Osalla Omavoiman asiakkaista virhe elokuun sähkölaskulla

Omavoiman elokuun sähkölaskuille on valitettavasti päässyt mukaan pieni virhe. Virheellisten laskujen määrä on noin 6000 ja virheellisissä laskuissa poikkeama koskee joko 22.8. tai 23.8. laskutettua energian määrää. Asiakkaiden saamilla verkkopalvelulaskuilla elokuussa kulutetun energian määrä on ollut oikein, mutta Omavoiman sähkömyyntilaskulta energiankokonaismäärä on ollut tietojärjestelmävirheen vuoksi liian pieni. Pahoittelemme virheen aiheuttamaa hämmennystä.

Omavoima ei laskuta puuttuvaa energian määrää asiakkailta jälkikäteen. Omavoima myöntää virheellisesti laskutetuille asiakkaille alennusta elokuun osalta eli virhe lasketaan asiakkaiden eduksi. Edun saaminen ei vaadi asiakkailta mitään toimenpiteitä tai yhteydenottoa.

Mitä, missä, miksi ja miten tästä eteenpäin?

  • virheellisten laskujen kokonaismäärä n. 6000 kpl
  • Omavoiman sähkönmyyntilaskulla veloitettu liian vähän energiaa
  • Rauman Energia Sähköverkon verkkopalvelulaskuilla laskutetun siirtomaksun määrä on ollut oikein
  • virhe on koskenut asiakaskohtaisesti joko 22.8. tai 23.8. kulutusta
  • Omavoima antaa erotuksen verran hyvitystä, eli Omavoima ei veloita puuttuvaa energiamäärää jälkikäteen
  • hyvityksen saaminen ei edellytä asiakkaalta toimenpiteitä tai yhteydenottoa
  • Omavoima on tehnyt korjaavia toimenpiteitä tietojärjestelmiin, jotta vastaavalta virheeltä vältytään jatkossa

Omavoiman uutinen aiheesta

Ajankohtaista

Asunto Oy Pohjankatu 20 yhdessä Rauman Energian kanssa uudisti lämmitysjärjestelmäänsä, paransi lämmityksen hallintaa ja saavutti noin 10 prosentin säästön lämmitysenergiassa.

"Kasvava sähkönkulutus ei kuitenkaan tarkoita, että energiaa pitäisi käyttää huolettomasti. Päinvastoin. Energian järkevä käyttö on yksi vastuullisimmista teoista, joita jokainen meistä voi arjessaan tehdä."

Rauman teatteri on löytänyt keskisuureen kaupunkiin sopivan toimintamallin. Katsojia käy vuosittain Rauman asukasmäärän verran. Ohjelmisto on viihdyttävä, mutta mukaan mahtuu Kaarnan kaltaista vahvaa draamaakin.

Jos haluat tietää, paljonko jokin kodin laitteistasi kuluttaa, voit lainata energiankulutusmittarin Rauman kirjastoista.

Valtakunnallisen heijastinpäivän kunniaksi Rauman Energia yhdessä Omavoiman kanssa jakavat heijastimia Kaaron, Pohjoiskehän ja Karin koulun edustoilla aamun koulumatkaliikenteen aikaan.

​​​​​​​Sähkökatko voi yllättää myrskyn tai teknisen vian seurauksena, usein ilman ennakkovaroitusta. Kokosimme käytännön vinkit ja tärkeimmät hankinnat, joiden avulla turvaat arjen myös poikkeustilanteissa.

Osana lokakuussa vietettävää Energiansäästöviikkoa Rauman Energia tukee paikallisten alakoulujen kakkosluokkalaisten energiaopetusta.

Rauman Energia on ostanut lisää osuuksia sähköntuotannosta Suomessa ja Pohjoismaissa, kun Kokemäen Sähkö Oy myi sähköntuotanto-osuutensa Rauman Energia Oy:lle. Vappuaattona toteutunut kauppa parantaa yhtiön omavaraisuutta ja lisää päästötöntä sähköntuotantoa. Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä – ja miksi sähköntuotantoa on myös kaukana Raumalta?