Kaukolämmön rakentaminen vilkasta tänäkin kesänä Raumalla

Rauman Energia rakentaa uutta kaukolämpöverkkoa noin neljä kilometriä tänä vuonna. Yksi näkyvimmistä työmaista alkaa toukokuun alkupuolella, kun Rauman kaupungin vesihuoltosaneerauksen yhteydessä rakennetaan uutta kaukolämmön runkoverkkoa Luoteisväylän ja Kappelinluhdankadun varrella. Työmaan arvioitu kesto on toukokuun alkupuolelta syyskuulle asti. Kaukolämmön toimitusvarmuutta parantava hanke vaikuttaa ajoittain liikennejärjestelyihin.

Samaan runkoverkkoprojektiin liittyy myös Syvärauman länsiosan työmaa, jonka ajankohta on arviolta elokuusta lokakuulle. Töitä tehdään Järvenpäänkadulla, Ylinenkadulla ja Järvikadulla. Uutta kaukolämpöverkkoa rakennetaan kesällä myös Pidesluodon ja Kompin alueilla, joissa on ollut runsaasti liittymishalukkuutta kaukolämpöön. Lisäksi Uotilan kouluprojekti työllistää Rauman Energian kaukolämpöväkeä.

-Kaukolämmön rakentaminen on vilkasta tänäkin vuonna. Kaukolämmön suosio on pysynyt vahvana ja se näkyy uusien liittymien määrissä, Rauman Energian kaukolämmön rakennuttamispäällikkö Eetu Järvenpää sanoo.

Kaukolämpöverkon rakentamisen ja uusien liittymien lisäksi tehdään kaukolämpökaivoremontteja Nortamonkadun ja Kalliokadun risteyksessä sekä Syväraumankadun, Rauhankadun ja Männistönkadun risteyksessä. Myös kaivoremontit vaikuttavat liikennejärjestelyihin.

Rauman Energia päivittää työmaatietoja aikatauluineen nettisivuille: raumanenergia.fi/kohteet

Ajankohtaista

Rauman kaukolämmöstä 82 prosenttia tuotettiin viime vuonna uusiutuvilla polttoaineilla. Uusiutuvien osuus nousee ensi syksynä vielä korkeammaksi, kun raumalaisten talojen lämmityksessä voidaan hyödyntää myös sellutehtaan ylijäämälämpöä.

Markku Pekosen johdolla Brummi on kymmenessä vuodessa noussut Suomen parhaiden liveklubien joukkoon. Monipuolisen musiikin lisäksi Brummin lavalla esitetään muun muassa paikallista teatteria.

Palovaroittimet siirtyvät taloyhtiöiden vastuulle 1.1.2026. Rauman Energia ja Rauman Asunnot ovat tehneet onnistunutta yhteistyötä jo aiemmin ja nyt löydettiin yhteinen sävel pilotoida älypalovaroittimia kaupungin vuokra-asunnoissa.

Juhlavuosi oli merkittävä monella tapaa, ja se muistutti, että energia on Raumalla enemmän kuin pelkkää sähköä ja lämpöä.

Elinvoimakeskus tarjoaa avustusta öljylämmityksestä luopumiseen. Avustuksen hakuaika päättyy 25.5.2026.

Rauman Energialle kaukolämpöä ja sähköä tuottavan laitoksen modernisointiprojekti valmistuu tämän vuoden loppuun mennessä.

Raumalaiset ovat nauttineet edullisesta ja luotettavasta kaukolämmöstä jo 50 vuoden ajan.

Asiakkaat kokevat Rauman Energian palvelun toimivan arjessa entistä sujuvammin viime vuonna – ja tämä näkyy myös tuoreissa tutkimustuloksissa.