Rauman Energia yhtiöitti sähköverkkoliiketoimintansa

Rauman Energia
Rauman Energian toimitalon edusta aamulla 3. tammikuuta 2017.

Rauman Energia yhtiöitti sähköverkkoliiketoimintansa Rauman Energia Sähköverkko Oy:lle, jonka toiminta alkoi 1.1.2017 alkaen. Rauman Energia Oy on konsernin emoyhtiö, ja uusi yhtiö on emoyhtiön omistuksessa kokonaan.

Muutoksen taustalla on Energiaviraston määräys, jonka mukaan energian tuotantoa ja sähkönsiirtoliiketoimintaa ei saa harjoittaa samassa yhtiössä.

Rauman Energian sähköverkkoliiketoiminnan yhtiöittäminen ei vaikuta asiointiin Rauman Energian kanssa.

Sähköverkon henkilöstö siirtyi ns. vanhoina työntekijöinä uuteen tytäryhtiöön.

Ajankohtaista

Rauman kaukolämmöstä 82 prosenttia tuotettiin viime vuonna uusiutuvilla polttoaineilla. Uusiutuvien osuus nousee ensi syksynä vielä korkeammaksi, kun raumalaisten talojen lämmityksessä voidaan hyödyntää myös sellutehtaan ylijäämälämpöä.

Markku Pekosen johdolla Brummi on kymmenessä vuodessa noussut Suomen parhaiden liveklubien joukkoon. Monipuolisen musiikin lisäksi Brummin lavalla esitetään muun muassa paikallista teatteria.

Palovaroittimet siirtyvät taloyhtiöiden vastuulle 1.1.2026. Rauman Energia ja Rauman Asunnot ovat tehneet onnistunutta yhteistyötä jo aiemmin ja nyt löydettiin yhteinen sävel pilotoida älypalovaroittimia kaupungin vuokra-asunnoissa.

Juhlavuosi oli merkittävä monella tapaa, ja se muistutti, että energia on Raumalla enemmän kuin pelkkää sähköä ja lämpöä.

Elinvoimakeskus tarjoaa avustusta öljylämmityksestä luopumiseen. Avustuksen hakuaika päättyy 25.5.2026.

Rauman Energialle kaukolämpöä ja sähköä tuottavan laitoksen modernisointiprojekti valmistuu tämän vuoden loppuun mennessä.

Raumalaiset ovat nauttineet edullisesta ja luotettavasta kaukolämmöstä jo 50 vuoden ajan.

Asiakkaat kokevat Rauman Energian palvelun toimivan arjessa entistä sujuvammin viime vuonna – ja tämä näkyy myös tuoreissa tutkimustuloksissa.