Anna kiven kiertää: Satu Saarinen, kaupunkikehitysjohtaja

Tästä on kyse
Tuotteet, palvelut, värit, logot ja sukupolvetkin vaihtuvat, mutta Rauman Energian tärkein lupaus pysyy. “TOIMII.” on kiveen hakattu ja sen myötä laitamme kiven kiertämään. Kivi luovutetaan neljä kertaa vuodessa ihmiselle tai taholle, joka omalta osaltaan nostaa Rauma-fiilistä ja pitää huolta, että kaupunkimme toimii. Rauman Energia valitsee yhdessä kiven saajan kanssa, minne kivi seuraavaksi kiertää.

Satu Saarinen kädessään Rauman Energian Toimii.-kiivi.
Satu Saarinen on talven 2024 Toimii.-kiven saaja. (Kuvat: Elmeri Elo)

Satumainen kotikaupunki

Talven 2024 kiven saaja
Satu Saarinen, kaupunkikehitysjohtaja, Rauma

Perustelut
Satu Saarinen tuo Rauman hyviä puolia esiin aktiivisesti omissa verkostoissaan. Tämä näkyy erityisesti sosiaalisen median tileillä, joissa Satu luo Raumasta kuvaa yritysmyönteisenä ja aktiivisena kaupunkina, jonne kannattaa investoida ja jossa ihmiset viihtyvät.

Iiro Koski ja Satu Saarinen
Toimii.-kivi siirtyi Iiro Koskelta Satu Saariselle.

– Tuntuu hyvältä ja olen iloinen, että tällainen toiminta on huomattu. Samalla kun nostan Raumasta hyviä asioita esiin, yritän kannustaa muita tekemään samoin. Mitä useampi raumalainen vie ilosanomaa eteenpäin, sitä suurempi on vaikutus. Somen vaikutus kaupunkimarkkinoinnissa on valtava, Satu Saarinen sanoo kuullessaan, että kivi matkaa seuraavaksi hänen työpöydälleen.

Onko kaupunkikehitysjohtajalla siis henkilökohtainen somestrategia?

– Ei varsinaisesti, mutta kolme vuotta sitten aloittaessani nykyisessä työssäni tein päätöksen, että haluan osaltani lisätä avoimempaa vuoropuhelua. Some antaa mahdollisuuden keskustella asioista muissakin kuin virallisissa tilaisuuksissa, Saarinen kertoo.

Hän on sometilillään luonnehtinut Raumaa kauniiden kuvien kera esimerkiksi taianomaiseksi joulukaupungiksi. Varmaa on, että somepostausten myötä Rauma on saanut uusia vierailijoita.

– Erityisesti joulukaupunkiaiheen ympärillä on huomattu, että viesti on alkanut levitä somen kautta todella hyvin. Kuusikuja ja enkelivalot alkoivat näkyä monien postauksissa ja tunnettuus paranee vuosi vuodelta.

Erityisen mielissään Saarinen on siitä, että myös tilastofaktat kertovat iloista sanomaa: Majoittujien määrissä on ollut talven aikana selvää kasvua.

– Jos ajatellaan, että kaupungissa olisi vaikka tuhat aktiivista somettajaa, jotka kertovat Raumasta verkostolleen, sen vaikutus on suorastaan vyörymäinen. Tarpeeksi kun jauhetaan, niin varmasti saadaan uusia vierailijoita tänne upeaan kotikaupunkiimme.

Tapahtumien lisäksi Saarinen nostaa somekanavissa mielellään esille elinkeinoelämän uutisia. Haastattelupäivänä hän oli juuri postannut hankkeesta, jossa vanha kenkätehdas oli remontoitu hotellikäyttöön. Saarinen sanoo pitävänsä erityisen tärkeänä sitä, että Raumalta löytyy aktiivista yrittämistä, jolla kaupunki pidetään elinvoimaisena.

Mistä olisi kiva päästä lähitulevaisuudessa somettamaan?

– Ensimmäisenä tulee mieleen jokin iso investointi, joka tuo työpaikkoja tullessaan. Lisäksi olisi supermakeaa päästä postaamaan, että Raumalla on ollut tilastollisesti ennätysvuosi esimerkiksi majoituskapasiteetin osalta. Ja kolmantena vielä, että nyt pääsee henkilöjunallakin Raumalle!

Iiro Koski ojentaa Toimii.-kiven Satu Saariselle.

Toimii.-kiven aiemmat saajat:

Syksyn 2023 kiven saaja: Toni Järvinen, Poroholman Rantatalo

Talven 2023 kiven saaja: Iiro Koski, Raum Rome Paris

Ajankohtaista

Sallila Energia Oy:sta tulee Omavoima Oy:n uusi osakas. Samassa yhteydessä tapahtuu toinenkin omistusjärjestely kun tämänhetkisistä omistajayhtiöistä Rauman Energia Oy, Vakka-Suomen Voima Oy ja Valkeakosken Energia Oy ostavat Leppäkoski Group Oy:n Omavoima-osuuden kasvattaen näin ollen omistusosuuksiaan yhtiöstä.

Pääsulake palaa, jos sähkönkulutus kasvaa liian suureksi tai sulake on vanha. Rivitaloissa ja kerrostaloissa huoltoyhtiö vaihtaa sulakkeen, omakotitaloissa asukas voi vaihtaa tulppasulakkeen itse. Toistuvat palot voivat kertoa tarpeesta jakaa kuormitusta paremmin tai suurentaa pääsulakekokoa. Sulakkeiden sijainti kannattaa selvittää etukäteen ja pitää varasulakkeita käsillä.

Verkkopalvelumaksun, kansankielellä siirtomaksun, tuttuja osia ovat perusmaksu ja energiamaksu. Viime aikoina uutisissa on vilissyt myös uusi termi: tehomaksu. Mitä se oikein tarkoittaa ja koskeeko asia Rauman Energia Sähköverkon asiakkaita?

Pandemia muutti Rauman Energian 120-vuotisjuhlavuoden suunnitelmia, ja sattumalta syntyi uusi idea: ulkotiloihin sijoittuva Lumen-valotaidetapahtuma. Nyt käynnistyy jo kuudes Lumen, ja osana Rauman Energian 125-vuotisjuhlavuotta kaupunkilaisille tarjotaan ennakkoon Antti Kulmalan sydämenmuotoinen Love me too! -valoteos

Rauman kirjastoissa tehdään tärkeää työtä kaupunkilaisten iloksi ja hyödyksi melkein joka päivä. Kirjasto on laajentanut valikoimaansa ja pyrkinyt pysymään ajan hermolla. Tarjontaa, palvelua ja tapahtumia on kaikenikäisille.

Palovaroittimet siirtyvät taloyhtiöiden vastuulle 1.1.2026. Rauman Energia ja Rauman Asunnot ovat tehneet onnistunutta yhteistyötä jo aiemmin ja nyt löydettiin yhteinen sävel pilotoida älypalovaroittimia kaupungin vuokra-asunnoissa.

Rauman Energia lahjoittaa jokaisesta vuoden 2025 loppuun mennessä tehdystä e-laskutilauksesta 5 € John Nurmisen Säätiölle.

Rauman Energia tarjoaa kaupunkilaisille esimakua tammikuun Lumen-valotaidetapahtumasta jo Pitsikaupungin joulussa, kun taiteilija Antti Kulmalan Love me too -teos syttyy 22.11.