Rauman Energia mukana EPV Energian uudessa tuulivoimapuistossa Närpiössä

Santavuoren tuulivoimapuisto
Rauman Energia investoi uusiutuviin energiamuotoihin, muun muassa tuulivoimaan. Kuva Santavuoren tuulivoimapuistosta kesältä 2016.

EPV Energian konserniyhtiö EPV Tuulivoima Oy on tehnyt investointipäätöksen 17 uuden tuulivoimalan rakentamisesta Närpiön Norrskogeniin. Rauman Energia on hankkeessa mukana pienellä osuudella, joka nostaa Rauman Energian tuulivoimatuotannon osuuden 22 GWh:iin. Tämä vastaa noin 8 prosenttia Rauman sähkönkulutuksesta.

– Investoimme vain uusiutuviin energiamuotoihin. Tässä tuulivoimapuistohankkeessa mukana oleminen on luontevaa jatkoa pian valmistuvalle Teuvan Paskoonharjun hankkeelle sekä muille EPV Energian tuulivoimapuistohankkeille, joissa olemme mukana, Rauman Energian toimitusjohtaja Marko Haapala sanoo.

Rauman Energia tuotti viime vuonna noin 100 GWh:a sertifioitua vihreää sähköä. Merkittävin sähköntuotannon osuus on yhteistuotantolaitos Rauman Biovoima, jossa tuotetaan myös ympäristöystävällistä paikallista kaukolämpöä.

– Rakenteilla olevien tuulivoimapuistojen lisäksi uutta sähköntuotantoa on odotettavissa myös ydinvoimasta. TVO:n Olkiluoto 3:n starttia odotellaan ensi vuodelle ja lisäksi olemme mukana Fennovoiman hankkeessa, Haapala toteaa.

Ajankohtaista

Asunto Oy Pohjankatu 20 yhdessä Rauman Energian kanssa uudisti lämmitysjärjestelmäänsä, paransi lämmityksen hallintaa ja saavutti noin 10 prosentin säästön lämmitysenergiassa.

"Kasvava sähkönkulutus ei kuitenkaan tarkoita, että energiaa pitäisi käyttää huolettomasti. Päinvastoin. Energian järkevä käyttö on yksi vastuullisimmista teoista, joita jokainen meistä voi arjessaan tehdä."

Rauman teatteri on löytänyt keskisuureen kaupunkiin sopivan toimintamallin. Katsojia käy vuosittain Rauman asukasmäärän verran. Ohjelmisto on viihdyttävä, mutta mukaan mahtuu Kaarnan kaltaista vahvaa draamaakin.

Jos haluat tietää, paljonko jokin kodin laitteistasi kuluttaa, voit lainata energiankulutusmittarin Rauman kirjastoista.

Valtakunnallisen heijastinpäivän kunniaksi Rauman Energia yhdessä Omavoiman kanssa jakavat heijastimia Kaaron, Pohjoiskehän ja Karin koulun edustoilla aamun koulumatkaliikenteen aikaan.

​​​​​​​Sähkökatko voi yllättää myrskyn tai teknisen vian seurauksena, usein ilman ennakkovaroitusta. Kokosimme käytännön vinkit ja tärkeimmät hankinnat, joiden avulla turvaat arjen myös poikkeustilanteissa.

Osana lokakuussa vietettävää Energiansäästöviikkoa Rauman Energia tukee paikallisten alakoulujen kakkosluokkalaisten energiaopetusta.

Rauman Energia on ostanut lisää osuuksia sähköntuotannosta Suomessa ja Pohjoismaissa, kun Kokemäen Sähkö Oy myi sähköntuotanto-osuutensa Rauman Energia Oy:lle. Vappuaattona toteutunut kauppa parantaa yhtiön omavaraisuutta ja lisää päästötöntä sähköntuotantoa. Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä – ja miksi sähköntuotantoa on myös kaukana Raumalta?