Ajankohtaista
Kaukolämpöverkon vikatilanne korjattu
Kaukolämpö saatiin palautettua kohteisiin samana päivänä ja Steniuksenkadulla sijaitsevan kaivannon täyttö saadaan valmiiksi 18.6.2026.
Kaukolämmön yleiset sopimusehdot päivittyvät
Rauman Energia ottaa käyttöön Energiateollisuus ry:n suosittelemat uudet kaukolämmön yleiset sopimusehdot 1. kesäkuuta 2026.
Ota Lungisti – me huolehdimme lämmöstä
Kaukolämpö on parhaimmillaan juuri silloin, kun se tuntuu vähän tylsältä kaupunkilaisten näkökulmasta. Eli toimii huolettomasti ja varmasti. REO:lla kaukolämpö ei kuitenkaan ole tylsää. Ala kehittyy vauhdilla, ja kehitämme jatkuvasti palveluja, jotka helpottavat asiakkaiden arkea ja ehkäisevät yllättäviä tilanteita.
Rauman Energian kaukolämmön kunnossapidon kumppaniksi ETH Group Oy
Rauman Energia Oy on uudistanut kaukolämpötoimintansa kunnossapidon ja asennustöiden organisointia valitsemalla kunnossapitokumppaniksi ETH Group Oy:n.
Rauman Energia somessa
Kun Rauman Energia tuottaa osan sähköstään itse, se on omavaraisempi. Omavaraisuus tekee sähkön hankinnasta vakaampaa ja helpommin ennakoitavaa pitkällä aikavälillä. Rauman Energian omavaraisuus on nyt noin 50 prosenttia. Omavaraisuus ei tarkoita erillistä paikallista sähköä tai sitä, että Rauma olisi irti muusta sähköverkosta. Kyse on siitä, että Rauman Energialla on oma perusta sähköntuotannossa, mikä lisää varmuutta tilanteissa, joissa sähkön markkinat tai tuotanto‐olosuhteet muuttuvat nopeasti. On hyvä muistaa, että Rauman Energia ei myy sähköä suoraan kuluttajille eikä yrityksille. Sen tuottama sähkö myydään yhteisille sähkömarkkinoille ja varsinaisista sähkösopimuksista vastaavat erilliset sähkönmyyntiyhtiöt. 💬 Toimiva arki -juttusarjassa kerromme energia-alan monimutkaisilta vaikuttavista asioista selkokielisesti. #Toimii.
Lauantaina pelataan jälleen Äijänsuolla! Lippu miesten edustuksen peliin maksaa 10€ aikuiselta (S-Etukortilla 8€) sekä 5€ alennusryhmiltä (eläkeläiset, opiskelijat, varusmiehet, työttömät, lapset 5-14 vuotta). Alle 5v sekä Pallo-Iirojen kausikorttilaiset veloituksetta 🎫 OTTELUISÄNTÄNÄ Rauman Energia - KAUKOLÄMPÖÄ JO 50 VUOTTA HUOM! Talviharjoitteluhallin puoleinen alaparkki on 3.8. alkaen määritetty työmaa-alueeksi, joka voi vaikuttaa alueen liikennejärjestelyihin 🚧 Ovien auetessa terassilla Happy hour! 🍻 Tarjolla ottelutapahtumassa: 🍴 FresCo Ravintolat Entisten merimiesten ja nykyisten pelimiesten voimaruokaa - lapskoussia 🍕 Osteria da Filippon Aitoa italialaista peltipizzaa 🍴 Kivikylän Kotipalvaamon Huiluntuhtia ja nakkimuki Kioskissa tarjolla Nuohouspalvelu Lehtimäki Oy:n Nokipoika -jäätelöitä! 🍨 Nokipoika-original: vanilja-salmiakki-tyrni (L/G) 🍨 Kuuma Pesä: mansikka-lakka-chili (L/G) 🍨 Sutarin Suukko: kookossuklaa-karpalo-lakritsi (L/G/V) Lisäksi ottelussa ovat tuttuun tapaan auki kioskit ja fanituotepiste! Pallopoikina toimii P10-joukkue! Kaikki tapahtumainfo kootusti kotisivuilta 📋 : https://www.palloiirot.fi/uutiset/150640/tapahtumainfo-pallo-iirot-grifk
Rauman Energia Sähköverkon asiakkaista 98 % on säävarman sähköverkon piirissä – mantereella kaikki asiakkaat ja saaristossakin kaapelointityöt ovat hyvässä vauhdissa. #Toimii.
Paikallista kaukolämpöä, Rauman suosituinta lämmitysmuotoa, on rakennettu vuodesta 1976. Tarina jatkuu edelleen. Pidämme huolta, että Rauma toimii. 50-vuotiaan kaukolämmön kunniaksi Rauman Energia on sähköistämässä Savilanpuistoa Pitsiviikolla 22.–24.7.2026.⚡️ #Toimii.
Pitsiviikon torstai on perinteitä täynnä! 💕 Vuoden 2026 Pitsimissi valitaan perinteiseen tapaan Pitsiviikolla. Finaali nähdään Savilanpuiston lavalla torstaina 23.7. klo 18.00. Pitsimissi on valittu Raumalla joka vuosi kisan perustamisesta eli vuodesta 1978 lähtien. Kilpailulla on siis pitkä historia osana Pitsiviikkoa ja tänä vuonna valitaan jo 49. Pitsimissi. Pitsimissifinalisteja voi nähdä jo aiemmin Pitsiviikolla tiistaina 21.7. klo 18.00 kauppatorin iltatorilla. 💅👸 Pitsimissisuosikkiasi voit äänestää verkossa vielä 22.7. asti. Äänestys löytyy osoitteesta pitsimissi.fi. Myös Rauman soittokunta esiintyy perinteen mukaan Pitsiviikon torstaina 23.7. klo 20.00 Savilanpuiston lavalla. Tämä vuonna luvassa on Kasari-konsertti. Pukeudu kasarihenkeen ja lähde mukaan vauhdikkaalle matkalle 1980-luvun hitteihin ja kasaritunnelmaan! 👨🎤🕺 ⚡ Savilanpuistoa sähköistämässä Rauman Energia ⚡
Raumalla on jo yhteensä 1090 kilometriä sähköverkkoa, mikä turvaa sähkön saannin laajasti eri puolilla kaupunkia. #Toimii.
Kaivutöitä suunnitellessa kannattaa aina tarkistaa, onko alueella sähkö-, puhelin- tai datakaapeleita tai kaukolämpöputkia. Kun tämän selvittää etukäteen, välttää työtapaturmat sekä kaapeli tai putkirikkojen aiheuttamat vahingot. Lue lisää ja tilaa kaapelinäyttö: https://raumanenergia.fi/ajankohtaista/oho-nyt-meni-sahkot #Toimii.
Vuonna 2025 ei tapahtunut yhtään työtapaturmaa, mikä kertoo siitä, että työmaamme ovat hyvin hoidettuja ja turvallisia. #Toimii.