Facebook post by Rauman Energia

Poiminta tuoreesta TOIMII.-asiakaslehdestämme: verkkojohtaja Marko Silokosken pääkirjoitus.✏️ "Kiinnostus energia-alaa kohtaan on kasvanut vuosi vuodelta. Se antaa meille hyvät mahdollisuudet kehittää palveluja asiakkaidemme tarpeiden mukaan ja olla mahdollistamassa vihreää siirtymää. Voidaan sanoa, että toimiva sähköverkko on kaiken perusta nyt ja tulevaisuudessa. Se luo toimitusvarmuuden lisäksi pohjan vähäpäästöisyydelle. Sähköverkkojen kapasiteetin kasvattaminen on tärkeässä roolissa, kun varmistamme yhteiskunnan toimivuutta ja päästöjen vähentämistä. Paikallisesti Rauman Energia Sähköverkko tekee kaikkensa, että Rauma toimii. Sitä varten olemme tehneet pitkäjänteisesti työtä säävarman sähköverkon eteen. Olemme Raumalla tehneet oikeita päätöksiä aloittaessamme maakaapeloinnin jo aikaisessa vaiheessa. Maakaapelointiasteemme onkin huippuluokkaa, peräti 91 prosenttia. Tämä tarkoittaa sitä, että peräti 97 prosenttia asiakkaista on jo säävarman sähköverkon piirissä. Paikallisesti Rauman Energia Sähköverkko tekee kaikkensa, että Rauma toimii. Viime vuonna investoimme sähköverkon rakentamiseen ja ylläpitoon noin 3 miljoonaa euroa. Tänä vuonna kehittäminen jatkuu edelleen kiivaana kuten tästä Toimii.-asiakaslehden artikkelista voi todeta. Verkkoyhtiönä ja toimivan raumalaisen arjen varmistajina haluamme olla aktiivisia asiakkaiden suuntaan. Olemme tuoneet raumalaisille viime vuosina uusia palveluja, kuten mahdollistaneet energiayhteisön perustamisen. Lisäksi olemme saaneet kiitosta kahden edellisen talven verkkopalvelumaksujen alennuksista. Tuoreimpana esimerkkinä mainittakoon sähköverkon kehittämissuunnitelma, joka on ollut katsottavissa ja kommentoitavissa nettisivuillamme toukokuun alusta lähtien. Kehittämissuunnitelman julkaisun myötä haluamme ottaa asiakkaiden näkökulman huomioon työssämme. Suunnitelmaa ehtii kommentoimaan vielä 16. kesäkuuta asti." Lue asiakaslehti diginä: www.raumanenergia.fi/asiakaslehti #Toimii.