Rauman Energian ilmeeseen uusia sävyjä

Rauman Energia on syksyn aikana tehnyt ilmeensä uudistusta, jonka tuloksia on alkanut näkyä vaiheittain. Rauman Energian tunnistaa jatkossa sinisestä logosta, jonka värissä on yhteys Rauman Energian ja Vakka-Suomen Voiman yhdessä omistamaan myyntiyhtiöön Lännen Omavoimaan.

Rauman Energian ilmeen raikastamisen yhteydessä lanseerataan Toimii-mainoskonsepti. ”Toimii” on Rauman Energian kiteytys lupauksesta toimia Rauman parhaaksi. Rauman Energia toimii päivittäin varmistaakseen energian saatavuuden ja arjen toimimisen mutkattomasti.

Toimii-mainoskonseptin ensimmäisten toteutusten mainoskasvoina on käytetty raumalaisia ihmisiä paikallisissa kuvausmiljöissä. Yllä olevalla videolla kalastajaa esittää Mikko Vapanen. Rauman Energian autokuskina toimii Markku Saariniemi.

-Toimii on kiteytys, joka kuvastaa toimintaamme ja rooliamme joka päivä raumalaisten arjessa. Olemme taustalla 24/7 osana ihmisten arkea ja pidämme omalta osaltamme kaupungin pyörät pyörimässä. Ilmeen raikastamisen taustalla on myös selkeä tavoite kehittää Rauman Energian asiakaskokemusta ja tehdä yhtiöstä entistäkin helpommin lähestyttävän kumppanin niin kuluttaja- kuin yritysasiakkaille, Rauman Energian toimitusjohtaja Marko Haapala taustoittaa.

Rauman Energia tekee tiivistä yhteistyötä Lännen Omavoiman kanssa. Energia-alan uudet tuotteet kuten sähköautojen latausratkaisut ja aurinkopaneelit markkinoidaan jatkossakin myyntiyhtiö Lännen Omavoiman kautta.

-Panostamme yhdessä Lännen Omavoiman kanssa asiakaskokemuksen kehittämiseen ja tuomme markkinoille jatkossakin uusia tuotteita ja palveluita hyvää paikallista palvelua korostaen. Paikallisten asiantuntijapalveluiden kysyntä erityisesti sähköautoilun latausratkaisuihin ja aurinkoenergian hyödyntämiseen liittyen ovat olleet kovasti kasvussa. Lisää uusia tuotteita on tulossa. Energia-ala muuttuu nyt kovaa vauhtia, Haapala sanoo.

Rauman Energia -konserni on Rauman kaupungin 100-prosenttisesti omistama. Konsernin muodostavat emoyhtiö Rauman Energia Oy ja tytäryhtiö Rauman Energia Sähköverkko Oy. Lisäksi Rauman Energialla on useita osakkuusyhtiöitä kuten esimerkiksi Lännen Omavoima, josta Rauman Energia omistaa 50 prosenttia.

Rauman Energia ja Lännen Omavoima ovat aktiivisesti mukana tänään alkaneessa Energiansäästöviikossa. Yhtiöt jakavat energiansäästövinkkejä esimerkiksi sosiaalisen median kanavissaan.

Mainosjuliste.

Ajankohtaista

Asunto Oy Pohjankatu 20 yhdessä Rauman Energian kanssa uudisti lämmitysjärjestelmäänsä, paransi lämmityksen hallintaa ja saavutti noin 10 prosentin säästön lämmitysenergiassa.

"Kasvava sähkönkulutus ei kuitenkaan tarkoita, että energiaa pitäisi käyttää huolettomasti. Päinvastoin. Energian järkevä käyttö on yksi vastuullisimmista teoista, joita jokainen meistä voi arjessaan tehdä."

Rauman teatteri on löytänyt keskisuureen kaupunkiin sopivan toimintamallin. Katsojia käy vuosittain Rauman asukasmäärän verran. Ohjelmisto on viihdyttävä, mutta mukaan mahtuu Kaarnan kaltaista vahvaa draamaakin.

Jos haluat tietää, paljonko jokin kodin laitteistasi kuluttaa, voit lainata energiankulutusmittarin Rauman kirjastoista.

Valtakunnallisen heijastinpäivän kunniaksi Rauman Energia yhdessä Omavoiman kanssa jakavat heijastimia Kaaron, Pohjoiskehän ja Karin koulun edustoilla aamun koulumatkaliikenteen aikaan.

​​​​​​​Sähkökatko voi yllättää myrskyn tai teknisen vian seurauksena, usein ilman ennakkovaroitusta. Kokosimme käytännön vinkit ja tärkeimmät hankinnat, joiden avulla turvaat arjen myös poikkeustilanteissa.

Osana lokakuussa vietettävää Energiansäästöviikkoa Rauman Energia tukee paikallisten alakoulujen kakkosluokkalaisten energiaopetusta.

Rauman Energia on ostanut lisää osuuksia sähköntuotannosta Suomessa ja Pohjoismaissa, kun Kokemäen Sähkö Oy myi sähköntuotanto-osuutensa Rauman Energia Oy:lle. Vappuaattona toteutunut kauppa parantaa yhtiön omavaraisuutta ja lisää päästötöntä sähköntuotantoa. Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä – ja miksi sähköntuotantoa on myös kaukana Raumalta?