Lyhyt sähkökatko Pomppusten alueella

Perjantaina puoli kahdentoista aikaan sähköaseman laitekoestusten yhteydessä aiheutui lyhyt keskeytys sähkönjakeluun Raumalla, Äyhöntien ja Pomppusten alueelle. Keskeytys oli alle minuutin mittainen ja vaikutti 106 asiakkaan sähkönjakeluun. Sähkönjakelu saatiin kuitenkin palautettua välittömästi, kun virhetoiminto havaittiin tapahtuneen.

Ajankohtaista

Rauman Biovoiman biovoimalaitoksella on meneillään poikkeuksellisen laaja vuosihuolto, jolla varmistetaan tulevien talvien häiriötöntä tuotantoa.

Rauman Energian ja Rauman Energia Sähköverkon asiakaspalvelunumero ja vikapalvelunumero uudistuvat.

Kiinteistönomistajille on tarjolla useita uusia tukimuotoja, joilla he voivat olla mukana energiatalkoissa ja luoda samalla sekä puhtaampaa huomista että taloudellista säästöä.

Rauman Energia Oy laajentaa Sukkela-valokuitunsa saatavuutta Haapasaaressa Otanmaantien ja Sokertopantien alueilla kesän 2023 aikana.

Päivityksessä mittarit ohjelmoidaan toimittamaan tuntisarjan sijasta 15 minuutin mittaussarjaa.

Rauman Energia -konsernin liikevaihto kasvoi viime vuonna kuusi prosenttia 34,9 miljoonaan euroon, mutta liikevoitto laski 33 prosenttia 4,9 miljoonaan euroon ja tilikauden tulos oli 12,9 miljoonaa euroa tappiollinen.

Rauman Energian kaukolämmön yritys- ja taloyhtiöasiakkaiden on nyt mahdollista hankkia käyttöönsä 100-prosenttisesti vihreää kaukolämpöä.

Viime kuukausina on käyty valtavasti keskustelua energia-alan murroksesta. Asiakkaan näkökulmasta katsottuna muutos on ollut vieläkin pidempikestoista ja suurempaa kuin mistä yleisesti puhutaan.