Sähkölaskun riveillä muutoksia

Sähkölasku, Lännen Omavoima
Sähkölaskuihin on tullut pieniä muutoksia syksyn 2020 aikana.

Lännen Omavoiman, Rauman Energia Sähköverkon ja Vakka-Suomen Voiman sähkölaskuihin on tullut muutoksia, jotka ovat näkyneet asiakkaiden laskuilla ensimmäisen kerran marraskuun alussa.

Sähkön siirron termi on nykyään verkkopalvelumaksu. Palvelu on sama tuttu kuin ennenkin, vain nimikäytäntö on muuttunut. Verkkopalvelusta vastaavat Rauman Energia Sähköverkko Oy ja Vakka-Suomen Voima Oy. Lisäksi sähköveron osuus löytyy nyt selkeämmin eriteltynä laskun etusivulta.

Mikäli asiakas on Lännen Omavoiman sähkön myynnin asiakas, asiakas saa yhden laskun, jossa on mukana verkkopalvelumaksu ja sähkövero sekä sähkön myynnin osuus sisältäen perusmaksun ja energiamaksun.

Mikäli asiakas ostaa sähkönsä jostain muualta kuin Lännen Omavoimalta, asiakkaalta laskutetaan vain verkkopalvelumaksu ja sähköveron osuus.

Koostimme Lännen Omavoiman sivuille ohjeen, miten sähkölaskua luetaan oikein. Voit avata ohjeen myös pdf:nä alla olevasta linkistä:

Näin luet sähkölaskua oikein

Ajankohtaista

Rauman Energialla vastuullisuus tarkoittaa ennen kaikkea tavallista toimivaa arkea. Sitä, että koti pysyy lämpimänä pakkasella ja että sähköt toimivat myös myrskynkin jälkeen, mutta myös sitä, että energiajärjestelmää kehitetään määrätietoisesti tulevia sukupolvia varten.

Asunto Oy Pohjankatu 20 yhdessä Rauman Energian kanssa uudisti lämmitysjärjestelmäänsä, paransi lämmityksen hallintaa ja saavutti noin 10 prosentin säästön lämmitysenergiassa.

"Kasvava sähkönkulutus ei kuitenkaan tarkoita, että energiaa pitäisi käyttää huolettomasti. Päinvastoin. Energian järkevä käyttö on yksi vastuullisimmista teoista, joita jokainen meistä voi arjessaan tehdä."

Rauman teatteri on löytänyt keskisuureen kaupunkiin sopivan toimintamallin. Katsojia käy vuosittain Rauman asukasmäärän verran. Ohjelmisto on viihdyttävä, mutta mukaan mahtuu Kaarnan kaltaista vahvaa draamaakin.

Jos haluat tietää, paljonko jokin kodin laitteistasi kuluttaa, voit lainata energiankulutusmittarin Rauman kirjastoista.

Valtakunnallisen heijastinpäivän kunniaksi Rauman Energia yhdessä Omavoiman kanssa jakavat heijastimia Kaaron, Pohjoiskehän ja Karin koulun edustoilla aamun koulumatkaliikenteen aikaan.

​​​​​​​Sähkökatko voi yllättää myrskyn tai teknisen vian seurauksena, usein ilman ennakkovaroitusta. Kokosimme käytännön vinkit ja tärkeimmät hankinnat, joiden avulla turvaat arjen myös poikkeustilanteissa.

Osana lokakuussa vietettävää Energiansäästöviikkoa Rauman Energia tukee paikallisten alakoulujen kakkosluokkalaisten energiaopetusta.