Rauman Energia mukana uudessa tuulivoimapuistossa

Tuulivoima, Rauman Energia
Kuvassa EPV Tuulivoiman Santavuoren tuulivoimapuisto, joka valmistui Ilmajoelle kesäkuussa 2016. (Kuva: Mikko Havusela)

EPV Energian konserniyhtiö EPV Tuulivoima Oy on tehnyt investointipäätöksen rakentaa Teuvan Paskoonharjulle 21 uutta tuulivoimalaa. Hanke on markkinaehtoinen tuulivoimainvestointi, joka tehdään ilman yhteiskunnan tukea. EPV-konsernin viidennen teollisen mittakaavan tuulivoimapuiston on arvioitu valmistuvan vuonna 2022.

Rauman Energian tuulivoimalla tuotetun sähkön osuus nousee jo 20 GWh:iin, joka vastaa noin 7 prosenttia Rauman sähkönkulutuksesta

Rauman Energia on mukana uudessa tuulivoimapuistossa, ja sillä on jo ennestään useita osuuksia tuulivoimahankkeissa eri puolilla Suomea. Uuden tuulivoimapuiston myötä Rauman Energian tuulivoimalla tuotetun sähkön osuus nousee jo 20 GWh:iin, joka vastaa noin 7 prosenttia Rauman sähkönkulutuksesta.

-Haluamme olla mukana tässä tärkeässä hankkeessa. Kyse on ensimmäisestä tuulivoimapuistosta, joka tehdään ilman yhteiskunnan tukea. Rauman Energialle investoiminen päästöttömään tuotantoon on strategiamme mukaista toimintaa, Rauman Energian toimitusjohtaja Marko Haapala sanoo.

Tuulivoiman lisäksi Rauman Energia saa ympäristöystävällistä sähköä esimerkiksi Rauman Biovoimasta, jossa tuotetaan sähkön lisäksi paikallista kaukolämpöä. Viime vuonna Rauman Energian tuotanto-osuuksista saatiin sähköä kaikkiaan 122 GWh, joka vastaa noin 40 prosenttia Rauman kulutuksesta.

Ajankohtaista

Raumalaiset ovat nauttineet edullisesta ja luotettavasta kaukolämmöstä jo 50 vuoden ajan.

Asiakkaat kokevat Rauman Energian palvelun toimivan arjessa entistä sujuvammin viime vuonna – ja tämä näkyy myös tuoreissa tutkimustuloksissa.

Raumalaiset ovat nauttineet edullisesta, luotettavasta ja vihreästä kaukolämmöstä jo vuosikymmeniä. Nyt Rauman Energia ottaa seuraavia askeleita menestystarinan jatkon varmistamiseksi.

Rauman Energia Oy ja Rauman Energia Sähköverkko Oy ovat liittyneet 1.1.2026 alkaen valtakunnalliseen energiatehokkuussopimukseen vuosille 2026–2035.

Poikkeuksellisen lämmin vuosi 2025 näkyi koko Rauman Energia -konsernin toiminnassa ja vähensi erityisesti lämmitysenergian tarvetta. Silti vuosi oli monella tavalla vahva ja eteni konkreettisten kehityshankkeiden myötä.

Rauman Energian viimeinen vanha kaukolämpömittari vaihdettiin uuteen Meriraumassa tiistaina 10.2.2026.

Uudet mittarit luetaan kuukauden viimeisellä tunnilla. Näin raportointi- ja laskutusjakso on aina tasan kuukausi.