Satahima-hanke selvitti: Satakunnan päästöt vähentyneet merkittävästi

Satakunnan kasvihuonekaasupäästöt ovat vähentyneet noin 49 prosenttia vuodesta 2007 vuoteen 2014. Vähennys päästöissä johtuu muun muassa hiilen ja öljyn osuuden vähentymisestä sekä biopolttoaineiden osuuden lisääntymisestä energiantuotannossa. Sekä teollisuuden että liikenteen päästöt ovat molemmat vähentyneet yli 50 prosenttia vuodesta 2007 vuoteen 2014.

Satakunnan vuoden 2014 kasvihuonekaasupäästöt vastasivat noin viittä prosenttia koko Suomen päästöistä. Asukasta kohti laskettuna päästöt olivat noin 12 551 kg CO2-ekv., kun vastaava luku valtakunnan tasolla on noin 10 515 kg CO2-ekv. Satakunnan maakunnassa on merkittävästi teollisuutta, mikä osaltaan näkyy asukaskohtaisten kasvihuonekaasupäästöjen määrässä.

Satakunnan vuoden 2014 kasvihuonekaasupäästöt selvitettiin Satahima – Kohti hiilineutraalia Satakuntaa -hankkeessa, jossa Rauman Energiakin on mukana.

Satakunnan energiantuotanto ja -kulutus sekä kasvihuonekaasupäästöt vuonna 2014 -raportti löytyy Satahima-hankkeen internetsivuilta osoitteesta: www.pori.fi/paastoraportti.

Ajankohtaista

Rauman Energia on ostanut lisää osuuksia sähköntuotannosta Suomessa ja Pohjoismaissa, kun Kokemäen Sähkö Oy myi sähköntuotanto-osuutensa Rauman Energia Oy:lle. Vappuaattona toteutunut kauppa parantaa yhtiön omavaraisuutta ja lisää päästötöntä sähköntuotantoa. Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä – ja miksi sähköntuotantoa on myös kaukana Raumalta?

Rauman Energia on vahvistanut saariston sähköverkkoa uudella maa- ja merikaapeliyhteydellä. Työn myötä alueelle muodostuu rengasverkkoyhteys, joka parantaa sähkönjakelun toimintavarmuutta ja vähentää myrskyille alttiita ilmalinjoja.

Sähköverkon kehittäminen näkyy arjessa ennen kaikkea toimintavarmuutena, mutta sillä on vaikutuksia myös ympäröivään luontoon.

Kaivutöitä suunnitellessa kannattaa aina tarkistaa, onko alueella sähkö-, puhelin- tai datakaapeleita tai kaukolämpöputkia. Kun tämän selvittää etukäteen, välttää työtapaturmat sekä kaapeli tai putkirikkojen aiheuttamat vahingot. 

Tuotteet, palvelut, värit, logot ja sukupolvetkin vaihtuvat, mutta Rauman Energian tärkein lupaus pysyy. “TOIMII.” on kiveen hakattu ja sen myötä laitamme kiven kiertämään. Kivi luovutetaan neljä kertaa vuodessa ihmiselle tai taholle, joka omalta osaltaan nostaa Rauma-fiilistä ja pitää huolta, että kaupunkimme toimii. Rauman Energia valitsee yhdessä kiven saajan kanssa, minne kivi seuraavaksi kiertää.

Aurinkopaneelit katolla, sähköauto pihassa ja lämmitys lämpöpumpulla – monipuolinen sähkönkäyttö on arkea yhä useammassa kodissa. Huovilaisten kotona sähkönkäyttöä hallitaan kuormanohjauksella, joka pitää kulutuksen ja kustannukset kurissa. Se on hyvä esimerkki siitä, miten sähköä voidaan käyttää entistä fiksummin oikeilla ratkaisuilla ja asiantuntevalla tuella.

Kaukolämpö on parhaimmillaan juuri silloin, kun se tuntuu vähän tylsältä kaupunkilaisten näkökulmasta. Eli toimii huolettomasti ja varmasti. REO:lla kaukolämpö ei kuitenkaan ole tylsää. Ala kehittyy vauhdilla, ja kehitämme jatkuvasti palveluja, jotka helpottavat asiakkaiden arkea ja ehkäisevät yllättäviä tilanteita.

Rauman Energia ottaa käyttöön Energiateollisuus ry:n suosittelemat uudet kaukolämmön yleiset sopimusehdot 1. kesäkuuta 2026.