkuvat asentajat on helppo tunnistaa siitä, että heillä on aina mukanaan kuvalliset henkilökortit. Lisäksi asentajamme liikkuvat yrityksemme tunnistettavilla pakettiautoilla (RES, VERTEK) Vikatilanteissa on vain hyvin harvoin, varsinkin öiseen aikaan, tarpeen tulla koputtelemaan ovelle. Päiväsaikaan toki liikumme enemmän lähellä pihoja mutta silloin toimintamme on helposti tunnistettavaa.
Rauman Energia Sähköverkko varmistaa omalta osaltaan, että Rauma toimii. Toimitusvarmuus on erinomaisella tasolla: 91 %:lla asiakkaista ei ollut viime vuonna yhtään keskeytystä. #Toimii.
Kaukolämmön toimitusvarmuus on huippuluokkaa. Rauman Energian kaukolämmön asiakkailla ei ollut viime vuonna yhtään vikakeskeytystä. #Toimii.
Rauman Energia investoi vain päästöttömään sähköntuotantoon. Viime vuonna päästötöntä sähköä tuotettiin 99 GWh:a ja päästöttömän sähkön osuus koko tuotannosta oli 86 %. #Toimii.
Olemme mukana paikallisessa pesäpallossa ja haluamme nostaa Fera Rauma kanssa esiin taustalla tärkeää työtä tekeviä ihmisiä, jotka mahdollistavat hyvän ja toimivan arjen 👏🏻 #Toimii.
Vain 5 % Suomen lämpöyhtiöistä on edullisempia kuin Rauman Energian kaukolämpö. Mikä parasta, edullisuuden lisäksi Rauman yleisin lämmitysmuoto on erittäin ympäristöystävällinen. #Toimii.
Pidämme huolta, että Rauma toimii. Nettisivuilla lisätietoa tämän kesän rakennuskohteista: https://raumanenergia.fi/ajankohtaista/rauman-energian-tyomaat-nakyvat-tana-kesana-keskustassakin #Toimii. #Rauma #energia #kaukolämpö #sähköverkko #valokuitu
Länsi-Suomi uutisoi uudistuksistamme. Oletko jo huomannut, että näytämme uudelta? Laajempi artikkeli REO-uudistuksesta täällä: https://www.epressi.com/tiedotteet/markkinointi/rauman-energian-uudessa-brandissa-yhdistyvat-pitka-historia-ja-digitaalisuus-ja-lupaus-on-nyt-kiveen-hakattu.html #Toimii.
Pyysimme Omavoiman toimitusjohtaja Jesse Ruotsalaista kertomaan energiakriisin vaikutuksista ja tulevaisuuden näkymistä. Lue "Inhimillisyyttä energiakriisin keskellä ja sen jälkeen" -kolumni: https://raumanenergia.fi/ajankohtaista/inhimillisyytta-energiakriisin-keskella-ja-sen-jalkeen #Toimii.
Rauman Energia palvelee torstaina 22.6. muuten normaalisti, mutta puhelinpalvelu sulkeutuu poikkeuksellisesti jo kello 15. Perjantaina olemme viettämässä juhannusta.🌿☀️ Muistathan, että puhelinnumeromme ovat uudistuneet! Asiakaspalvelu: 02 8377 8778 Vikapalvelu: 02 8377 8700 #Toimii.
Tietohallintopäällikkö Taneli Heinon työpäivistä suurin aika kuluu erilaisissa Teams-palavereissa. Työmatkat hän taittaa hyvässä säässä pyörän selässä. Mitä muuta päivään kuuluu? ⚡ Klo 8.00 Työpäivä alkaa sähköpostien ja mahdollisten hälytysten läpikäymisellä. Hälytykset voivat johtua yhteyskatkoista ja tietoturvaan liittyvistä asioista. Suurin osa on lyhyitä katkoksia, mitkä eivät aiheuta toimenpiteitä. 🥘 Klo 11.00 Menen lounaalle työporukan kanssa. Paikkaa vaihtuu päivittäin, mikä ratkaistaan huutoäänestyksellä. Aasialaistyyppinen lounas maistuu minulle mieluiten. 💻 Klo 14.30 Työkaveri tulee kertomaan, että yksi sovellus ei toimi. Lähden selvittämään vikaa, mikä ratkeaakin helposti palvelun uudelleen käynnistämisellä. Tällaiset pienet ongelmat ilmaantuvat silloin tällöin. Lue lisää Tanelin työpäivästä: https://raumanenergia.fi/ajankohtaista/kulissien-takana-paivani-tietohallintopaallikkona #Toimii.
Ota talteen uudet numeromme.📱📞 Asiakaspalvelumme on tavoitettavissa arkisin klo 8–20. Vikapalvelunumero palvelee ympäri vuorokauden. #Toimii.
Poiminta tuoreesta asiakaslehdestämme: Marko Haapalan pääkirjoitus.✏️ "Uusimman asiakaslehtemme kannessa on kivi, johon on hakattu yhden sanan ytimekäs tunnuslauseemme. ”Toimii.” on lupaus, johon kiteytyy kaikki tekemisemme. Slogan syntyi aikoinaan lähinnä siitä näkökulmasta, että tärkein perustehtävämme, häiriötön energianjakelu, toimii. ”Toimii.” kuvastaa kuitenkin paljon muutakin kuin energianjakelun teknistä toimivuutta. Se kuvastaa esimerkiksi vastuullisuutta, hyvää asiakaspalvelua ja yrityskulttuuria. Nämä kaikki ovat avainasemassa, kun pyrimme kohti kunnianhimoista päämääräämme olla Suomen erinomaisin energiayhtiö. Rauman Energia on uudistunut ulkoisesti. Brändiuudistus tulee näkymään kaikissa paikoissa, joissa kohtaamme asiakkaitamme. Ulkoisen muutoksen lisäksi haluamme varmistaa, että jokainen ”REOlainen” toimii aina raumalaisten parhaaksi – kuunnellen, palvellen, auttaen. Tavoitteenamme on, että mahdollisimman moni kokee meidät arvostettuna paikallisena toimijana. Tekemämme työ voi tuntua joskus selviöltä, jonka eteen ei tarvitse ponnistella. Todellisuudessa teemme jatkuvasti töitä sen eteen, että Rauma toimii. Se, että energianjakelumme on häiriötöntä, on vaatinut pitkäjänteistä työtä ja valtavasti investointeja. Työtä on tehty 123 vuotta ja sitä jatketaan edelleen ajatuksella, että työ jatkuu tulevatkin kymmenet ja sadat vuodet. Tärkein perustehtävämme on olla luotettava toimija taustalla. Se on kuin urheilujoukkueen huoltaja tai bändin roudari. Se joku, joka mahdollistaa hyvän ja toimivan arjen. Haluamme korostaa, että muuttuvassa maailmassa voi olla myös jotain pysyvää. Tuotteet, palvelut, logot ja sukupolvet vaihtuvat, mutta vuodesta 1900 ollut tärkein perustehtävämme on ja pysyy. Siksi hakkasimme sen kiveen." #Toimii. Marko Haapala Toimitusjohtaja
Rauman Energian brändiuudistus näkyy asiakkaille uutena ilmeenä kesäkuusta lähtien. Samassa yhteydessä lanseerataan Anna kiven kiertää -kampanja, joka nostaa neljä kertaa vuodessa esiin ihmisiä tai tahoja, jotka omalta osaltaan nostavat Rauma-fiilistä ja pitävät huolta, että kaupunkimme pysyy toiminnassa.⚡️ Lue lisää: www.raumanenergia.fi/ajankohtaista/annetaan-kiven-kiertaa #Toimii.
Rauman Energian brändiuudistus näkyy asiakkaille uutena ilmeenä kesäkuusta lähtien. Samassa yhteydessä lanseerataan Anna kiven kiertää -kampanja, joka nostaa neljä kertaa vuodessa esiin ihmisiä tai tahoja, jotka omalta osaltaan nostavat Rauma-fiilistä ja pitävät huolta, että kaupunkimme pysyy toiminnassa.⚡️ Lue lisää: www.raumanenergia.fi/ajankohtaista/annetaan-kiven-kiertaa #Toimii.
Joko olet ehtinyt lukemaan tuoreimman TOIMII.-asiakaslehden läpi?🗞 Lehden näköisversio löytyy osoitteesta www.raumanenergia.fi/asiakaslehti #Toimii.
Viime yönä tapahtui häiriöitä sähköverkossa. Aiheesta uutinen nettisivuillamme. Rauman Energia Sähköverkko pahoittelee viasta aiheutunutta haittaa.
Näytämme tästä viikosta lähtien uudelta 😎 Tärkein lupauksemme on edelleen kiteytetty yhteen tuttuun sanaan: #Toimii. Kyll raumlaisten gelppa.
Rauman Biovoiman biovoimalaitoksella on meneillään poikkeuksellisen laaja vuosihuolto, jolla varmistetaan tulevien talvien häiriötöntä tuotantoa. Rauman Biovoiman biovoimalaitos on edelläkävijä erilaisten biopolttoaineiden käyttäjänä ja kiertotalouden edistäjänä Suomessa. UPM Rauman tehdasalueella sijaitseva yhteistuotantovoimalaitos kuuluu uusiutuvalla energialla tuotetun lämmön ja sähkön alkuperätakuujärjestelmiin. Voimalaitos tuottaa prosessihöyryä UPM Rauman tehtaalle, kaukolämpöä Rauman Energian kaukolämpöverkkoon sekä sähköä. Rauman Biovoiman omistavat Pohjolan Voima Oyj (72 %) ja Rauman Energia (28 %). Voimalaitoksen kunnossapitopalveluja tuottaa UPM Rauma. Lisätietoa linkitetyssä uutisessa. #Toimii. #Rauma #energia #sähkö #kaukolämpö
Uutta tulossa tällä viikolla: ⚡️ Uusi asiakaspalvelunumeromme: 02 8377 8778 ⚡️ Uusi vikapalvelunumeromme: 02 8377 8700 ⚡️ Vanhat logot väistyvät uuden ilmeen tieltä viikon aikana... #Toimii. Puhelinnumerouudistuksesta lisätietoa nettisivuilla: https://raumanenergia.fi/ajankohtaista/paikallisten-energiayhtioiden-puhelinnumeroihin-muutoksia
Paikallisten energiayhtiöiden puhelinnumeroihin muutoksia 📱☎️📞 VSV-konsernin asiakaspalvelun ja vikapalvelun puhelinnumeroihin tulee muutoksia 5. kesäkuuta alkaen. Aiemmin käytössä ollut yhteinen 02 880 0 880 jää Omavoiman asiakaspalvelunumeroksi ja samassa yhteydessä VSV-konserni ja Rauman Energia-konserni saavat omat uudet numeronsa. VSV-konsernin asiakaspalvelun uusi numero on 02 850 6060. Rauman Energian asiakaspalvelunumero muuttuu muotoon 02 8377 8778 . Molempien yhtiöiden vanha vikapalvelunumero poistuu käytöstä ja tilalle tulevat uudet numerot, jotka palvelevat entiseen tapaan ympäri vuorokauden. 🔹Vakka-Suomen Voiman sähköverkon vikapalvelunumero 02 850 6070 🔹VSV-Energian kaukolämmön vikapalvelunumero 0440-826 824 🔹Rauman Energian vikapalvelunumero 02 8377 8700 Omavoiman, VSV-konsernin ja Rauman Energia -konsernin asiakaspalvelu on jatkossakin puhelimitse tavoitettavissa arkisin kello 8-20. Muutoksella pyritään parantamaan asiakaspalvelun tavoitettavuutta mahdollisissa ruuhkatilanteissa.
Kuten oheinen Ylen juttu kertoo, Rauman Energia Sähköverkon siirtohinnat eli verkkopalvelumaksut ovat alhaisimmasta päästä koko maan vertailussa 👍 Hintamme ovat vuoden 2013 tasolla ja mikä parasta, vikoja ei juurikaan ole. Viime vuonna asiakkaan keskimääräinen keskeytysaika oli 5 minuuttia ja 91 prosentilla asiakkaista ei ollut yhtään keskeytystä. #Toimii.
Rauman Energian Sukkela-valokuituverkko laajenee tulevan kesän aikana Haapasaaressa. Nyt sinulla on mahdollisuus hankkia kotiisi huippunopea ja aina tasalaatuinen netti, joka on toteutettu aidolla raumalaisella valokuidulla. Lue lisää laajenemisesta: https://raumanenergia.fi/ajankohtaista/sukkela-valokuitu-laajenee-haapasaaressa Lue lisää Sukkela-valokuidusta ja testaa saatavuus kotiisi: https://raumanenergia.fi/sukkela 👋🏻 Toimii.
Raumalaiset huomio! 🎯 Pitkis-Osmo on tänään Rauman Energian Anssi Kaapelikelan ja Pallo-Iirojen Iiron kanssa vauhdissa Iirolandiassa! 🤩 Tuu nauttimaan liikkumisesta, hakemaan Osmo -värityskuva, ottamaan kaverikuva tai moikkaamaan ihan muuten vaan 🙌 🕔 17.00-19.45 📍 Rauman talviharjoitteluhalli 🎟️ Kertamaksu 5€ / aikuiset veloituksetta 👕 Pitkis-paidat ilahduttaa Osmoa #iirolandia #iloaliikkeellä Rauman Energia Pallo-Iirot
Hymyä!📸 Sisällöntuotantoa Rauman Energian TOIMII.-asiakaslehteen. Viime viikolla ilmestyneessä lehdessä Elmerin kuvaama ja Markon kirjoittama BioTakuu-juttu sekä Pauliinan tekemä Kulissien takana: Päiväni palvelupäällikkönä. Jutut voit lukea myös lehden näköisversiosta: https://bit.ly/40hIkmb - Behind Brands -
Rauman Energia -konsernin viime vuosi oli taloudellisesti haastava ⚡️ Rauman Energia -konsernin liikevaihto kasvoi viime vuonna kuusi prosenttia 34,9 miljoonaan euroon, mutta liikevoitto laski 33 prosenttia 4,9 miljoonaan euroon ja tilikauden tulos oli 12,9 miljoonaa euroa tappiollinen. Taustoja viime vuoden tuloksesta on avattu nettisivuilta löytyvässä uutisessa: https://raumanenergia.fi/ajankohtaista/rauman-energia-konsernin-viime-vuosi-oli-taloudellisesti-haastava
Rauman Energian kaukolämmön yritys- ja taloyhtiöasiakkaiden on nyt mahdollista hankkia käyttöönsä 100-prosenttisesti vihreää kaukolämpöä. BioTakuu on Energiaviraston alkuperätakuilla todennetusti hiilineutraalia. Ensimmäinen asiakas on Seminaarinmäellä toimiva, vastuullisuutta strategiansa mukaisesti toteuttava Suomen Yliopistokiinteistöt Oy. 👋🏻 Toimii.
Poiminta tuoreesta asiakaslehdestämme: Sami Seikolan pääkirjoitus.✏️ "Viime kuukausina on käyty valtavasti keskustelua energia-alan murroksesta. Asiakkaan näkökulmasta katsottuna muutos on ollut vieläkin pidempikestoista ja suurempaa kuin mistä yleisesti puhutaan. Asiakkaan rooli energian käyttäjänä on perinteisesti ollut hyvin passiivinen. Tervetullut kehitys on kuitenkin johtanut siihen, että asiakas on energia-alallakin siirtynyt entistä enemmän toiminnan keskipisteeksi. Hyvä esimerkki tästä on aurinkosähkön omatuotannon yleistyminen. On jo melko tavallista, että kotitalous tai yritys paitsi käyttää energiaa, se myös omalla investoinnillaan on mukana tuottamassa sitä. Asiakkaiden käyttäytymisen ja tarpeiden muutos heijastuukin suoraan palveluihin, joita paikalliselta energiayhtiöltä odotetaan. Rauman Energian tuottamat kaukolämmön ja sähköverkon palvelut sekä Sukkela-valokuitu ovat jatkuvasti kehittyviä palveluita, vaikka ne luonteeltaan ovatkin melko pysyviä. Esimerkiksi kaukolämpö yli 200 vuotta vanhana keksintönä kehittyy edelleen. Siitä hyvänä esimerkkinä Rauman Energian kaukolämmön uudet palvelut nostavat suosiotaan -artikkelin kuvaus paikallisesta ja kehittyvästä kaukolämmöstä sekä sen uusista ominaisuuksista. Kehittymässä ovat myös kanavat, joissa saamme käydä keskustelua asiakkaidemme kanssa. On tärkeää, että paikallisena toimijana kohtaamme asiakkaamme henkilökohtaisesti ja kasvotusten. Samalla on kuitenkin tarpeellista tarjota valmiudet asiointikanaviin, jotka eivät ole aika- tai paikkariippuvaisia. Jatkuvana kehittämisen pääteemana Rauman Energialla onkin se, miten voimme olla aktiivisemmin mukana asiakkaidemme arjessa ja vastata raumalaisten muuttuviin tarpeisiin. Tähän kaipaamme jatkossakin aktiivisia asiakkaita antamaan palautetta ja käymään rakentavaa keskustelua. Tarkoitan erityisesti Sinua, hyvä asiakaslehtemme lukija." 👋🏻 Toimii. Sami Seikola asiakkuuspäällikkö Rauman Energia Oy
Rauman Energian kaukolämmön uudet palvelut nostavat suosiotaan. Niillä mahdollistat kiinteistössäsi entistä energiatehokkaamman ja ilmastoystävällisemmän lämmityksen. Lue lisää nettisivuiltamme: https://raumanenergia.fi/ajankohtaista/rauman-energian-kaukolammon-uudet-palvelut-nostavat-suosiotaan 👋🏻 Toimii.
Rauman Energian kaukolämmön uudet palvelut eli Lungi, BioTakuu ja avaimet käteen -periaatteella suoritettavat lämmönjakokeskusten uusinnat, ovat löytäneet hyvin tiensä raumalaisten kaukolämpöasiakkaiden luokse. Uusilla palveluilla on merkittävä rooli paikallisen kaukolämmön kehittymisessä kohti entistä energiatehokkaampaa ja vihreämpää lämmitysmuotoa. 👋🏻 Toimii.
Sähkönjakelussa oli tänään häiriö Haapasaaren alueella ja sähkönjakelu keskeytyi noin 250 asiakkaalta kello 14 jälkeen iltapäivällä. Vian aiheuttajana oli tuulen lennättämä koivunoksa, joka löytyi Sokertopantien alueella kulkevalta suurjänniteilmajohdolta. Sähkönjakelu saatiin palautettua kaikille asiakkaille kello 15.30 mennessä. Häiriötilanne aiheutti sähkönjakeluun myös muutaman jännitekuopan, jotka saattoi havaita esimerkiksi valojen välähtämisenä Rauman kaupungin eteläisillä alueilla.
Vuoden 2023 ensimmäinen TOIMII.-asiakaslehti kolahtaa postiluukusta tällä viikolla! Lehdessä juttua mm. BioTakuusta ja aurinkopaneeleista. Pääsemme myös kulissien taakse näkemään mitä palvelupäällikkö Taru Arposen päivään kuuluu. Näköislehti: https://bit.ly/3SZ6gZ0 👋🏻 Toimii.
Taru Arponen huolehtii, että uudet sähköliittymät tulevat kytketyksi ajallaan ja asiakkaat saavat vastauksia sähkökysymyksiin. Mitä palvelupäällikön päivään kuuluu? ☕️ klo 9.00 Saavun työpaikalle hieman ennen kahdeksaa, huikkaan heipat paikalla oleville työkavereille ja haen aamun ensimmäisen kahvin työpöydän ääreen. Kahvin lomassa katson läpi uudet sähköpostit ja vastailen niihin, jotka eivät vaadi jatkoselvittelyä. ⚡️ klo 12.00 Puolenpäivän aikaan on palaveri kehityspäällikkö Hanna Lahden kanssa. Käymme yhdessä läpi kuluvan vuoden mittareiden määräaikaistarkastusten aikatauluja. Teetämme mittaritarkastuksia vuosittain sekä kuluttaja-asiakkaille että isommille asiakkaille. ⛸ klo 16.00 Hieman ennen neljää on aika lähteä kotiin. Haen lapset päiväkodista ja suuntaamme Pyynpään tekojäälle luistelemaan. Pikku happihyppely on paikallaan toimistossa vietetyn päivän jälkeen. Lue lisää Tarun työpäivästä: https://raumanenergia.fi/ajankohtaista/kulissien-takana-paivani-palvelupaallikkona 👋🏻 Toimii.
Nähdään huomenna Rauman uimahallissa!🏊🏻 Rauman Energia tarjoaa veloituksettoman uimahallikäynnin Rauman uimahallissa lauantaina 4.3. klo 11-17. Tervetuloa juhlistamaan kanssamme maaliskuun alun Kaukon päivää. Tarjoamme uimisen lomassa uimahallin kahviossa kahvia, mehua ja pullaa. Samanaikaisten uimarien määrä on rajoitettu hallin kapasiteetin mukaan. Tiesithän, että Rauman uimahallin vesi lämpenee paikallisella ja ympäristöystävällisellä kaukolämmöllä. 👋🏻 Toimii.
Poikkeuksellinen energiavuosi, energiansäästötalkoot ja edellisvuotta alhaisempi lämpötila näkyvät selvästi Rauman Energian viime vuoden tilastoissa. Koostimme artikkeliin yhteenvedon energiavuodesta 2022. 👋 Toimii. https://raumanenergia.fi/ajankohtaista/rauman-energian-vuosi-2022-oli-poikkeuksellinen
Veloituksetta uimaan lauantaina 4.3.2023! Rauman Energia tarjoaa veloituksettoman uimahallikäynnin Rauman uimahallissa lauantaina 4.3. klo 11-17. Tervetuloa juhlistamaan kanssamme maaliskuun alun Kaukon päivää. Tarjoamme uimisen lomassa uimahallin kahviossa kahvia, mehua ja pullaa. Samanaikaisten uimarien määrä on rajoitettu hallin kapasiteetin mukaan. Tiesithän, että Rauman uimahallin vesi lämpenee paikallisella ja ympäristöystävällisellä kaukolämmöllä. 👋🏻 Toimii.
Miten hyödyt Lungi-palvelusta osana huoletonta kaukolämpöä? ⚡️ Uudet laitteet voidaan liittää Lungi-palvelun piiriin. ⚡️ Lungissa kaukolämpölaitteesi kuntotarkistetaan vuosittain asiantuntijan toimesta. ⚡️ Taloyhtiöt ja yritykset voivat liittää laitteensa myös etävalvontaamme, joka tuo toimintavarmuutta ja säästöä. Lue lisää: https://raumanenergia.fi/kaukolampo/avustus-matalalampoiseen-kaukolampoon-siirtymiseksi 👋🏻 Toimii.
Millaisia palveluita Rauman Energia tuottaa kaukolämpölaitteiden uusintaan? ⚡️ Toteutamme kiinteistösi kaukolämpölaitteiden uusinnan avaimet käteen -periaatteella. ⚡️ Vanhojen kaukolämpölaitteiden korvaamiseen uusilla on nyt saatavilla merkittävää avustusta ARA:lta. ⚡️ Annamme neuvontaa sekä puoltavan lausunnon avustushakemukseen. ⚡️ Olemme apunasi myös kaukolämpölaitteidesi ongelmiin liittyen. Lue lisää: https://raumanenergia.fi/kaukolampo/avustus-matalalampoiseen-kaukolampoon-siirtymiseksi 👋🏻 Toimii.
Millaista tukea ARA:lta voi nyt saada kaukolämpölaitteiden uusintaan? ⚡ Avustusta voi saada asuinrakennusten lämmönvaihdinten uusintaan. ⚡ Tarkoituksena on edistää kaukolämpöverkon kehittymistä. ⚡ Avustusta voi samassa yhteydessä hakea myös rakennuksen lämpöjärjestelmän säätöön. ⚡ Tarvitset avustushakemukseen lausunnon kaukolämmön toimittajaltasi. Lue lisää: https://raumanenergia.fi/kaukolampo/avustus-matalalampoiseen-kaukolampoon-siirtymiseksi 👋🏻 Toimii.
👋 Toimii. #LumenRauma
Kiitos kaikille #LumenRauma-kävijöille 👏 Oli ilo olla mukana mahdollistamassa tapahtumaa Osuuskauppa Keula ja Rauman kaupunki - City of Rauma kanssa. 👋 Toimii.
Kiitos jokaiselle Lumen-kävijälle! 🤩 Raumalla kolmatta kertaa järjestetty Lumen-valotaidetapahtuma keräsi huikean määrä katsojia 31.12.2022–7.1.2023. Valotaideteokset olivat esillä Vanhalla Raatihuoneella, Kalatorilla, kaupungintalolla, ravintola Amarillossa, Marelassa ja taidemuseolla. Kävijälaskureihin kirjautui näissä kohteissa yhteensä reilu 60 000 katsojaa! Tapahtuman järjestivät yhteistyössä Rauman kaupunki - City of Rauma, Rauman Energia ja Osuuskauppa Keula.
Lumen-perhepäivä ja samalla viikon päätöspäivä la 7.1. on alkanut Kalatorilla 💙 Maskottimme Anssi Kaapelikela seikkailee menossa mukana ja Kalatori on täyttynyt ihmisistä 💙 #LumenRauma
Lumen-viikko on saatu hienosti käyntiin 🤩 Lumen-valotaidetapahtuman teoksiin voi tutustua perjantaihin asti klo 18–22 ja tapahtuman päätöspäivänä lauantaina 7.1. teokset loistavat klo 17–22. Lauantaina 7.1. järjestettävässä perhetapahtumassa on tarjolla Osuuskauppa Keulan tarjoamaa hernekeittoa, Satasirkuksen valojongleerausta ja valomaalaustyöpaja. Mukana menossa ovat myös Rauman Energian maskotti Anssi Kaapelikela sekä Nortamo-Seoran brännvahdit. Lue lisää ohjelmasta ja aikatauluista alla olevasta linkistä! 👋 Toimii.
Lumen-valotaidetapahtuman teoksiin voi tutustua Raumalla vielä maanantaista perjantaihin klo 18–22. Tapahtuman päätöspäivänä lauantaina 7.1. teokset loistavat klo 17–22. ✨ Osuuskauppa Keula tarjoaa 120-juhlavuotensa kunniaksi Kalatorilla hernekeittoa klo 17–19. Lumen-valotaidetapahtuman toteuttavat yhteistyössä Rauman kaupunki - City of Rauma, Rauman Energia ja Osuuskauppa Keula. lumenrauma.fi
Lumen-valotaidetapahtuma on käynnistynyt ja valot ovat syttyneet! ✨️ Valotaideteokset ja valaisukohteet ovat ihailtavissa perjantaihin 6.1. asti joka päivä klo 18–22 sekä lauantaina 7.1. klo 17–22. Hyvää uutta vuotta! 🎉 Lumen-valotaidetapahtuman toteuttavat yhteistyössä Rauman kaupunki - City of Rauma, Rauman Energia ja Osuuskauppa Keula.
Lumen-valotaidetapahtuma järjestetään Raumalla 31.12.2022–7.1.2023. 💡 🗺 Tapahtuman reitti kulkee Rauman taidemuseon, Kalatorin, Kauppatorin sekä Anundilanaukion kautta kaupungintalon sisäpihalle. 🚶♀️ Noin kilometrin pituisen reitin kulkusuunnan voi valita itse. Teoksiin kannattaa tutustua kävellen. 🔦 Mukaan kannattaa ottaa myös taskulamppu, sillä yksi teoksista on toteutettu heijastinkankaasta. Pääyhteistyökumppanit: Rauman Energia ja Osuuskauppa Keula. Elämystä mahdollistamassa: Mixa.fi.
Lumen-valotaidetapahtuman avajaisia vietetään uudenvuodenaattona 31.12. klo 17.30 alkaen Kalatorilla! ✨ Luvassa on valotaidetta, musiikkia ja puheita. Lisätietoja tapahtumasta, avajaispäivän ohjelmasta sekä reittikartta löytyvät linkin takaa aukeavasta jutusta. 👇 Lumen-valotaidetapahtuman toteuttavat yhteistyössä Rauman kaupunki - City of Rauma, Rauman Energia ja Osuuskauppa Keula.
Poiminta tuoreesta asiakaslehdestämme: Hanna Lahden pääkirjoitus.✏️ "Sähkön hinta ja energiansäästöasiat ovat olleet esillä runsaasti. Sen lisäksi, että on tärkeää tarkastella kriittisesti omia kulutustottumuksiaan, on hyvä myös miettiä, miten omaa sähkönkulutustaan voisi tasata pois huipputunneilta. Pörssisähköasiakkaalle tämä näkyy suoraan sähkönmyynnin laskulla. Sähkön markkinahinta määräytyy kunkin hetken kalleimman tarvittavan tuotantotavan mukaan ja siksi markkinahinnassa on päivien ja tuntien välillä hyvin isojakin vaihteluita. Sähköverkossa tuotannon ja kulutuksen tulee jatkuvasti vastata toisiaan. Isossa mittakaavassa siis kulutushuippujen tasaaminen on ekoteko, sillä vältymme kalliimpien, hiilidioksidia tuottavien energiantuotantotapojen käyttöönotoilta, ja tällä on suotuisa vaikutus markkinahintaan. Paljon jo puhuttanut tulevan talven sähköpulauhka nivoutuu myös energiansäästön ja kuormien tasauksen ympärille. Haluamme olla mukana mahdollistamassa tätä kuormituspiikkien tasausta. Rauman Energia Sähköverkko on tarjonnut lokakuun alusta lähtien asiakkailleen vaihtoehtona kuormanohjauksen siirtoa klo 01 alkavalle tunnille aiemman klo 22 sijaan. Palvelu on herättänyt kiinnostusta ja se on tarjolla kaikille asiakkaille, joilla on kuormanohjaus käytössä. Rahallista hyötyä tästä on suoraan pörssisähköasiakkaille, sillä monessa sähkölämmitteisessä asunnossa lämminvesivaraaja on talouden suurin sähkönsyöppö. Tällä muutoksella pörssisähkösopimusasiakas on saanut lämmitettyä veden halvemmilla tunneilla, kun markkinahinta on yleensä ollut edullisimmillaan aamuyön ensimmäisinä tunteina. Pienillä teoilla voimme kaikki vaikuttaa." 👋🏻 Toimii. Hanna Lahti kehityspäällikkö Rauman Energia Sähköverkko
Sähkön tuotannon ja kulutuksen on oltava tasapainossa joka hetki. Sähköpula tulee, jos sähköä käytetään enemmän kuin sitä tuotetaan tai tuodaan. Tällöin sähkön kulutusta joudutaan rajoittamaan, jotta sähköjärjestelmä ei kaadu.⚡ Koostimme nettisivuille yleisimmät kysymykset ja vastaukset sähköpulasta: www.raumanenergia.fi/ajankohtaista/sahkopula-mista-on-kyse Jokainen meistä voi vaikuttaa sähköpulan syntymiseen vähentämällä sähkönkäyttöä. Erityisen tärkeää on vähentää sähkönkäyttöä sellaisina ajankohtina, kun on ennakkoon tiedotettu kohonneesta sähköpulan mahdollisuudesta. Sähkönkulutus on suurimmillaan yleensä arkiaamuina klo 7-9 ja alkuiltaisin klo 16-18. Sähkönkäyttöä voi pyrkiä siirtämään muihin ajankohtiin.🔌 Pienilläkin sähkönsäästötoimenpiteillä on vaikutusta, kun suuri määrä ihmisiä osallistuu! 👋🏻 Toimii.
🙋♀️ Annukka Ketola toimii tänä vuonna Lumen-valotaidetapahtuman tuottajana. Kiinnostava kokonaisuus veti kokeneen kulttuurituottajan takaisin tapahtumatuotannon pariin vuosien tauon jälkeen! ✨ Lumen-valotaidetapahtuman toteuttavat yhteistyössä Rauman kaupunki - City of Rauma, Rauman Energia ja Osuuskauppa Keula.
Olemme tänäkin talvena mahdollistamassa Lumen-tapahtumaa yhdessä Osuuskauppa Keula ja Rauman kaupunki - City of Rauma kanssa 💡 👋🏻 Toimii. #LumenRauma
Ville Liukas huolehtii, että sähköt pysyvät päällä ja verkostot ovat kunnossa. Mitä käyttö- ja kunnossapitopäällikön päivään kuuluu? ⏰ klo 6.30 Herään ennen seitsemää, syön aamupalan ja juon aamukahvin kotona. Konttorilla pyrin olemaan 7.30-8 aikoihin. ☕️ Klo 9.00 Olen saanut käytyä läpi sähköpostit ja seuraavaksi vuorossa on pikainen kahvitauko. Sen jälkeen alamme valmistautua sähköaseman yhden kentän ja siitä lähtevän voimajohdon käyttöönottoon. ⚡️ klo 12.00 Alamme ottaa voimajohtoa takaisin käyttöön. Paikalliskytkijät lähtevät maastoon ja minä jään valvomoon toimimaan kytkennänjohtajana. Tutustu lisää Villen työpäivään: https://raumanenergia.fi/ajankohtaista/kulissien-takana-paivani-kaytto-ja-kunnossapitopaallikkona 👋🏻 Toimii.
Miltä kuulostaisi joululahja, josta on iloa ja hyötyä vuosiksi eteenpäin? Ilman Petteri-poron nopeutta ja toimivia verkkoyhteyksiä eivät lahjatkaan löytäisi ajoissa perille, joten Sukkela, aito raumalainen valokuitu, on oiva valinta, kun kaipaat nopeaa, tasalaatuista ja viiveetöntä nettiyhteyttä. Sukkela ei hyydy, vaikka yksi surffaa, toinen striimaa tv-ohjelmia, kolmas puhuu videopuhelua kaukaisen sukulaisen kanssa ja neljäs pelaa uudella pelikonsolillaan. Testaa saatavuus kotiisi: www.raumanenergia.fi/sukkela 👋🏻 Toimii.
Maskotit oli eilen todellakin vauhdissa Iirolandiassa! 💯🤩 Paljon haleja ja läpyjä. Tärkeitä kohtaamisia pienille ja isommillekin ihmisille. ❤️ Pallo-Iirot Rauman Energia Suomen Palloliitto LiikU #iloaliikkeellä #OSMO #liikuntaelämäntavaksi #iirolandia