Raumallakin varauduttu Sähköliiton työtaistelutoimiin

Rauman Energia Sähköverkko Oy ja Vakka-Suomen Voima ovat varautuneet Sähköliiton työtaistelutoimiin 1. - 8.11.2017. Sähköliiton työtaistelutoimet vaikuttavat yhtiöiden sähköasentajien ylitöihin ja varallaoloon. Päivystys hoidetaan toimihenkilöiden toimesta ja vikapuheluihin vastataan normaalisti eli ympärivuorokautisesti. Viikon kestävään tilanteeseen on varauduttu ylimääräisillä resurssivarauksilla eikä sillä pitäisi olla merkitystä sähkönjakelun toimitukseen verkkoalueellamme.

Ajankohtaista

Rauman kaukolämmöstä 82 prosenttia tuotettiin viime vuonna uusiutuvilla polttoaineilla. Uusiutuvien osuus nousee ensi syksynä vielä korkeammaksi, kun raumalaisten talojen lämmityksessä voidaan hyödyntää myös sellutehtaan ylijäämälämpöä.

Markku Pekosen johdolla Brummi on kymmenessä vuodessa noussut Suomen parhaiden liveklubien joukkoon. Monipuolisen musiikin lisäksi Brummin lavalla esitetään muun muassa paikallista teatteria.

Palovaroittimet siirtyvät taloyhtiöiden vastuulle 1.1.2026. Rauman Energia ja Rauman Asunnot ovat tehneet onnistunutta yhteistyötä jo aiemmin ja nyt löydettiin yhteinen sävel pilotoida älypalovaroittimia kaupungin vuokra-asunnoissa.

Juhlavuosi oli merkittävä monella tapaa, ja se muistutti, että energia on Raumalla enemmän kuin pelkkää sähköä ja lämpöä.

Elinvoimakeskus tarjoaa avustusta öljylämmityksestä luopumiseen. Avustuksen hakuaika päättyy 25.5.2026.

Rauman Energialle kaukolämpöä ja sähköä tuottavan laitoksen modernisointiprojekti valmistuu tämän vuoden loppuun mennessä.

Raumalaiset ovat nauttineet edullisesta ja luotettavasta kaukolämmöstä jo 50 vuoden ajan.

Asiakkaat kokevat Rauman Energian palvelun toimivan arjessa entistä sujuvammin viime vuonna – ja tämä näkyy myös tuoreissa tutkimustuloksissa.