Sähkönjakelun keskeytys Raumalla

Rikkoutunut jakelumuuntaja aiheutti Raumalla sähkönjakeluun keskeytyksen puoli kahden aikaan tiistai-iltapäivänä.

Sähköttä oli enimmillään noin 550 asiakasta Kappelinluhdan, Tuomoniemen ja Rokintien lähialueilta sekä saaristossa Laakon, Kataviston ja Nurmeksen alueella.

Sähkönjakelu saatiin palautettua mantereelle puolessa tunnissa ja saaristoon, lukuun ottamatta Kataviston saarta, kahden tunnin kuluessa.

Vikapaikka paikallistettiin asiakasilmoitusten perusteella Kataviston saaressa sijaitsevaan jakelumuuntajaan. Rikkoutunut jakelumuuntaja tullaan vaihtamaan uuteen vielä tämän illan aikana ja arvoimme työn olevan valmis ilta yhdentoista aikoihin.

Korjaustyön aikana joudumme valitettavasti katkaisemaan sähköt vielä uudelleen Laakon ja Nurmeksen saaresta, jotta työ voidaan suorittaa turvallisesti. Työt päästäneen aloittamaan kello kuuden ja seitsemän välissä jos kaikki sujuu suunnitellusti.

Muuntajan rikkoutumisen syy ei ole vielä tähän mennessä selvinnyt.

Ajankohtaista

Uudet mittarit luetaan kuukauden viimeisellä tunnilla. Näin raportointi- ja laskutusjakso on aina tasan kuukausi.

Haluamme kannustaa ihmisiä tekemään hyvää, joten jatkoimme e-laskukampanjaa huhtikuun loppuun.

ELY-keskus tarjoaa avustusta öljylämmityksestä luopumiseen. Tuorein avustushaku avautui lokakuussa 2025.

Sunnuntaina 25.1. klo 10 aikaan Isoarontien eteläpäässä oleva puistomuuntamo vikaantui ja sähkönjakelu keskeytyi noin 100 Isoarontien ja Kirsikkatien alueiden asiakkailta.

Rauman Energian 125-juhlavuosi huipentuu Lumen-valotaidetapahtumaan, jossa tänä vuonna useampi REO:n mahdollistama teoskohde.

Pääosa sähköverkon vioista oli yksittäisiä asiakkaita koskeneita pienjännitevikoja saaristossa ja Kaarojärven alueella. Laakossa oli keskijännitevika, joka koski 33 asiakasta.

Kaupungin energiatyöryhmä on lisäksi valmistellut kaupungin kohteissa käytettävän kaukolämmön muuttamista hiilineutraaliksi vuoden 2026 alusta lähtien.

Sallila Energia Oy:sta tulee Omavoima Oy:n uusi osakas. Samassa yhteydessä tapahtuu toinenkin omistusjärjestely kun tämänhetkisistä omistajayhtiöistä Rauman Energia Oy, Vakka-Suomen Voima Oy ja Valkeakosken Energia Oy ostavat Leppäkoski Group Oy:n Omavoima-osuuden kasvattaen näin ollen omistusosuuksiaan yhtiöstä.