Rauman Energia Sähköverkko testasi tehonrajoitusta noin 1000 asiakkaalla

Rauman Energia Sähköverkko testasi alkuviikolla tehonrajoitustoimintoa noin tuhannessa kohteessa. Kolmen tunnin tehonrajoitus koski sähkölämmitteisiä omakotitaloja, joissa on käytössä verkkopalvelutuotteena ”kausi ohjattu”. Kyseisessä verkk­­opalvelutuotteessa perusmaksu on edullisempi ohjausmahdollisuuden takia.

-Viime talvena puheenaiheeksi nousi mahdollinen sähköpula ja sen myötä kiertävät sähkökatkot. Tämän takia otimme esille mahdollisuuden testata tehonrajoitusta, koska sen avulla kiertävät sähkökatkot voisi olla mahdollista välttää ainakin osittain, Rauman Energia Sähköverkko Oy:n verkkojohtaja Marko Silokoski taustoittaa tehonrajoitustestin tarkoitusta.

Rauman Energia Sähköverkko ei tiedottanut testin tekemisestä etukäteen, koska tarkoituksena oli varmistaa, ettei testin tulos vääristy. Rauman Energia Sähköverkko on yksi harvoista sähköverkkoyhtiöistä, jotka ovat säilyttäneet mahdollisuuden tehonrajoitukseen.

-Meillä oli tiedossa, että tässä noin tuhannen asiakkaan kohderyhmässä voi tulla esiin pieniä ongelmia, mutta järjestelmä toimi lopulta paremmin kuin osasimme odottaa. Olemme olleet yhteydessä asiakkaisiin, joilla on ollut ongelmia, Silokoski kertoo.

Verkkojohtaja Marko Silokoski arvioi, että vastaavia testejä tullaan tekemään myös jatkossa. Sopiva ajankohta testeille on kylmä sää, mutta ei kuitenkaan erityisen kova pakkanen. Tulevat testit tehdään kohteisiin, jotka eivät olleet mukana tämän viikon testauksissa.

Asiakas voi aina valita käyttöönsä parhaiten sopivan verkkopalvelutuotteen. Rauman Energia Sähköverkon verkkopalvelutuotteisiin voi tutustua tarkemmin osoitteessa: raumanenergia.fi/sahkoverkko. Lisäksi Rauman Energian nettisivuille on koottu Usein kysytyt kysymykset -osio koskien tehonrajoitusta.

Usein kysytyt kysymykset:

Mitä tehonrajoitus tarkoittaa?

Ohjataan etäluettavalla mittalaitteella asiakkaan sähkölämmitys pienemmälle teholle. Vaikutus kiinteistössä riippuu asiakkaan sähkökeskuksen kytkennöistä, mitä kaikkia sähkökuormia kyseinen pudotus koskee. Tehonrajoituksen piirissä ovat verkkopalvelutuotteella ”kausi ohjattu” olevat asiakkaat.

Miksi kiinteistöihin on tehty tehonrajoitustoiminnot?

Tehonrajoitustoimintojen asennuksia kiinteistöihin aloitettiin Raumalla 1986 kun silloin määriteltyjä tehorajojen ylityksiä ns. huippuja pyrittiin välttämään ja tasaamaan. Tehon rajoittaminen oli tuolloin 30-40 vuotta sitten hyvin normaalia käytäntöä. Sittemmin 90-luvulla tällaiset järjestelmät pitkälti purettiin kun sähkön siirto ja myynti eriytettiin, koettiin ettei ole enää tarvetta. Lisäksi harvoihin uudempiin kiinteistöihin on rakennettu tehonrajoitustoimintoja. Rauman Energia Sähköverkko on yksi harvoista sähköverkkoyhtiöistä, jotka ovat säilyttäneet mahdollisuuden tehonrajoitukseen etäluettavilla mittalaitteilla. Vaikka tätä toiminnallisuutta kuitenkaan ei ole tarvittu vuosikymmenien aikana niin on käynyt ilmi, että kovilla pakkasilla häiriötilanteissa tilanne voi tulla olemaan toinen. 

Milloin tehonrajoitusta käytetään?

Tarkoituksena ei ole alkaa käyttää verkon kannalta ns. normaalitilanteessa. Tarve syntyy mikäli valtakunnallisesti on tehopulatilanne tai muu vastaava tarve rajoittaa tehoa.

Mitä jos tehonrajoitus ei onnistu enää kiinteistössäni?

Vuosien aikana talon sähkökytkentöjä on saatettu muuttaa, jolloin tehonrajoitus ei enää toimi. Tällaisessa tilanteessa asiakkaan tulee pyytää sähköurakoitsijaa muuttamaan kytkennät takaisin toimivaksi mikäli mahdollista tai sitten muuttaa "kausi ohjattu" verkkopalvelutuote johonkin muuhun. Otamme mahdollisesti vielä yhteyttä asiakkaisiin, joilla ei testien perusteella ollut rajoitettavaa sähkölämmitystä.

Mitä hyötyä tehonrajoituksesta on asiakkaalle?

Asiakkaat, joilla on verkkopalvelutuotteena 3x25A pääsulakekoon "kausi ohjattu", saavat perusmaksussa alennusta 6,5 €/kk. Lisäksi tässä etuna se, että todellisen tehonrajoitustarpeen tullen mahdollisuutena on vain rajoittaa lämmitystehoa niin että kaikki muut sähköt on kiinteistössä käytettävissä. Mikäli Fingridiltä tulee pyyntö, että teidän pitää pudottaa tehoa tietty määrä, niin siinä missä moni yhtiö tekee kiertäviä sähkökatkoja, me saamme ainakin suurimman osan vaatimuksesta täytettyä sillä, että voimme ohjata sopimusasiakkailta lämmityksiä pois.Vaikka lämmitys menisi pariksi tunniksi pois, talo ei ehdi kuitenkaan kylmetä pahasti ja sähköt pysyvät päällä.

Miksi tehonrajoitustestejä tehdään?

Erityisesti viime talvena pinnalla olleet keskustelut tehopulasta ja mahdolliset kahden tunnin “kiertävät sähkökatkot” voitaisiin ainakin osittain välttää tehonrajoitusta hyödyntämällä.

Keskeytyykö sähkönjakelu kohteissa, joita tehonrajoitus koskee?

Riippuu asiakkaan omien laitteiden kytkennöistä, mutta tehonrajoituksen tarkoituksena olisi pudottaa vain lämmitystehoa.

Miksei tehonrajoitustesteistä tiedoteta etukäteen?

Testeistä ei tiedoteta etukäteen, ettei testin tulos vääristy. Kyseisessä ”kausi ohjattu” verkkopalvelutuotteessa perusmaksu on edullisempi tämän vuoksi, että verkkoyhtiöllä on oikeus rajoittaa asiakkaan lämmitystehoja.

Kuinka merkittävästi tehonrajoitus vaikuttaa asiakkaaseen, joka on rajoituksen piirissä?

Sähkölämmitys on osittain tai kokonaan pois tehonrajoituksen ajan. Vaikutus riippuu asiakkaan laitteiden kytkennöistä.

Kuinka usein tehonrajoitustestejä on tarkoitus tehdä?

Näillä näkymin ei ole tarkoituksena tehdä säännöllisiä testauksia. Tarkoituksena oli nyt kartoittaa, millaisia hyötyjä voisimme saada mahdollisessa tehopulatilanteessa tehonrajoitustoiminnon avulla. Tulevat testit tehdään kohteisiin, jotka eivät olleet vielä mukana testauksissa.

Keitä tehonrajoitustestit koskevat?

Tehonrajoitustoiminto on asiakkailla, joilla on verkkopalvelutuotteena ”kausi ohjattu”.

Miksi ”kausi ohjattu” on edullisempi verkkopalvelutuote?

Kyseisessä verkkopalvelutuotteessa perusmaksu on edullisempi verkkoyhtiön ohjausmahdollisuuden vuoksi. Verkkoyhtiö tavallaan maksaa asiakkaalle ohjausmahdollisuudesta.

Haluan vaihtaa "kausi ohjattu" verkkopalvelutuotteeni johonkin muuhun, miten toimin?

Asiakas voi aina valita käyttöönsä parhaiten sopivan verkkopalvelutuotteen. Rauman Energia Sähköverkon verkkopalvelutuotteisiin voi tutustua tarkemmin osoitteessa: raumanenergia.fi/sahkoverkko. Verkkopalvelutuotteen vaihdosta voi olla yhteydessä asiakaspalveluun puh.  02 8377 8778.

Millaisia tuloksia testin avulla saatiin ja miten testaus sujui?

Tehonrajoitustestaus sujui odotettua paremmin ja tuotti toivottua tulosta. 

Miksi testausaikaan pitää olla kylmä sää?

Sopiva sää testauksille on kylmä sää. Lämpötilojen ollessa selvästi pakkasen puolella, ohjattavaa lämmityskuormaa todennäköisesti on.

Ajankohtaista

Rauman SalBa on onnistuneesti astunut omaa kokoaan suuremman toimijan saappaisiin. Laajan perustoiminnan lisäksi kirsikoina kakun päällä ovat alkuvuoden jäähallipeli ja loppuvuoden EFT-turnaus.

Automaatiopäällikkö Aki Ijäksen toimenkuva on todella monipuolinen ja työpäivät vaihtelevia, mikä tuo mielekkyyttä työhön. Töitä tehdään yhdessä työkaverien ja alihankkijoiden kanssa.

Omavoiman pörssisähkön ohjauspalvelu ohjaa sähkönkäyttöä pörssisähkön edullisille tunneille ja vähentää käyttöä kalliiden spot-tuntien ajalta. Näin saat hyödyt irti tuntihintojen vaihtelusta ja sähkönkulutus on pienempää pörssisähkön kalliiseen aikaan. Omavoiman Mika Kujala ja Mika Mankinen kertovat, miten se toimii.

Energiateollisuuden tekemän linjauksen mukaan energia-alan vastuullisuuden kolme tärkeintä teemaa ovat siirtyminen energian tuotannossa ja jakelussa hiilineutraaliuuteen, toimitusvarmuus ja luotettavuus sekä yhteiskunnan hiilineutraaliuden edistäminen.

Energiateollisuus ry on päivittänyt verkkopalveluehdot, joita Rauman Energia Sähköverkko Oy palveluissaan noudattaa. Uudet ehdot tulevat voimaan 1.12.2024 alkaen.

Yleinen arvonlisäverokanta nousi 1.9.2024 alkaen 25,5 prosenttiin ja se näkyy Rauman Energian ja Rauman Energia Sähköverkon verollisissa hinnoissa.

Rauman Energia osallistuu syksyn Energiansäästöviikkoon liittymällä Motivan organisoiman ”Hei, kaikki toimii!” -energiaopetuspakettien tukijaorganisaatioksi.