Verojen osuus sähkölaskusta merkittävä

Länsi-Suomi 6.10.2017.

Sanomalehti Länsi-Suomi julkaisi perjantaina 6.10. laajan artikkelin koskien sähkölaskun muodostumista. Aihe on ollut esillä myös tekstiviestipalstalla, jossa muutamat ovat ihmetelleet sähkön siirron hintaa.

Kuten Rauman Energian kehitysjohtaja Juha Viherjälaakso Länsi-Suomen artikkelissa kertoo, verotus on iskenyt erityisesti siirtomaksuun eli siihen osaan sähkölaskua, jonka laskuttaa paikallinen energiayhtiö. Suomessa siirtomaksuun lisätään sähkövero ja verosta täytyy sen lisäksi maksaa vielä 24 prosentin arvonlisävero.

Rauman Energian kehitysjohtaja Juha Viherjälaaksolla on esimerkki keskiverrosta omakotitaloudesta, jossa sähköä käytetään 18 000 kilowattia vuodessa.

– Keskivertohinnoittelun mukaan talous maksaa vuodessa sähkönsiirrosta 500 euroa, kulutetusta sähköstä 697 euroa, sähköverona 406 euroa ja arvonlisäveroa 385 euroa. Jos verot laskee prosenteiksi, se tekee koko piirakasta 40 prosenttia.

Sähkövero laskutetaan siirtomaksun yhteydessä ja se tilitetään eteenpäin valtiolle.

Länsi-Suomen jutussa huomautetaan myös, että kuluttajan on tärkeää erottaa sähköön liittyvät laskut ja laskutuskäytännöt vertailuja tehdessään, sillä laskutusjaksoissa voi olla eroja. Laskutusrytmiin ja lukumäärään vaikuttavat muun muassa valittu sähkönmyyjä, sähkönsiirtäjä ja näiden yhtiöiden mahdollisesti eriävät laskutuskaudet, kulutetut kilowatit ja sähkösopimuksen ehdot.

Rauman Energia ja myyntiyhtiö Lännen Omavoima laskuttavat kuukausittain, jos vuosikulutus on yli 10 000 ja kahden kuukauden välein, jos kulutus on alle 10 000 kilowattituntia.

Tiviistetty artikkeli LS24-sivustolla. Koko artikkeli Länsi-Suomen paperi- ja digilehdessä 6.10.2017.

Ajankohtaista

Rauman Energia on ostanut lisää osuuksia sähköntuotannosta Suomessa ja Pohjoismaissa, kun Kokemäen Sähkö Oy myi sähköntuotanto-osuutensa Rauman Energia Oy:lle. Vappuaattona toteutunut kauppa parantaa yhtiön omavaraisuutta ja lisää päästötöntä sähköntuotantoa. Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä – ja miksi sähköntuotantoa on myös kaukana Raumalta?

Rauman Energia on vahvistanut saariston sähköverkkoa uudella maa- ja merikaapeliyhteydellä. Työn myötä alueelle muodostuu rengasverkkoyhteys, joka parantaa sähkönjakelun toimintavarmuutta ja vähentää myrskyille alttiita ilmalinjoja.

Sähköverkon kehittäminen näkyy arjessa ennen kaikkea toimintavarmuutena, mutta sillä on vaikutuksia myös ympäröivään luontoon.

Kaivutöitä suunnitellessa kannattaa aina tarkistaa, onko alueella sähkö-, puhelin- tai datakaapeleita tai kaukolämpöputkia. Kun tämän selvittää etukäteen, välttää työtapaturmat sekä kaapeli tai putkirikkojen aiheuttamat vahingot. 

Tuotteet, palvelut, värit, logot ja sukupolvetkin vaihtuvat, mutta Rauman Energian tärkein lupaus pysyy. “TOIMII.” on kiveen hakattu ja sen myötä laitamme kiven kiertämään. Kivi luovutetaan neljä kertaa vuodessa ihmiselle tai taholle, joka omalta osaltaan nostaa Rauma-fiilistä ja pitää huolta, että kaupunkimme toimii. Rauman Energia valitsee yhdessä kiven saajan kanssa, minne kivi seuraavaksi kiertää.

Aurinkopaneelit katolla, sähköauto pihassa ja lämmitys lämpöpumpulla – monipuolinen sähkönkäyttö on arkea yhä useammassa kodissa. Huovilaisten kotona sähkönkäyttöä hallitaan kuormanohjauksella, joka pitää kulutuksen ja kustannukset kurissa. Se on hyvä esimerkki siitä, miten sähköä voidaan käyttää entistä fiksummin oikeilla ratkaisuilla ja asiantuntevalla tuella.

Kaukolämpö on parhaimmillaan juuri silloin, kun se tuntuu vähän tylsältä kaupunkilaisten näkökulmasta. Eli toimii huolettomasti ja varmasti. REO:lla kaukolämpö ei kuitenkaan ole tylsää. Ala kehittyy vauhdilla, ja kehitämme jatkuvasti palveluja, jotka helpottavat asiakkaiden arkea ja ehkäisevät yllättäviä tilanteita.

Rauman Energia ottaa käyttöön Energiateollisuus ry:n suosittelemat uudet kaukolämmön yleiset sopimusehdot 1. kesäkuuta 2026.