Asiakkaat saavat jatkossa laskun kuukausittain – eräpäivään myös muutoksia

Laskutusrytmi

Laskutusrytmi on muuttunut siten, että kaikki asiakkaat saavat jat­kossa laskun kuukausittain. Muutoksen taustalla on siirtyminen valtakunnalliseen datahub-järjestelmään.

Laskun eräpäivä

Laskun eräpäivä ei ole jatkossa aina kuun 23. päivä. Aiemmin laskujemme eräpäivät ovat olleet kuukauden kuukauden 23. päivä. Jatkossa eräpäivä voi vaihdella riippuen laskuntekopäivästä, eli esimerkiksi, jos lasku tehdään kuun 3. päivä, siihen lasketaan +14 vuorokautta maksuaikaa ja eräpäiväksi muodostuu 17. päivä.

Laskulla näkyvät käyttöpaikkatunnukset korvataan GSRN-tunnuksilla

Energia-alan siirryttyä helmikuussa 2022 koko Suomen tasolla yhteisen datahubin käyttöön, muuttuvat kevään aikana myös laskulla näkyvät tiedot käyttöpaikkatunnuksen osalta. Vanhat käyttöpaikkatunnukset korvataan uusilla 18 merkistä koostuvilla GSRN-tunnuksilla. Uudet ​GSRN-tunnukset muodostuvat kolmesta osasta; yritystunnisteesta, yksilöllisestä tunnuksesta ja tarkastusnumerosta. Viimeiset yhdeksän merkkiä ovat yksilöllisiä jokaisella käyttöpaikalla.

Helppo e-lasku

E-lasku on nopea, helppo ja ympäristöystä­vällinen tapa maksaa laskut ja se voidaan lä­hettää kaikille yksityishenkilöille, joilla on käytössään verkkopankki. Säästyt tili- ja vii­tenumeroiden näppäilyltä, vain hyväksyntä verkko- tai mobiilipankissa riittää. Saat yksi­tyiskohtaisemmat ohjeet omasta pankistasi.

Pelkän verkkopalvelumaksun laskutuksessa laskuttaja muuttuu Omavoimasta verkkopalveluyhtiöksi

Rauman Energia Sähköverkon asiakkaat, joilla on Omavoiman sähkösopimus, saavat jatkossakin Omavoimalta yhden laskun.

Pelkän verkkopalvelumaksun laskutuksessa laskuttaja muuttuu Omavoimasta verkkopalveluyhtiöksi eli Rauman Energia Sähköverkoksi, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että mah­dollinen e-lasku- tai suoramaksusopimus pitää uusia. Huomioitavaa on, että tässä tapauksessa myös laskun saajan tilinumero on eri kuin ennen.

Ajankohtaista

Raumalaiset ovat nauttineet edullisesta ja luotettavasta kaukolämmöstä jo 50 vuoden ajan.

Asiakkaat kokevat Rauman Energian palvelun toimivan arjessa entistä sujuvammin viime vuonna – ja tämä näkyy myös tuoreissa tutkimustuloksissa.

Raumalaiset ovat nauttineet edullisesta, luotettavasta ja vihreästä kaukolämmöstä jo vuosikymmeniä. Nyt Rauman Energia ottaa seuraavia askeleita menestystarinan jatkon varmistamiseksi.

Rauman Energia Oy ja Rauman Energia Sähköverkko Oy ovat liittyneet 1.1.2026 alkaen valtakunnalliseen energiatehokkuussopimukseen vuosille 2026–2035.

Poikkeuksellisen lämmin vuosi 2025 näkyi koko Rauman Energia -konsernin toiminnassa ja vähensi erityisesti lämmitysenergian tarvetta. Silti vuosi oli monella tavalla vahva ja eteni konkreettisten kehityshankkeiden myötä.

Rauman Energian viimeinen vanha kaukolämpömittari vaihdettiin uuteen Meriraumassa tiistaina 10.2.2026.

Uudet mittarit luetaan kuukauden viimeisellä tunnilla. Näin raportointi- ja laskutusjakso on aina tasan kuukausi.