Sukkelan valokuidun nopeus nousee poikkeusolojen ajaksi

Valokuituverkon palveluihin erikoistunut tietoliikenneoperaattori Netplaza nostaa perjantaista lähtien yli 17 000 kuluttajaliittymän suorituskyvyn vähintään 500/500 Mbps nopeuteen. Laajakaistayhteyden suorituskyvyn nosto on käyttäjälle maksuton ja voimassa koronakriisin aiheuttaman poikkeustilan ajan. Nopeamman yhteyden käyttöönotto ei vaadi loppuasiakkaalta toimenpiteitä.

Rauman Energian Sukkela valokuitu on mukana tempauksessa.

Koronaviruksen aiheuttama poikkeustila on kasvattanut merkittävästi ihmisten tarvetta erilaisiin etäyhteyspalveluihin työskentelyn ja opiskelun siirryttyä lähes kokonaan tietoverkkojen kautta tapahtuvaksi. Tämä on monin paikoin kuormittanut langattomien mobiiliverkkojen suorituskykyä. Yhteydet ovat ruuhkaisia, eivätkä palvelut toimi kaikkialla kunnolla.

- Maksuton suorituskyvyn nosto on kädenojennus asiakkaille. Kriisi on tuonut monin paikoin esille sen, kuinka epätasa-arvoisessa asemassa ihmiset ovat sen perusteella, millainen tietoliikenneyhteys heillä kodissaan on. On syntynyt uusi käsite, digitaalinen tasa-arvo, johon toimivien kiinteiden yhteyksien lisäksi kuuluu olennaisena osana myös kansalaisten valmiudet digitaalisten palvelujen käyttöön, Netplaza Oy:n toimitusjohtaja Tommi Linna kommentoi.

Kiinteissä valokuituverkoissa kapasiteettia on tarjolla käytännössä rajattomasti, joten asiakkaiden liittymien suorituskykyä voidaan helposti lisätä. Nopeuksia voidaan huoletta nostaa, eikä lisääntynyt käyttö aiheuta ruuhkia verkkoihin. Palvelut toimivat varmasti ja luotettavasti: ääni ei viipyile eikä kuva pätki.

On syntynyt uusi käsite, digitaalinen tasa-arvo, johon toimivien kiinteiden yhteyksien lisäksi kuuluu olennaisena osana myös kansalaisten valmiudet digitaalisten palvelujen käyttöön.

Toimiva digi-infra on kriisissä kullanarvoinen

Ilman kattavia valokuituverkkoyhteyksiä koronakriisin vaikutukset Suomessa olisivat moninkertaiset. Suomessa on otettu nopealla aikataululla käyttöön vaihtoehtoisia tapoja ylläpitää työntekoa, oppimista, elinkeinoja ja jopa virtuaalista hoivaa. Digitaalisen infrastruktuurin merkitys tämän onnistumisessa on ollut avainasemassa.

Koronapandemia on osoittanut, että tietoliikenneyhteyden mobiiliutta tärkeämpää on, että erityisesti kriisitilanteessa meillä on luotettava kiinteä yhteys käytössämme - sekä kotona että vapaa-ajanasunnolla.

Suomen onkin koronakriisin jälkeen merkittävästi lisättävä panostuksiaan verkkojen suorituskykyyn ja toimintavarmuuteen. Hyvien yhteyksien merkitystä, Suomen digikykyä sekä kansalaisten digitaalista tasa-arvoa tulee rakentaa nykyistä määrätietoisemmin.

Netplaza haluaa osaltaan kantaa kortensa kekoon suomalaisten digitaalisen toimintakyvyn vahvistamiseksi sekä tehdä samalla näkyväksi, millaisia etuja kattava valokuituverkko tarjoaa erityisesti poikkeustilanteissa että ihan tavallisessa arjessa.

Cinia-konserniin kuuluva Netplaza tarjoaa tietoliikennepalvelut 25 paikalliselle valokuituverkkoyhtiölle.

  • Haluamme, että Rauma on valmis tulevaisuutta varten, ja että arki #Toimii. Valokuitu on ratkaisu, joka varmistaa kotitalouksien tietoliikenneyhteyksien toimivuuden nyt ja jatkossa. Tutustu Sukkelaan tästä!

Ajankohtaista

Asunto Oy Pohjankatu 20 yhdessä Rauman Energian kanssa uudisti lämmitysjärjestelmäänsä, paransi lämmityksen hallintaa ja saavutti noin 10 prosentin säästön lämmitysenergiassa.

"Kasvava sähkönkulutus ei kuitenkaan tarkoita, että energiaa pitäisi käyttää huolettomasti. Päinvastoin. Energian järkevä käyttö on yksi vastuullisimmista teoista, joita jokainen meistä voi arjessaan tehdä."

Rauman teatteri on löytänyt keskisuureen kaupunkiin sopivan toimintamallin. Katsojia käy vuosittain Rauman asukasmäärän verran. Ohjelmisto on viihdyttävä, mutta mukaan mahtuu Kaarnan kaltaista vahvaa draamaakin.

Jos haluat tietää, paljonko jokin kodin laitteistasi kuluttaa, voit lainata energiankulutusmittarin Rauman kirjastoista.

Valtakunnallisen heijastinpäivän kunniaksi Rauman Energia yhdessä Omavoiman kanssa jakavat heijastimia Kaaron, Pohjoiskehän ja Karin koulun edustoilla aamun koulumatkaliikenteen aikaan.

​​​​​​​Sähkökatko voi yllättää myrskyn tai teknisen vian seurauksena, usein ilman ennakkovaroitusta. Kokosimme käytännön vinkit ja tärkeimmät hankinnat, joiden avulla turvaat arjen myös poikkeustilanteissa.

Osana lokakuussa vietettävää Energiansäästöviikkoa Rauman Energia tukee paikallisten alakoulujen kakkosluokkalaisten energiaopetusta.

Rauman Energia on ostanut lisää osuuksia sähköntuotannosta Suomessa ja Pohjoismaissa, kun Kokemäen Sähkö Oy myi sähköntuotanto-osuutensa Rauman Energia Oy:lle. Vappuaattona toteutunut kauppa parantaa yhtiön omavaraisuutta ja lisää päästötöntä sähköntuotantoa. Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä – ja miksi sähköntuotantoa on myös kaukana Raumalta?