Rauman Energian latauspisteillä viime vuonna lähes 2300 latausta

Sähköauton lataus, Rauma, Rauman Energia
Harmaidenveljesten pysäköintialue Tallikedonkadun varrella on sähköautoilijoiden suosiossa. Tällä latauspisteellä tehtiin 730 latausta viime vuonna. (Kuva: Sanna Peräntie)

Rauman Energia on jo pitkään halunnut olla vahvasti mukana sähköistyvässä liikenteessä. Paikallinen energiayhtiö esimerkiksi neuvoo taloyhtiöitä ja yrityksiä löytämään oikeanlaiset latausratkaisut. Rauman Energia on myös rakentanut julkista latauspisteverkostoa Raumalle yhdessä Rauman kaupungin kanssa.

Ladattavien hybridien ja täyssähköautojen määrät ovat olleet vahvassa kasvussa. Suomessa oli vuoden 2019 lopulla 29 365 ladattavaa autoa, jossa on kasvua vuoteen 2018 verrattuna peräti 89 prosenttia.

Määrän kasvu näkyy Rauman Energian julkisilla latauspisteillä, joissa tehtiin viime vuonna lähes 2300 latausta. Vuonna 2018 vastaava luku oli vajaat 1500 lataustapahtumaa vuoden aikana. Vilkkaimmat latauskuukaudet viime vuonna olivat maalis-, heinä- ja elokuu.

Latauskerrat Rauman Energian julkisissa latauspisteissä vuonna 2019:

ABC Kortelan pikalatauspiste vaihdettiin uuteen elokuussa ja vanha laite oli joitain viikkoja pois käytöstä vikaantumisen vuoksi sekä vaihdon aikana. Toinen muutos oli latausten muuttuminen maksulliseksi Rauman Energian julkisissa latauspisteissä 1.4.2019 alkaen.

Rauman Energian latauspisteet kuuluvat Virran valtakunnalliseen latauspisteverkostoon. Palvelun mobiilisovellus kertoo sähköautoilijalle reaaliajassa latauspisteiden varaustilanteen ja lisäksi sillä voi varata, käynnistää, lopettaa sekä maksaa latauksen.

Ajankohtaista

Rauman kaupunki jakaa heijastimia perjantaiaamuna 29.9. klo 7.45 alkaen keskustan alueella. Myös Rauman Energian maskotti Anssi Kaapelikela osallistuu tempaukseen ja jakaa heijastimia Kaunisjärvenkadun ja Porintien risteyksen ympäristössä.

Toimii.-kivi on nyt laitettu kiertämään ja Poroholman Rantatalon Toni Järvinen on ensimmäinen kiven saaja.

Rakennuttamispäällikkö Petteri Ojanperän työ on mielekästä ja vaihtelevaa. Käynnissä on useita sähköverkon rakennustyömaita, joiden tilaaminen ja valvonta kuuluvat hänen työtehtäviinsä.

Kairakatu 4:ssä työskennellään joka päivä toimivan raumalaisten arjen eteen. Koostimme tähän juttuun esimerkkejä, miten Rauman Energia näkyy raumalaisten elämässä.

Kiinteistönomistajille on tarjolla useita uusia tukimuotoja, joilla he voivat olla mukana energiatalkoissa ja luoda samalla sekä puhtaampaa huomista että taloudellista säästöä.

Rauman kaukolämpö on Suomen halvimpia ja vertailussa myös muihin lämmitysjärjestelmiin kaukolämpö on säilyttänyt johtavan markkina-asemansa.

Kotitalouden energiailta on maksuton tapahtuma, jossa saat muun muassa vinkkejä tulevalle lämmityskaudelle.

Seminaarinkatu suljetaan liikenteeltä maanantaina 21.8. illalla ja tie avataan toisen kaistan osalta liikenteelle 24.8. illalla.