Kerttu, 10, havaitsi muuntajavian ja toimi esimerkillisesti

Rauman Energia, valvomo
10-vuotias Kerttu toimi esimerkillisesti muuntajavian havaitessaan. Hän poikkesi isänsä Ville Salosen kanssa Rauman Energian valvomossa, jossa käyttö- ja kunnossapitoinsinööri Taru Telén ja käyttö- ja kunnossapitopäällikkö Ville Liukas kertoivat kuinka tärkeästä vikailmoituksesta oli kyse.

Raumalaisten apu on Rauman Energialle arvokasta. Tästä saatiin esimerkki, kun asiakas teki ilmoituksen Merikadun ja Ainonkadun risteyksessä vioittuneesta muuntajasta. Havainnon teki 10-vuotias Kerttu, joka toimi tilanteessa esimerkillisesti.

-Olin tekemässä lumiukkoa, kun huomasin vian. Se kuulosti ihan morsetukselta ja näin myös värikästä kipinöintiä. Kerroin asiasta isälle, joka soitti vikapalvelunumeroon, Kerttu kertoo.

Kerttu poikkesi perjantaina Rauman Energian valvomossa isänsä Ville Salosen kanssa kuulemassa kuinka tärkeästä ilmoituksesta oli kyse.

-Tämä on malliesimerkki siitä, miten tärkeitä ihmisten tekemät vikailmoitukset ovat. Ilmoituksen ansiosta säästyimme suuremmalta sähkökatkolta ja vahingolta, käyttö- ja kunnossapitopäällikkö Ville Liukas kertoo.

Kertun esimerkillisen toiminnan innoittamana Rauman Energia haluaakin muistuttaa, että vikapalvelunumero 020 6066 133 palvelee ympärivuorokautisesti. Jos tiedossasi on sähkökatkon aiheuttaja tai tarkempi vikapaikka, saat lisävalinnalla yhteyden päivystäjäämme. Normaalitilanteissa puheluihin vastataan ympäri vuorokauden, mutta mahdollisten suurhäiriöiden aikana puhelut ohjataan häiriöstä kertovaan nauhoitettuun tiedotteeseen.

Muistutuksen arvoinen asia on myös se, että aina oikea tapa on ottaa yhteys vikapalvelunumeroon eikä ryhtyä itse toimenpiteisiin. Esimerkiksi sähkölinjojen päälle kaatuneita puita ei pidä itse poistaa. Myöskään maassa oleviin sähköjohtoihin ei saa koskea hengenvaaran vuoksi.

Ajankohtaista

Rauman Energian ja Rauman Energia Sähköverkon asiakaspalvelunumero ja vikapalvelunumero uudistuvat.

Kiinteistönomistajille on tarjolla useita uusia tukimuotoja, joilla he voivat olla mukana energiatalkoissa ja luoda samalla sekä puhtaampaa huomista että taloudellista säästöä.

Rauman Energia Oy laajentaa Sukkela-valokuitunsa saatavuutta Haapasaaressa Otanmaantien ja Sokertopantien alueilla kesän 2023 aikana.

Päivityksessä mittarit ohjelmoidaan toimittamaan tuntisarjan sijasta 15 minuutin mittaussarjaa.

Rauman Energia -konsernin liikevaihto kasvoi viime vuonna kuusi prosenttia 34,9 miljoonaan euroon, mutta liikevoitto laski 33 prosenttia 4,9 miljoonaan euroon ja tilikauden tulos oli 12,9 miljoonaa euroa tappiollinen.

Rauman Energian kaukolämmön yritys- ja taloyhtiöasiakkaiden on nyt mahdollista hankkia käyttöönsä 100-prosenttisesti vihreää kaukolämpöä.

Viime kuukausina on käyty valtavasti keskustelua energia-alan murroksesta. Asiakkaan näkökulmasta katsottuna muutos on ollut vieläkin pidempikestoista ja suurempaa kuin mistä yleisesti puhutaan.

Kaukolämmön uudet palvelut ovat löytäneet hyvin tiensä raumalaisten asiakkaiden luokse.