Monipuolista valotaidetta ja kiinnostavia tekijöitä Lumen-valotaidetapahtumaan

Lumen-valotaidetapahtuma
Lumen-valotaidetapahtuman yksi kohde tulee tänäkin talvena olemaan Rauman Pyhän Ristin kirkko. Kuva tammikuun 2021 tapahtumasta. (Kuva: Elmeri Elo)

Lumen-valotaidetapahtuman 2022 teokset on valittu. Vanhan Rauman ja Kanalinrannan alueelle levittäytyvä, päivittäin yhdeksän päivän ajan avoinna oleva valotapahtuma tuo Raumalle kiinnostavia teoksia usealta monipuoliselta taiteilijalta.
Osa teoksista valikoitui avoimen haun kautta ja osa kuratoitiin haun ulkopuolelta. Yhteensä taiteilijoita on mukana yhdeksän. Yleisö tulee näkemään monipuolista valo- ja mediataidetta, valoveistoksia, videomappauksia ja installaatioita tapahtumassa, jonka teemana on Yhteys.

–Kuratointi avasi itselle uusia näkökulmia teemaan taiteilijoiden teosten kautta. Yhteys-teema ja reitin teokset kertovat tarinoita yksinäisyydestä tai yhteyden kaipuusta, yhteyden etsimisestä ja sen löytämisestä ja kysyy mikä on yhteyden merkitys menneessä ja tulevassa, kertoo valotaidetapahtuman kuraattori Elina Tiainen.

Lumen valotaidetapahtuman taiteilijat ovat Simo Rouhiainen, Mollu Heino, Camillo Sanchez & Niko Tiainen, Elisa Hillgen, Juan Kasari, Toini Nissinen, Antti Kulmala ja Tero Jartti & VarjoLUX.

–Taiteilijat ovat innoissaan uudesta valotapahtumasta ja osa heistä vierailee Raumalla ensimmäistä kertaa. Kaunis kaupunkikeskusta ympäristöineen innostaa ja inspiroi tapahtumaan osallistuvia valotaiteen tekijöitä, Tiainen jatkaa.

Ennakkokiertue jo joulukuussa

Lumen käynnistyy tänä vuonna tapahtuman ennakkokiertueella, jolla nähdään kuraattori Elina Tiaisen yhteistyössä Rauman Taiteilijaseuran ja Rauman Taidegraafikkojen kanssa toteuttama Pop-up-taideprojisointi. Se esittelee raumalaisten kuvataiteilijoiden maalauksia ja veistoksia teemalla Yhteys. Kiertue nähdään 16.12. klo 17 Sinisaaren palvelukeskus Kotikaaressa (Siikapolku 3C) ja klo 19 Unajan koululla (Laivolantie 10) sekä 17.12. klo 17 Lajon kerrostaloalueella (tarkka osoite ilmoitetaan myöhemmin nettisivulla lumenrauma.fi) ja klo 19 Lapin koululla (Kirkkotie 6). Rakennusten seinään heijastettavana kuvakollaasina toteutettava teos tullaan näkemään myös tapahtumassa tammikuussa.

Viime talvena Rauman Energian 120-vuotisjuhlan kunniaksi ensimmäistä kertaa järjestetty Lumen-valotaidetapahtuma nähdään tällä kertaa reitillä, joka alkaa Rauman Pyhän Ristin kirkolta ja etenee kauppatorin kautta Anundilanaukiolle ja Rauman kaupungintalon sisäpihalle. Teosten lisäksi kaupungin tuttujen maamerkkien julkisivuja ja rakennusten pintoja valaistaan ja kaupunkikuvaan tuodaan valoa monessa eri muodossa. Ulkoilmateosten ihailuun kannattaa varata runsaasti aikaa ja reitti kulkea läpi vaikka useamman kerran. Teokset ovat esillä tapahtuman ajan 7.–15.1.2022 joka päivä klo 17–22 välillä. Tarkemmat teostiedot ja tapahtuman reittikartta julkaistaan ennen joulua.

Rauman Energian, Osuuskauppa Keulan ja Rauman kaupungin lisäksi Lumen-valotaidetapahtumaa ovat mahdollistamassa Rauman seurakunta, Rakastunut Raumaan -yhteisö, Viestintäosakeyhtiö Bonde ja Mixa.

Lumen-valotaideviikon järjestelyjen etenemisestä kerrotaan nettisivuilla lumenrauma.fi ja tapahtumaa voi seurata sosiaalisen median kanavissa aihetunnisteella #lumenrauma

Ajankohtaista

Rauman kaukolämmöstä 82 prosenttia tuotettiin viime vuonna uusiutuvilla polttoaineilla. Uusiutuvien osuus nousee ensi syksynä vielä korkeammaksi, kun raumalaisten talojen lämmityksessä voidaan hyödyntää myös sellutehtaan ylijäämälämpöä.

Markku Pekosen johdolla Brummi on kymmenessä vuodessa noussut Suomen parhaiden liveklubien joukkoon. Monipuolisen musiikin lisäksi Brummin lavalla esitetään muun muassa paikallista teatteria.

Palovaroittimet siirtyvät taloyhtiöiden vastuulle 1.1.2026. Rauman Energia ja Rauman Asunnot ovat tehneet onnistunutta yhteistyötä jo aiemmin ja nyt löydettiin yhteinen sävel pilotoida älypalovaroittimia kaupungin vuokra-asunnoissa.

Juhlavuosi oli merkittävä monella tapaa, ja se muistutti, että energia on Raumalla enemmän kuin pelkkää sähköä ja lämpöä.

Elinvoimakeskus tarjoaa avustusta öljylämmityksestä luopumiseen. Avustuksen hakuaika päättyy 25.5.2026.

Rauman Energialle kaukolämpöä ja sähköä tuottavan laitoksen modernisointiprojekti valmistuu tämän vuoden loppuun mennessä.

Raumalaiset ovat nauttineet edullisesta ja luotettavasta kaukolämmöstä jo 50 vuoden ajan.

Asiakkaat kokevat Rauman Energian palvelun toimivan arjessa entistä sujuvammin viime vuonna – ja tämä näkyy myös tuoreissa tutkimustuloksissa.