Lunta ja kovaa tuulta luvassa – näin varaudut myrskyyn

Valtteri-lumipyryn odotetaan saapuvan Suomeen lauantaina, kertoo Ilmatieteen laitos.

Erittäin voimakas matalapaine liikkuu lauantai-illan ja sunnuntain aikana Suomen lounaispuolitse kaakkoon. Samanaikaisesti maan etelä- ja keskiosaan on odotettavissa merkittävä lumipyry, joka hellittää otteensa vasta myöhään sunnuntaina.

– Lumi sataa voimakkaan tuulen kera, ja keliolosuhteita vaikeuttaa kinostuvan lumen lisäksi sakean lumisateen ja pöllyävän lumen heikentämä näkyvyys, sanoo meteorologi Antti Kokko Ilmatieteen laitoksen uutisessa.

Ilmatieteen laitoksen mukaan varsinkin lounaassa lumisade voi olla märkää ja herkästi puihin tarttuvaa, jolloin puiden taipuminen sähkölinjoille on mahdollista.

Koostimme vinkkejä ja muistilistaa myrskyyn varautumisesta:

Palvelemme vikapalvelunumerossa 020 6066 133 ympäri vuorokauden

  • Normaalitilanteessa puheluusi vastataan vuorokauden ympäri ja vikaa aletaan selvittää. Mahdollisissa suurhäiriötilanteissa voidaan ottaa käyttöön nauhoitettu tiedote, jossa kerrotaan tilanteesta lisää. Jos tiedossasi on sähkökatkon aiheuttaja tai tarkempi vikapaikka, saat lisävalinnalla yhteyden päivystäjäämme. Apusi on meille arvokasta. Ihan ensimmäiseksi kannattaa varmistaa, onko kotona sulake palanut tai onko myös naapurustossa pimeää.

Puu linjalla, miten toimin?

  • Rauman Energia Sähköverkko haluaa muistuttaa, että sähkölinjoille kaatuneiden puiden poisto on ammattilaisten työtä. Jos huomaat linjalle kaatuneen puun, soita vikapalvelunumeroomme 020 606 6133.

Reaaliaikainen Häiriöinfo-karttapalvelu ympäri vuorokauden

  • Palvelu kattaa Rauman Energia Sähköverkko Oy:n ja Vakka-Suomen Voima Oy:n verkkoalueet. Kartasta näet myös huoltotöistä aiheutuvat keskeytykset.
  • Siirry Häiriöinfo-karttapalveluun tästä.
  • Energiateollisuus on ottanut käyttöön karttapalvelun, josta Suomen sähkökatkot saadaan näkyviin yhdestä osoitteesta. Sähkökatkokartta löytyy osoitteesta www.sahkokatkokartta.fi.

Katkovahti lähettää viestin kännykkääsi ympäri vuorokauden

  • Katkovahti on Rauman Energia Sähköverkko Oy:n maksuton palvelu, jolla saat ilmoituksen sähkökatkoista suoraan kännykkääsi. Viesti lähtee noin viiden minuutin kuluttua sähkökatkon alkamisesta, sitä lyhyemmistä katkoista viestiä ei lähetetä. Mikäli palvelu ei ole vielä käytössäsi, voit aktivoida sen täällä.

Varautuminen sähkökatkoihin

  • Tallenna vikapalvelunumero 020 6066 133 kännykkääsi.

Ajankohtaista

Rauman kaupunki jakaa heijastimia perjantaiaamuna 29.9. klo 7.45 alkaen keskustan alueella. Myös Rauman Energian maskotti Anssi Kaapelikela osallistuu tempaukseen ja jakaa heijastimia Kaunisjärvenkadun ja Porintien risteyksen ympäristössä.

Toimii.-kivi on nyt laitettu kiertämään ja Poroholman Rantatalon Toni Järvinen on ensimmäinen kiven saaja.

Rakennuttamispäällikkö Petteri Ojanperän työ on mielekästä ja vaihtelevaa. Käynnissä on useita sähköverkon rakennustyömaita, joiden tilaaminen ja valvonta kuuluvat hänen työtehtäviinsä.

Kairakatu 4:ssä työskennellään joka päivä toimivan raumalaisten arjen eteen. Koostimme tähän juttuun esimerkkejä, miten Rauman Energia näkyy raumalaisten elämässä.

Kiinteistönomistajille on tarjolla useita uusia tukimuotoja, joilla he voivat olla mukana energiatalkoissa ja luoda samalla sekä puhtaampaa huomista että taloudellista säästöä.

Rauman kaukolämpö on Suomen halvimpia ja vertailussa myös muihin lämmitysjärjestelmiin kaukolämpö on säilyttänyt johtavan markkina-asemansa.

Kotitalouden energiailta on maksuton tapahtuma, jossa saat muun muassa vinkkejä tulevalle lämmityskaudelle.

Seminaarinkatu suljetaan liikenteeltä maanantaina 21.8. illalla ja tie avataan toisen kaistan osalta liikenteelle 24.8. illalla.