Lumen-valotaidetapahtuma valaisee jälleen vuoden pimeintä aikaa

Lumen-valotapahtuma
Lumen-tapahtuma järjestetään tulevana talvena kolmatta kertaa.

Kolmatta kertaa Raumalla järjestettävä Lumen-valotaidetapahtuma tuo tulevana talvena valoa joulun jälkeiseen aikaan. Lumenin avajaisia vietetään uudenvuodenaattona 31.12. ja tapahtuma kestää loppiaisviikonloppuun 7.1.2023 asti. Tapahtumapaikkoina ovat kaupungintalon sisäpiha sekä Kalatori.

– Tarjolla on monenlaista mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa. Olemme luomassa näyttävää, elämyksellistä ja historiaa henkivää kokonaisuutta, joka luo iloa ja tunnelmaa raumalaisille ja Raumalla vieraileville, Lumenin tuottaja Annukka Ketola lupaa.

Lumen-valotaidetapahtuman toteuttavat yhteistyössä Rauman kaupunki, Rauman Energia ja Osuuskauppa Keula.

– Edessämme on poikkeuksellinen talvi. Sähkön hinta on korkealla, jopa sähköpula on mahdollinen ja kansalaisia on kannustettu energiansäästötalkoisiin. Tästä syystä jouduimme tänä vuonna pohtimaan erityisen tarkasti Lumen-tapahtuman jatkoa. Lumenin sähkönkulutus on kuitenkin vähäinen ja katsoimme siitä olevan runsaasti iloa talven pimeyteen, joten haluamme olla osaltamme tuomassa hyvää mieltä ihmisille, Rauman Energian toimitusjohtaja Marko Haapala toteaa.

– Osuuskauppa Keula viettää ensi vuonna 120-juhlavuottaan. Toimintamme alkoi juuri Kalatorilta, joten olemme mielissämme, että voimme aloittaa juhlavuotemme vieton tutusta paikasta ja samalla luoda raumalaisille ilon kokemuksia valotaiteen merkeissä, Osuuskauppa Keulan asiakkuus- ja viestintäpäällikkö Johanna Sainio iloitsee.

Lumen 2023 -tapahtumaa suunniteltaessa on kiinnitetty huomiota erityisesti energia-asioihin. Valaistukset toteutetaan energiatehokkaasti led-valoin, teosten määrää on aikaisemmista vuosista vähennetty ja tapahtuma-aikaa on hieman tiivistetty.

– Myös kodeissa säästyy sähköä, kun lähdetään yhdessä raikkaaseen talvi-ilmaan nauttimaan valotaiteesta ja sammutetaan ulkoilun ajaksi valot ja sähkölähteet, Annukka Ketola muistuttaa.

#lumenrauma

Ajankohtaista

Sallila Energia Oy:sta tulee Omavoima Oy:n uusi osakas. Samassa yhteydessä tapahtuu toinenkin omistusjärjestely kun tämänhetkisistä omistajayhtiöistä Rauman Energia Oy, Vakka-Suomen Voima Oy ja Valkeakosken Energia Oy ostavat Leppäkoski Group Oy:n Omavoima-osuuden kasvattaen näin ollen omistusosuuksiaan yhtiöstä.

Pääsulake palaa, jos sähkönkulutus kasvaa liian suureksi tai sulake on vanha. Rivitaloissa ja kerrostaloissa huoltoyhtiö vaihtaa sulakkeen, omakotitaloissa asukas voi vaihtaa tulppasulakkeen itse. Toistuvat palot voivat kertoa tarpeesta jakaa kuormitusta paremmin tai suurentaa pääsulakekokoa. Sulakkeiden sijainti kannattaa selvittää etukäteen ja pitää varasulakkeita käsillä.

Verkkopalvelumaksun, kansankielellä siirtomaksun, tuttuja osia ovat perusmaksu ja energiamaksu. Viime aikoina uutisissa on vilissyt myös uusi termi: tehomaksu. Mitä se oikein tarkoittaa ja koskeeko asia Rauman Energia Sähköverkon asiakkaita?

Pandemia muutti Rauman Energian 120-vuotisjuhlavuoden suunnitelmia, ja sattumalta syntyi uusi idea: ulkotiloihin sijoittuva Lumen-valotaidetapahtuma. Nyt käynnistyy jo kuudes Lumen, ja osana Rauman Energian 125-vuotisjuhlavuotta kaupunkilaisille tarjotaan ennakkoon Antti Kulmalan sydämenmuotoinen Love me too! -valoteos

Rauman kirjastoissa tehdään tärkeää työtä kaupunkilaisten iloksi ja hyödyksi melkein joka päivä. Kirjasto on laajentanut valikoimaansa ja pyrkinyt pysymään ajan hermolla. Tarjontaa, palvelua ja tapahtumia on kaikenikäisille.

Palovaroittimet siirtyvät taloyhtiöiden vastuulle 1.1.2026. Rauman Energia ja Rauman Asunnot ovat tehneet onnistunutta yhteistyötä jo aiemmin ja nyt löydettiin yhteinen sävel pilotoida älypalovaroittimia kaupungin vuokra-asunnoissa.

Rauman Energia lahjoittaa jokaisesta vuoden 2025 loppuun mennessä tehdystä e-laskutilauksesta 5 € John Nurmisen Säätiölle.

Rauman Energia tarjoaa kaupunkilaisille esimakua tammikuun Lumen-valotaidetapahtumasta jo Pitsikaupungin joulussa, kun taiteilija Antti Kulmalan Love me too -teos syttyy 22.11.