Satavakan mittava voimajohtoprojekti näkyy Raumalla

Satavakka, voimajohtoprojekti
Mittava voimajohtoprojekti on näkynyt toukokuussa raumalaisille mm. Äyhön alueella. (Kuva: Elmeri Elo)

Satavakka Oy saneeraa vuonna 1966 rakennetun 36 kilometrin pituisen 110 kV:n voimajohdon Kalannin ja Rauman Kairakadun sähköaseman välillä. Voimajohto saneerataan nykyiselle johtokadulle. Voimajohtourakka on aloitettu 2020 ja urakoitsijana toimii TLT Building Oy.

Voimajohtotöitä on tehty viime aikoina Rauman Äyhönjärven ja Kairakadun välisellä johto-osuudella. Teräspylväät on pystytetty ja johtimet on vedetty ilta- ja yöaikaan turvallisuussyistä. Työt jatkuvat edelleen Äyhönjärven ympäristössä.

Kesäkuun alussa suoritetaan Äyhönjärven ja UPM:n voimajohtojen ylitys, joka on aikataulullisesti kriittinen vaihe. Tällöin Rauman metsäteollisuusalueen sähkö on korvattu Rauman Energian Sähköverkosta. Voimajohtoprojekti valmistuu kokonaisuudessaan kesäkuussa ja uusi voimajohto palvelee aluetta yli 50 vuotta.

Voimajohtosaneerauksen avulla sähkönsiirtokapasiteettia kasvatetaan tulevaisuuden tarpeisiin ja lisäksi vanhat puupylväät korvataan uusilla ja kestävillä teräspylväillä. Kalanti–Kairakatu-välinen voimajohto on kriittinen yhteys alueen sähkönjakelun kannalta ja investointi on merkittävä askel alueen sähköverkon kehittämiseen ja tulevaisuuden tarpeisiin.

Satavakka Oy on alueellinen sähköverkkoyhtiö, joka vastaa suurjännitteisestä jakeluverkosta (110 kV) Rauman, Laitilan, Pyhärannan ja Uudenkaupungin alueella. Satavakka siirtää sähköä Fingridin kantaverkosta ja voimalaitoksilta jakeluverkkoyhtiöille ja asiakkaille. Satavakka omistaa yhteensä 85 kilometriä 110 kV:n johtoa. Satavakan omistajat ovat Rauman Energia Oy ja Vakka-Suomen Voima Oy.

Ajankohtaista

ELY-keskus tarjoaa avustusta öljylämmityksestä luopumiseen. Tuorein avustushaku avautui lokakuussa 2025.

Sunnuntaina 25.1. klo 10 aikaan Isoarontien eteläpäässä oleva puistomuuntamo vikaantui ja sähkönjakelu keskeytyi noin 100 Isoarontien ja Kirsikkatien alueiden asiakkailta.

Rauman Energian 125-juhlavuosi huipentuu Lumen-valotaidetapahtumaan, jossa tänä vuonna useampi REO:n mahdollistama teoskohde.

Pääosa sähköverkon vioista oli yksittäisiä asiakkaita koskeneita pienjännitevikoja saaristossa ja Kaarojärven alueella. Laakossa oli keskijännitevika, joka koski 33 asiakasta.

Kaupungin energiatyöryhmä on lisäksi valmistellut kaupungin kohteissa käytettävän kaukolämmön muuttamista hiilineutraaliksi vuoden 2026 alusta lähtien.

Sallila Energia Oy:sta tulee Omavoima Oy:n uusi osakas. Samassa yhteydessä tapahtuu toinenkin omistusjärjestely kun tämänhetkisistä omistajayhtiöistä Rauman Energia Oy, Vakka-Suomen Voima Oy ja Valkeakosken Energia Oy ostavat Leppäkoski Group Oy:n Omavoima-osuuden kasvattaen näin ollen omistusosuuksiaan yhtiöstä.

Pääsulake palaa, jos sähkönkulutus kasvaa liian suureksi tai sulake on vanha. Rivitaloissa ja kerrostaloissa huoltoyhtiö vaihtaa sulakkeen, omakotitaloissa asukas voi vaihtaa tulppasulakkeen itse. Toistuvat palot voivat kertoa tarpeesta jakaa kuormitusta paremmin tai suurentaa pääsulakekokoa. Sulakkeiden sijainti kannattaa selvittää etukäteen ja pitää varasulakkeita käsillä.

Verkkopalvelumaksun, kansankielellä siirtomaksun, tuttuja osia ovat perusmaksu ja energiamaksu. Viime aikoina uutisissa on vilissyt myös uusi termi: tehomaksu. Mitä se oikein tarkoittaa ja koskeeko asia Rauman Energia Sähköverkon asiakkaita?