Suosittu valtion energiatuki loppui – öljylämmityksestä luopumiseen saa yhä merkittävää tukea

Vuonna 2020 avattu valtion avustushaku öljylämmityksen vaihtajille päättyi toukokuussa. Raumalla kyseistä avustusta haettiin innokkaasti, kaikista Suomen kunnista neljänneksi eniten suhteessa pientalojen määrään.

Ely-keskusten jakamaa valtionavustusta on ollut tarjolla ympärivuotisessa asuinkäytössä olevien pientalojen omistajille, jotka luopuvat öljylämmitysjärjestelmästä.

Valtionavustusta on saanut, kun siirrytään kaukolämpöön, maalämpöpumppuun tai ilma-vesilämpöpumppuun. Raumalla lähes puolet avustuksista on myönnetty kaukolämpöön liittymiseen.

– Ely-keskuksen avustus on auttanut merkittävästi raumalaisia pientalojen omistajia parantamaan kotiensa energiatehokkuutta, sanoo Rauman Energian asiakkuus- ja kehityspäällikkö Sami Seikola.

Avustettavien remonttien pitää valmistua elokuun loppuun mennessä. Avustuksen maksatusta puolestaan on haettava syyskuun loppuun mennessä.

Myönteisen avustuspäätöksen saaneiden kannattaa hakea avustuksen maksatusta heti, kun remontti on valmis ja laskut maksettu. Avustusten maksaminen saattaa nimittäin ruuhkautua syksyllä. Tällä hetkellä maksatushakemukset otetaan käsittelyyn noin kahden viikon kuluessa.

Ely-keskuksen mukaan päivämäärät ovat sitovia, eikä niihin voida myöntää jatkoaikaa. Avustukset maksetaan vuoden 2025 loppuun mennessä.

Korotettua kotitalousvähennystä saa edelleen kaukolämpöremonttiin

Vaikka hyvin suosituksi osoittautunutta avustusta ei enää voi hakea, kaukolämpöön siirtymistä tuetaan edelleen. Tarjolla on korotettu kotitalousvähennys öljylämmityksestä luopuville.

Kotitalousvähennystä pienennettiin tämän vuoden alusta, mutta öljylämmityksestä luopumiseen sitä saa yhä korotettuna. Tähän tarkoitukseen maksimivähennys on 3500 euroa henkilöltä vuodessa.

Yritykseltä ostetun työn arvonlisäverollisesta hinnasta saa vähentää 60 prosenttia. Maksimivähennyksen saa, kun yrityksen laskussa työn osuus on reilut 6000 euroa.

– Käytännössä keskimääräinen etu asiakkaalle on noin 3000 euroa. Tietysti riippuen siitä, että onko muita asioita, joihin haetaan kotitalousvähennystä. Ja edellyttäen, että on veroja, joista vähennyksen voi tehdä, sanoo Rauman Energian kaukolämpöjohtaja Jouni Kartano.

Korotettua kotitalousvähennystä voi saada vuoden 2027 loppuun saakka öljylämmityksestä luopujille.

Ajankohtaista

Rauman Energia aloittaa lokakuussa uuden kaukolämmön runkoverkon rakentamisen. Rakentaminen alkaa Hankkarintieltä ja jatkuu Lounaisväylällä Sampaanalassa. Työmaa valmistuu keväällä 2026.

"Elämämme on muuttunut niin, että ilman sähköä emme kerta kaikkiaan tulisi toimeen. Monet kodit kylmenisivät, työt ja opiskelut keskeytyisivät, kaupat joutuisivat sulkemaan ovensa ja yhteiskunnan peruspalvelut vaarantuisivat."

Kaupungin ilmaistapahtumat saavat nuoret liikkeelle Raumalla. Kirkkaimpana helmenä loistaa Youth of Savila, joka on kerännyt jopa 6000 kuulijaa Pitsiviikolla.

Kesäkuussa 2025 Rauman Energia Sähköverkon asiakkaiden sähkönkulutuksen mittaus siirtyy aiemmasta 60 minuutista 15 minuutin tarkkuuteen. Olemme koonneet artikkeliin useimmin kysyttyjä kysymyksiä aiheesta.

Rauman Energian suosittuun Lungi-etävalvontapalveluun sisältyy vuositarkastus. Lokakuun 2025 alusta alkaen nämä taloyhtiöiden ja yritysten kaukolämpölaitteistojen tarkastukset suorittaa Bravida Finland.

Raumalaiset ovat nauttineet edullisesta, luotettavasta ja vihreästä kaukolämmöstä jo vuosikymmeniä. Nyt Rauman Energia ottaa seuraavia askeleita menestystarinan jatkon varmistamiseksi.

Rauman Energia on tehnyt Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren kanssa sopimuksen Rauman sellutehtaan ylijäämälämmön hankinnasta.

Osana 125-juhlavuotta Rauman Energia tukee raumalaisten alakoulujen energiaopetusta liittymällä Motivan organisoiman ”Hei, kaikki toimii!” -e…