Rauman Energia mukana Heininevan aurinkovoimapuistossa

Rauman Energia on mukana EPV Energian Heininevan aurinkovoimapuistohankkeessa Lapuan Heininevalla. Hanke on yksi Suomen suurimmista aurinkovoimahankkeista ja EPV Energian ensimmäinen teollisen mittakaavan aurinkovoimainvestointi. Hankkeen esisuunnittelutyöt käynnistyivät jo vuonna 2022.

Aurinkovoimapuisto Lapuan Heininevalla

Heinineva on Suomen ensimmäinen entiselle turvetuotantoalueelle rakennettu aurinkovoimapuisto. Puiston rakentaminen on edennyt vaiheittain, ja rakennustyöt saatiin päätökseen loppuvuonna 2025. Aurinkovoimapuiston kaupallisen tuotannon on tarkoitus käynnistyä alkuvuoden 2026 aikana.

Puistoon on asennettu noin 123 000 aurinkopaneelia, ja sen vuosituotannon arvioidaan olevan noin 80–90 GWh.

Rauman Energia on mukana hankkeessa EPV Energian osakkaana. Yhtiön osuus Heininevan aurinkovoimapuiston tuotantotehosta on 2,5 megawattia, mikä vastaa noin 3 500 aurinkopaneelia. Heininevan osuuden lisäksi Rauman Energialla on 0,5 megawatin aurinkovoimala Rauman telakan alueella. Näin yhtiön yhteenlaskettu aurinkovoimakapasiteetti nousee 3 megawattiin.

Vaikutukset Rauman Energian asiakkaille?

Heininevan aurinkovoimapuiston kaupallisen tuotannon käynnistyessä Rauman Energian käytettävissä olevan kotimaisen ja päästöttömän sähkön määrä kasvaa. Tämä tarkoittaa, että:

  • uusiutuvan energian osuus Rauman Energian sähkönhankinnassa kasvaa

  • tuotannon huippuhetkinä, eli aurinkoisina kesäpäivinä, Rauman Energian oma aurinkosähkö voi kattaa jopa noin 15 % yhtiön verkkoalueen sähkönkulutuksesta

  • laajempi ja monipuolisempi tuotantorakenne tukee toimitusvarmuutta ja kestävää energiantuotantoa pitkällä aikavälillä

Investointi vahvistaa Rauman Energian mahdollisuuksia tarjota asiakkailleen entistä puhtaampaa ja varmempaa energiaa.

Ajankohtaista

Hanke on yksi Suomen suurimmista aurinkovoimahankkeista ja EPV Energian ensimmäinen teollisen mittakaavan aurinkovoimainvestointi.

Rauman Energialle kaukolämpöä ja sähköä tuottavan laitoksen modernisointiprojekti valmistuu tämän vuoden loppuun mennessä.

Raumalaiset ovat nauttineet edullisesta ja luotettavasta kaukolämmöstä jo 50 vuoden ajan.

Asiakkaat kokevat Rauman Energian palvelun toimivan arjessa entistä sujuvammin viime vuonna – ja tämä näkyy myös tuoreissa tutkimustuloksissa.

Raumalaiset ovat nauttineet edullisesta, luotettavasta ja vihreästä kaukolämmöstä jo vuosikymmeniä. Nyt Rauman Energia ottaa seuraavia askeleita menestystarinan jatkon varmistamiseksi.

Rauman Energia Oy ja Rauman Energia Sähköverkko Oy ovat liittyneet 1.1.2026 alkaen valtakunnalliseen energiatehokkuussopimukseen vuosille 2026–2035.

Poikkeuksellisen lämmin vuosi 2025 näkyi koko Rauman Energia -konsernin toiminnassa ja vähensi erityisesti lämmitysenergian tarvetta. Silti vuosi oli monella tavalla vahva ja eteni konkreettisten kehityshankkeiden myötä.