Sauli Ahvenjärvi: "Nyt riittää lämpöä ja säätäminen on helpompaa"

Sauli Ahvenjärvi
Sauli Ahvenjärvi on tyytyväinen kappelinluhtalainen.

Rauman Energia aloitti Kappelinluhdan vanhentuneen matalalämpöjärjestelmän saneeraamisen muutama vuosi sitten. Vuosille 2013-2017 aikataulutetun saneeraustyön tuloksena alueen jokaiseen kiinteistöön tuodaan uudet putket ja asennetaan omat lämmönvaihtimet.

-Muistan olleeni tyytyväinen, kun kuulin saneeraussuunnitelmista ensimmäisen kerran. Vanhan järjestelmän kanssa oli tiettyjä ongelmia, joten remontti tuli tarpeeseen, Ahmatiellä Kappelinluhdassa asuva yliopettaja Sauli Ahvenjärvi sanoo.

Vuodesta 1992 asti Ahmatiellä asunut Ahvenjärvi saa nyt nauttia vaivattomasta ja ympäristöystävällisestä Rauman Energian kaukolämmöstä.

-Nyt riittää lämpöä ja säätäminen on helpompaa kuin aikaisemmin. Yksi merkittävä parannus on myös se, ettei enää tarvita lämminvesivaraajaa, joten sähkönkulutuskin on pienentynyt, Ahvenjärvi summaa.

Kappelinluhtalaisille uudet kaukolämpölaitteet merkitsevät tuntuvaa energiansäästöä lämminvesivaraajien jäädessä historiaan. Alueella on 283 omakotitaloa ja 52 rivitaloa.

-Hienoa, ettei lämmin vesi lopu koskaan kesken, vaikka täyttäisi pihalle allasta lasten leikkejä varten, Ahvenjärvi toteaa.

Tyytyväisyyttä Rauman Energian kaukolämpöä kohtaan lisää faktatieto sen ympäristöystävällisyydestä.

Lämpö tuotetaan Rauman Biovoimassa, joka käyttää polttoaineina yli 90-prosenttisesti uusiutuvia materiaaleja. Bio- ja kierrätyspolttoaineet tulevat lähiseudulta. Yksi merkittävä polttoaine on metsien hakkuutähteet, kuten puunkuori ja kannot, jotka ovat paikallisen metsäteollisuuden yleinen sivutuote.

Kappelinluhdan matalalämpöjärjestelmän saneeraus on Rauman Energialle merkittävä investointi. Samaan aikaan alueen sähkönjakelujärjestelmä uusitaan, joten vanhat ilmalinjat jäävät historiaan. Alueen kaikkiin kiinteistöihin viedään myös valokuitukaapeli.

Rauman Energia tarjoaa lauantaina 10.12. uimahallikäynnin veloituksetta kaukolämmön 40-vuotisjuhlan kunniaksi. Lue lisää alla olevasta linkistä.

Ajankohtaista

Rauman Energia on ostanut lisää osuuksia sähköntuotannosta Suomessa ja Pohjoismaissa, kun Kokemäen Sähkö Oy myi sähköntuotanto-osuutensa Rauman Energia Oy:lle. Vappuaattona toteutunut kauppa parantaa yhtiön omavaraisuutta ja lisää päästötöntä sähköntuotantoa. Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä – ja miksi sähköntuotantoa on myös kaukana Raumalta?

Rauman Energia on vahvistanut saariston sähköverkkoa uudella maa- ja merikaapeliyhteydellä. Työn myötä alueelle muodostuu rengasverkkoyhteys, joka parantaa sähkönjakelun toimintavarmuutta ja vähentää myrskyille alttiita ilmalinjoja.

Sähköverkon kehittäminen näkyy arjessa ennen kaikkea toimintavarmuutena, mutta sillä on vaikutuksia myös ympäröivään luontoon.

Kaivutöitä suunnitellessa kannattaa aina tarkistaa, onko alueella sähkö-, puhelin- tai datakaapeleita tai kaukolämpöputkia. Kun tämän selvittää etukäteen, välttää työtapaturmat sekä kaapeli tai putkirikkojen aiheuttamat vahingot. 

Tuotteet, palvelut, värit, logot ja sukupolvetkin vaihtuvat, mutta Rauman Energian tärkein lupaus pysyy. “TOIMII.” on kiveen hakattu ja sen myötä laitamme kiven kiertämään. Kivi luovutetaan neljä kertaa vuodessa ihmiselle tai taholle, joka omalta osaltaan nostaa Rauma-fiilistä ja pitää huolta, että kaupunkimme toimii. Rauman Energia valitsee yhdessä kiven saajan kanssa, minne kivi seuraavaksi kiertää.

Aurinkopaneelit katolla, sähköauto pihassa ja lämmitys lämpöpumpulla – monipuolinen sähkönkäyttö on arkea yhä useammassa kodissa. Huovilaisten kotona sähkönkäyttöä hallitaan kuormanohjauksella, joka pitää kulutuksen ja kustannukset kurissa. Se on hyvä esimerkki siitä, miten sähköä voidaan käyttää entistä fiksummin oikeilla ratkaisuilla ja asiantuntevalla tuella.

Kaukolämpö on parhaimmillaan juuri silloin, kun se tuntuu vähän tylsältä kaupunkilaisten näkökulmasta. Eli toimii huolettomasti ja varmasti. REO:lla kaukolämpö ei kuitenkaan ole tylsää. Ala kehittyy vauhdilla, ja kehitämme jatkuvasti palveluja, jotka helpottavat asiakkaiden arkea ja ehkäisevät yllättäviä tilanteita.

Rauman Energia ottaa käyttöön Energiateollisuus ry:n suosittelemat uudet kaukolämmön yleiset sopimusehdot 1. kesäkuuta 2026.