Lumen-valotaidetapahtuma järjestetään turvallisesti koronarajoitukset huomioiden

Kuva tammikuun 2021 tapahtumasta. (Kuva: Elmeri Elo)

Lumen-valotaidetapahtuma piristää jälleen Rauman talvea tammikuussa. Rauman Energia ja Osuuskauppa Keula ovat mahdollistamassa nyt toista kertaa järjestettävää Lumenia, joka ihastuttaa Rauman keskustassa yhdeksän päivän ajan 7.–15.1.2022 joka päivä kello 17-22 välillä.

Lumen-valotaidetapahtuman järjestelyissä on otettu tänäkin vuonna huomioon ajankohtaiset koronarajoitukset. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikki teokset ja valaisukohteet on sijoiteltu ulos väljille alueille, mikä mahdollistaa teosten katselemisen ilman tungosta ja väkijoukkoja. Reitiltä voi poistua mistä kohtaa tahansa, eikä alueita ole suljettu tai rajattu valotaidetapahtuman takia. Teoksia ja valaisukohteita voi jokainen käydä katsomassa yhdeksän päivän ajan omien aikataulujensa mukaan.

–Muistutamme, että kohteet ja valoteokset ovat ensimmäisestä esilläolopäivästä viimeiseen katsottavissa ja koettavissa samanlaisina. Toivomme, että reitin varrella ja teoskohteissa katsojat muistavat pitää etäisyyttä toisiinsa ja saapuvat katsomaan teoksia ja valaisukohteita vain täysin terveinä ja oireettomina. Rauman Energian ja Osuuskauppa Keulan tahtotilana on mahdollistaa Rauman seudun ihmisille iloa aikana, jolloin monet muut tapahtumat eivät ole mahdollisia, Lauri Tuomola Rauman Energian viestinnästä sanoo.

Reitillä kannattaa kulkea jalkaisin ja näin jokainen teos ja valaisukohde on mahdollista nähdä kunnolla. Keskustan katuja ei ole suljettu ajoneuvoliikenteeltä valotaidetapahtuman aikana.

Valotaideteokset ja valaisukohteet nähdään Rauman keskustassa reitillä, joka alkaa Pyhän Ristin kirkolta ja etenee kauppatorin kautta Anundilanaukiolle ja Rauman kaupungintalon sisäpihalle. Teosten lisäksi kaupungin tuttujen maamerkkien julkisivuja ja rakennusten pintoja valaistaan ja kaupunkikuvaan tuodaan valoa monessa eri muodossa.

  • Lumenin kohdekartta, teokset tekijätietoineen ja valaisukohteet löytyvät tapahtuman nettisivulta lumenrauma.fi

Tapahtumaan on kuratoitu valo- ja mediataidetta, valoveistoksia, videomappauksia ja installaatioita yhdeksältä taiteilijalta. Lumenin teema on tänä vuonna Yhteys. Rauman Energian ja Osuuskauppa Keulan lisäksi tapahtumaa ovat mahdollistamassa Rauman kaupunki, Rauman seurakunta, Rakastunut Raumaan -yhteisö, Viestintäosakeyhtiö Bonde ja Mixa.

Ajankohtaista

Rauman Energia on ostanut lisää osuuksia sähköntuotannosta Suomessa ja Pohjoismaissa, kun Kokemäen Sähkö Oy myi sähköntuotanto-osuutensa Rauman Energia Oy:lle. Vappuaattona toteutunut kauppa parantaa yhtiön omavaraisuutta ja lisää päästötöntä sähköntuotantoa. Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä – ja miksi sähköntuotantoa on myös kaukana Raumalta?

Rauman Energia on vahvistanut saariston sähköverkkoa uudella maa- ja merikaapeliyhteydellä. Työn myötä alueelle muodostuu rengasverkkoyhteys, joka parantaa sähkönjakelun toimintavarmuutta ja vähentää myrskyille alttiita ilmalinjoja.

Aurinkopaneelit katolla, sähköauto pihassa ja lämmitys lämpöpumpulla – monipuolinen sähkönkäyttö on arkea yhä useammassa kodissa. Huovilaisten kotona sähkönkäyttöä hallitaan kuormanohjauksella, joka pitää kulutuksen ja kustannukset kurissa. Se on hyvä esimerkki siitä, miten sähköä voidaan käyttää entistä fiksummin oikeilla ratkaisuilla ja asiantuntevalla tuella.

Sähköverkon kehittäminen näkyy arjessa ennen kaikkea toimintavarmuutena, mutta sillä on vaikutuksia myös ympäröivään luontoon.

Kaukolämpöverkon vian korjaamisesta johtuen jouduimme keskeyttämään kaukolämmön jakelun tiistaina 16.6.2026 klo 8:30 alkaen. Katko kosketti k…

Kaivutöitä suunnitellessa kannattaa aina tarkistaa, onko alueella sähkö-, puhelin- tai datakaapeleita tai kaukolämpöputkia. Kun tämän selvittää etukäteen, välttää työtapaturmat sekä kaapeli tai putkirikkojen aiheuttamat vahingot. 

Tuotteet, palvelut, värit, logot ja sukupolvetkin vaihtuvat, mutta Rauman Energian tärkein lupaus pysyy. “TOIMII.” on kiveen hakattu ja sen myötä laitamme kiven kiertämään. Kivi luovutetaan neljä kertaa vuodessa ihmiselle tai taholle, joka omalta osaltaan nostaa Rauma-fiilistä ja pitää huolta, että kaupunkimme toimii. Rauman Energia valitsee yhdessä kiven saajan kanssa, minne kivi seuraavaksi kiertää.

Rauman Energia ottaa käyttöön Energiateollisuus ry:n suosittelemat uudet kaukolämmön yleiset sopimusehdot 1. kesäkuuta 2026.