Seaside Industry Parkin 1800 paneelin aurinkovoimala on otettu käyttöön

Kuva: Teemu Heikkinen / Satakunnan ammattikorkeakoulu

Seaside Industry Park ja sitä hallinnoiva Rauman Meriteollisuuskiinteistöt Oy on ottanut askeleen kohti entistä ympäristöystävällisempää toimintatapaa hankkimalla aurinkovoimalan alueelleen. Hanke toteutettiin yhteistyössä Rauman Energia Oy:n kanssa. Alueen suurimman rakennuksen, lohkotehtaan, katolle rakennettiin 1800 aurinkopaneelin voimala, joka kattaa noin 5000 neliömetrin suuruisen alueen katon pinta-alasta. Aurinkovoimalan teho on noin 500 kWp ja se tuottaa vuodessa laskennallisesti noin 420 MWh ympäristöystävällistä sähköä. Alueen suurimpia sähkönkäyttäjiä ovat mm. Rauma Marine Constructions Oy, Rolls-Royce Oy Ab, Arctia Offshore Oy ja Ermail Oy.

-Seaside Industry Park on raskaan teollisuuden teollisuuspuisto ja täällä toimii yli 30 yritystä. Alueella kulutetaan vuodessa sähköä keskimäärin 12000 MWh. Haluamme olla mukana ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa ja uusiutuvista energianlähteistä juuri aurinkovoimala soveltuu parhaiten alueelle sijoitettavaksi, Rauman Meriteollisuuskiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Timo Luukkonen sanoo.

Seaside Industry Parkin aurinkovoimalan toteutus on hieno esimerkki yhteistyön voimasta. Keskimääräistä selvästi suurempi aurinkovoimala rakennettiin tehokkaasti aikataulussa ja budjetissa, paikoitellen melko haastavissakin sääolosuhteissa.

Aurinkovoimala toteutettiin niin sanotulla PPA-mallilla (Power Purchase Agreement), jossa Rauman Energia investoi aurinkovoimalan Seaside Industry Parkiin Rauman Meriteollisuuskiinteistöt Oy:n hallinnoiman kiinteistön katolle. Samalla Rauman Energia teki pitkäaikaisen sopimuksen aurinkovoimalan tuottaman sähkön myynnistä Rauman Meriteollisuuskiinteistöt Oy:lle.

-PPA-malli soveltuu meille hyvin, koska itse voimalainvestointiin ei tarvitse sitoa pääomia eikä meidän tarvitse käytön aikana huolehtia voimalan toiminnasta ja sähköntuotannosta, Luukkonen toteaa.

Seaside Industry Parkin aurinkovoimalan suunnitteli ja toteutti avaimet käteen -toimituksena Naps Solar Systems Oy, jonka yksi omistajista on Rauman Energia. Aurinkosähkö on maailman nopeimmin kasvava energian tuotantomuoto, ja sen tuotantokustannus on laskenut nopeasti. Tämä on lisännyt kysyntää sekä kuluttaja- että yrityspuolella.

-Seaside Industry Parkin aurinkovoimalan toteutus on hieno esimerkki yhteistyön voimasta. Keskimääräistä selvästi suurempi aurinkovoimala rakennettiin tehokkaasti aikataulussa ja budjetissa, paikoitellen melko haastavissakin sääolosuhteissa. Tämän mahdollisti erittäin hyvä yhteistyö Napsin sekä tilaajana toimineen Rauman Energian ja loppuasiakkaan Rauman Meriteollisuuskiinteistöt Oy:n välillä. Myös huolellinen suunnittelutyö oli erittäin suuressa merkityksessä, kun aurinkovoimala sijoittui tavallista tuulisempiin olosuhteisiin, Naps Solar Systems Oy:n toimitusjohtaja Jussi Ojanen sanoo.

Rauman kaupungille Seaside Industry Parkin aurinkovoimalahanke on johdonmukainen osa Rauman kaupungin HINKU-hanketta. Kohti hiilineutraalia kuntaa -hankkeessa Rauma on sitoutunut yhdessä 43 muun kunnan kanssa vähentämään kasvihuonepäästöjään 80 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Raumalla mukana hankkeessa ovat paitsi kaupunki, myös asukkaat, vapaa-ajanasukkaat, elinkeinoelämä sekä maatalous.

Ajankohtaista

Rauman Energia Oy laajentaa Sukkela-valokuitunsa saatavuutta Haapasaaressa Otanmaantien ja Sokertopantien alueilla kesän 2023 aikana.

Päivityksessä mittarit ohjelmoidaan toimittamaan tuntisarjan sijasta 15 minuutin mittaussarjaa.

Rauman Energia -konsernin liikevaihto kasvoi viime vuonna kuusi prosenttia 34,9 miljoonaan euroon, mutta liikevoitto laski 33 prosenttia 4,9 miljoonaan euroon ja tilikauden tulos oli 12,9 miljoonaa euroa tappiollinen.

Rauman Energian kaukolämmön yritys- ja taloyhtiöasiakkaiden on nyt mahdollista hankkia käyttöönsä 100-prosenttisesti vihreää kaukolämpöä.

Viime kuukausina on käyty valtavasti keskustelua energia-alan murroksesta. Asiakkaan näkökulmasta katsottuna muutos on ollut vieläkin pidempikestoista ja suurempaa kuin mistä yleisesti puhutaan.

Kaukolämmön uudet palvelut ovat löytäneet hyvin tiensä raumalaisten asiakkaiden luokse.

Palvelupäällikkö Taru Arponen huolehtii, että uudet sähköliittymät tulevat kytketyksi ajallaan ja asiakkaat saavat vastauksia sähkökysymyksiin.

Poikkeuksellinen energiavuosi, energiansäästötalkoot ja edellisvuotta alhaisempi lämpötila näkyvät selvästi Rauman Energian viime vuoden tilastoissa.