Rauman Energian vuosi 2021: Hyvä tulos ja mittavat investoinnit

Rauman Energia Sähköverkko, työmaa
Arkistokuva Rauman Energia Sähköverkon työmaalta Haapasaaresta. (Kuva: Elmeri Elo)

Rauman Energia -konsernin viime vuosi sujui kaikilla mittareilla erinomaisesti. Liikevaihto, liikevoitto ja tilikauden tulos kasvoivat merkittävästi edelliseen vuoteen verrattuna. Konsernin liikevaihto oli noin 32,9 miljoonaa euroa, liikevoitto noin 7,3 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos noin 4,3 miljoonaa euroa.

–Vuosi oli monessa mielessä hyvä. Liikevaihto kasvoi merkittävästi normaalia kylmemmän vuoden ja sähkön hinnan nousun vuoksi. Hyvä tulos saavutettiin asiakashintoja nostamatta. Olemme tyytyväisiä, että voimme taata sujuvan raumalaisen arjen edullisilla hinnoilla, Rauman Energian toimitusjohtaja Marko Haapala kommentoi.

Rauman Energia investoi viime vuonna yli 5,9 miljoonalla eurolla lähinnä säävarmaan sähköverkkoon, kaukolämpöverkkoon ja valokuituverkkoon.

Myös investoinnit uusiutuvaan energiaan olivat esillä vuonna 2021. Rauman Energia teki viime vuonna investointipäätöksen Närpiöön rakennettavasta Norrskogenin tuulivoimapuistosta ja samoihin aikoihin valmistui Teuvan Paskoonharjun 21 voimalan tuulivoimapuisto, josta Rauman Energialla on pieni osuus.

Selvästi edellisvuotta kylmempi vuosi näkyi kulutetuissa energiamäärissä Raumalla. Lämmöntarveluku oli peräti 27 prosenttia lämmintä edellisvuotta korkeampi. Kaukolämmön myyntimäärä kasvoi 17 prosenttia (287 GWh) ja sähkönkäyttö Rauman Energia Sähköverkko Oy:n verkossa 7 prosenttia (313 GWh).

Rauman Energian tuotanto-osuudet tuottivat viime vuonna sähköä 130 GWh:a, josta vihreän sähkön osuus oli 90 prosenttia.

Toimintavarmuus erinomaisella tasolla

Rauman Energian kaukolämmön osalta vuosi 2021 oli erityisen vilkas. Uusia liittymiä rakennettiin poikkeuksellisen paljon (74 kappaletta) öljylämmityksen vaihtamiseen tarkoitetun avustuksen vauhdittamana. Uusien liittymien myötä kaukolämpö laajeni muun muassa Syväraumassa ja Paroalhossa.

Rauman Energia Sähköverkko rakensi säävarmaa sähköverkkoa 27 kilometriä, minkä myötä kaapelointiaste nousi jo 88 prosenttiin. Tämä tarkoittaa, että jo 96 prosenttia Rauman Energia Sähköverkon asiakkaista on säävarman sähköverkon piirissä.

Sekä kaukolämmössä että sähköverkon osalta toimitusvarmuus oli erinomainen. Kaukolämmössä asiakkaan keskimääräinen keskeytysaika oli vain kaksi minuuttia ja sähköverkon osalta ennätyksellinen yhdeksän minuuttia. 73 prosentilla sähköverkkoasiakkaista ei ollut yhtään keskeytystä.

Rauman Energian kaukolämpö saavutti Energiateollisuus ry:n teettämässä asiakastyytyväisyystutkimuksessa erinomaisen arvosanan. Rauman Energia oli 18 yhtiöstä paras saaden arvosanan 4,44/5.

Yhä enemmän aurinkosähköä ja sähköautojen latauksia

Rauman Energia jatkoi viime vuonna sähköautojen latausmahdollisuuksien kehittämistä Raumalla ottamalla käyttöön Pitkäjärven 150 kW:n suurteholaturin, joka oli vasta toinen suurteholaturi Satakunnassa. Koronapandemian aiheuttaman notkahduksen jälkeen latausmäärät lähtivät jälleen kasvuun. Rauman Energian julkisissa latauspisteissä latauksia tehtiin viime vuonna 3800 kappaletta.

Myös aurinkosähkön yleistyminen näkyy viime vuoden tilastoissa. Sähköverkkoon liitettiin uusia aurinkovoimaloita 45 kappaletta. Rauman Energian Sähköverkon alueen aurinkovoimaloiden kokonaisteho on jo 2,7 MW, joka vastaa noin 15 prosenttia koko verkkoalueen sähkönkulutuksesta aurinkoisena kesäpäivänä.

Rauman Energian ja Vakka-Suomen Voiman yhdessä omistama sähkönmyyntiyhtiö Lännen Omavoima sai vuodenvaihteessa kaksi uutta osakasta, kun Leppäkosken Energia ja Valkeakosken Energia siirsivät sähkönmyyntiliiketoimintansa Lännen Omavoimaan. Tässä yhteydessä yhtiön koko kaksinkertaistui ja sen nimi muuttui Omavoimaksi. Omavoimalla on nyt noin 65000 asiakasta.

  • Vuosikertomus ja yhteiskuntavastuu 2021 -julkaisu pdf-versiona täällä

Ajankohtaista

Sallila Energia Oy:sta tulee Omavoima Oy:n uusi osakas. Samassa yhteydessä tapahtuu toinenkin omistusjärjestely kun tämänhetkisistä omistajayhtiöistä Rauman Energia Oy, Vakka-Suomen Voima Oy ja Valkeakosken Energia Oy ostavat Leppäkoski Group Oy:n Omavoima-osuuden kasvattaen näin ollen omistusosuuksiaan yhtiöstä.

Pääsulake palaa, jos sähkönkulutus kasvaa liian suureksi tai sulake on vanha. Rivitaloissa ja kerrostaloissa huoltoyhtiö vaihtaa sulakkeen, omakotitaloissa asukas voi vaihtaa tulppasulakkeen itse. Toistuvat palot voivat kertoa tarpeesta jakaa kuormitusta paremmin tai suurentaa pääsulakekokoa. Sulakkeiden sijainti kannattaa selvittää etukäteen ja pitää varasulakkeita käsillä.

Verkkopalvelumaksun, kansankielellä siirtomaksun, tuttuja osia ovat perusmaksu ja energiamaksu. Viime aikoina uutisissa on vilissyt myös uusi termi: tehomaksu. Mitä se oikein tarkoittaa ja koskeeko asia Rauman Energia Sähköverkon asiakkaita?

Pandemia muutti Rauman Energian 120-vuotisjuhlavuoden suunnitelmia, ja sattumalta syntyi uusi idea: ulkotiloihin sijoittuva Lumen-valotaidetapahtuma. Nyt käynnistyy jo kuudes Lumen, ja osana Rauman Energian 125-vuotisjuhlavuotta kaupunkilaisille tarjotaan ennakkoon Antti Kulmalan sydämenmuotoinen Love me too! -valoteos

Rauman kirjastoissa tehdään tärkeää työtä kaupunkilaisten iloksi ja hyödyksi melkein joka päivä. Kirjasto on laajentanut valikoimaansa ja pyrkinyt pysymään ajan hermolla. Tarjontaa, palvelua ja tapahtumia on kaikenikäisille.

Palovaroittimet siirtyvät taloyhtiöiden vastuulle 1.1.2026. Rauman Energia ja Rauman Asunnot ovat tehneet onnistunutta yhteistyötä jo aiemmin ja nyt löydettiin yhteinen sävel pilotoida älypalovaroittimia kaupungin vuokra-asunnoissa.

Rauman Energia lahjoittaa jokaisesta vuoden 2025 loppuun mennessä tehdystä e-laskutilauksesta 5 € John Nurmisen Säätiölle.

Rauman Energia tarjoaa kaupunkilaisille esimakua tammikuun Lumen-valotaidetapahtumasta jo Pitsikaupungin joulussa, kun taiteilija Antti Kulmalan Love me too -teos syttyy 22.11.