Tutkimus: Rauman Energian kaukolämpöasiakkaat erittäin tyytyväisiä

Kappelinluhdan kaukolämpöprojekti toi lisää tyytyväisiä asiakkaita, jotka nauttivat vaivattomasta ja ympäristöystävällisestä lämmityksestä.

Rauman Energia sijoittui toiseksi koko maan kattavassa IROResearch Oy:n kaukolämpöyhtiöille tekemässä asiakastyytyväisyystutkimuksessa, johon haastateltiin paikallisesti 150 kaukolämpöasiakasta puhelimitse loppuvuonna 2017.

Rauman Energian kaukolämmön tutkimustulokset ovat kauttaaltaan maamme kärkeä niin asiakastyytyväisyyden kuin imagonkin osalta.

Tutkimuksen mukaan kaukolämpöasiakkaat arvostavat erityisesti helppoutta, lämmitysmuodon tuomaa asumismukavuutta ja ennen kaikkea toimintavarmuutta. Yhtiönä Rauman Energia koetaan luotettavana ja asiantuntevana.

Rauman Energian kaukolämpöasiakkaat arvostavat myös helppoa tiedonsaantia yhtiön nettisivuilta sekä lämmönkäytön seuraamisen työkaluja, jotka ovat kehittyneet entisestään tammikuun 2018 alusta lähtien.

Rauman Energian OMA Raportti -palvelussa voi nyt vertailla omaa lämmönkäyttöä vastaaviin kohteisiin ja lisäksi palveluun on tuotu näkyville asiakkaan kaukolämmön maksut. Palvelun kehittämisen tavoitteena on helpottaa asiakkaan oman kulutuksen seurantaa.

-Tavoitteenamme on parantaa palvelua jatkuvasti. Alkuvuoden aikana on tulossa uutena palveluna kaukolämmön vuosihuoltosopimus, joka tuo asiakkaalle varmuuden siitä, että laitteet on aina säädetty oikein ja ne toimivat parhaalla mahdollisella tavalla, Rauman Energian kaukolämpöjohtaja Jouni Kartano kertoo.

Rauman Energian kaukolämpö on erittäin ympäristöystävällinen lämmitysmuoto. Lämpö tuotetaan Rauman Energian ja Pohjolan Voiman omistamassa lämmön ja sähkön yhteistuotantolaitoksessa Rauman Biovoimassa. Voimalaitoksen polttoaineista yli 90 prosenttia on biopolttoaineita.

Ajankohtaista

Kaukolämpöverkon vian korjaamisesta johtuen jouduimme keskeyttämään kaukolämmön jakelun torstaina 5.11.2026 klo 8:00 alkaen. Katko kosketti M…

Rauman Energialla vastuullisuus tarkoittaa ennen kaikkea tavallista toimivaa arkea. Sitä, että koti pysyy lämpimänä pakkasella ja että sähköt toimivat myös myrskynkin jälkeen, mutta myös sitä, että energiajärjestelmää kehitetään määrätietoisesti tulevia sukupolvia varten.

Asunto Oy Pohjankatu 20 yhdessä Rauman Energian kanssa uudisti lämmitysjärjestelmäänsä, paransi lämmityksen hallintaa ja saavutti noin 10 prosentin säästön lämmitysenergiassa.

"Kasvava sähkönkulutus ei kuitenkaan tarkoita, että energiaa pitäisi käyttää huolettomasti. Päinvastoin. Energian järkevä käyttö on yksi vastuullisimmista teoista, joita jokainen meistä voi arjessaan tehdä."

Rauman teatteri on löytänyt keskisuureen kaupunkiin sopivan toimintamallin. Katsojia käy vuosittain Rauman asukasmäärän verran. Ohjelmisto on viihdyttävä, mutta mukaan mahtuu Kaarnan kaltaista vahvaa draamaakin.

Jos haluat tietää, paljonko jokin kodin laitteistasi kuluttaa, voit lainata energiankulutusmittarin Rauman kirjastoista.

Valtakunnallisen heijastinpäivän kunniaksi Rauman Energia yhdessä Omavoiman kanssa jakavat heijastimia Kaaron, Pohjoiskehän ja Karin koulun edustoilla aamun koulumatkaliikenteen aikaan.

​​​​​​​Sähkökatko voi yllättää myrskyn tai teknisen vian seurauksena, usein ilman ennakkovaroitusta. Kokosimme käytännön vinkit ja tärkeimmät hankinnat, joiden avulla turvaat arjen myös poikkeustilanteissa.