Rauman Energia muistuttaa asiakastietojen päivityksestä tekstiviestillä

Rauman Energia lähestyy tällä viikolla tekstiviestillä asiakkaita, joiden kohdalla asiakasrekisterissämme on täydennettävää. Sähkönsaanti edellyttää jatkossa asiakkaan vahvaa tunnistamista, joten sähköverkkoyhtiöt kautta maan lähestyvät asiakkaitaan asiakastietojen päivittämiseksi.

Asiakastiedot voi päivittää soittamalla asiakaspalveluumme (02) 880 0 880 tai täyttämällä netissä suojatun asiakastietojen päivityslomakkeen.

Ajankohtaista

Uudet mittarit luetaan kuukauden viimeisellä tunnilla. Näin raportointi- ja laskutusjakso on aina tasan kuukausi.

Haluamme kannustaa ihmisiä tekemään hyvää, joten jatkoimme e-laskukampanjaa huhtikuun loppuun.

ELY-keskus tarjoaa avustusta öljylämmityksestä luopumiseen. Tuorein avustushaku avautui lokakuussa 2025.

Sunnuntaina 25.1. klo 10 aikaan Isoarontien eteläpäässä oleva puistomuuntamo vikaantui ja sähkönjakelu keskeytyi noin 100 Isoarontien ja Kirsikkatien alueiden asiakkailta.

Rauman Energian 125-juhlavuosi huipentuu Lumen-valotaidetapahtumaan, jossa tänä vuonna useampi REO:n mahdollistama teoskohde.

Pääosa sähköverkon vioista oli yksittäisiä asiakkaita koskeneita pienjännitevikoja saaristossa ja Kaarojärven alueella. Laakossa oli keskijännitevika, joka koski 33 asiakasta.

Kaupungin energiatyöryhmä on lisäksi valmistellut kaupungin kohteissa käytettävän kaukolämmön muuttamista hiilineutraaliksi vuoden 2026 alusta lähtien.

Sallila Energia Oy:sta tulee Omavoima Oy:n uusi osakas. Samassa yhteydessä tapahtuu toinenkin omistusjärjestely kun tämänhetkisistä omistajayhtiöistä Rauman Energia Oy, Vakka-Suomen Voima Oy ja Valkeakosken Energia Oy ostavat Leppäkoski Group Oy:n Omavoima-osuuden kasvattaen näin ollen omistusosuuksiaan yhtiöstä.