Lähes kolme miljoonaa suomalaista asuu kaukolämmitetyssä asunnossa

Rauman Energian kaukolämpö on erittäin ympäristöystävällinen lämmitysmuoto. (Kuva: Rauman kaupungin kuvapankki)

Kaukolämmön suosio Suomen yleisimpänä lämmitysmuotona kasvaa jatkuvasti. Jo noin 65 % uusien rakennusten tilavuudesta lämpiää kaukolämmöllä. Kaukolämpö on suosiossa myös valmiissa kiinteistöissä: siihen vaihtaa selvästi enemmän asiakkaita kuin kaukolämmöstä muihin lämmitysmuotoihin.

Kaukolämmön suosiota selittävät etenkin sen luotettavuus ja edullisuus.

– Kaukolämpö on toimitusvarma ja helppokäyttöinen lämmitysmuoto, Energiateollisuus ry:n johtaja Jari Kostama sanoo. Lisäksi se on pitkäikäinen ratkaisu, sillä se muuntuu tarpeen mukaan. Kaukolämpöyhtiö varmistaa, että kaikille voidaan toimittaa lämpöä juuri silloin, kun sitä tarvitaan. Kaukolämpöjärjestelmä mahdollistaa joustavasti myös hukkalämpöjen kierrättämisen.

Myös ekologisuus on usein syy valita kaukolämpö. Kaukolämmöntuotannon hiilidioksidipäästöt ovat laskeneet viime vuosina selvästi. Syynä tähän on mm. uusiutuvien polttoaineiden, kuten metsäpolttoaineiden ja puutähteiden, osuuden kasvu kaukolämmön tuotannossa. Tuotannossa hyödynnetään nykyään myös yhä enemmän ylijäämälämpöä, kuten jätevesien ja savukaasun lämpöä.

Kaukolämpöala edistää vapaiden lämmitysmarkkinoiden kehittymistä olemalla aktiivinen toimija markkinoilla sekä kehittämällä liiketoimintaa yhdessä asiakkaiden kanssa.

– Kaukolämpöala ja yritykset osallistuvat aktiivisesti paitsi uusien teknologioiden, myös asiakaslähtöisyyden kehittämiseen, Kostama toteaa. Kaukolämpöala tutkii esimerkiksi mahdollisuuksia hyödyntää uusiutuvia energialähteitä kaukolämpöjärjestelmissä. Asiakkaiden haluamia palveluja ja ratkaisuja voidaan tarjota liiketoimintaverkostojen ja kumppanuuksien kautta.

Faktoja kaukolämmöstä

  • Kaukolämpö on maan alla kaukolämpöverkossa kiertävää kuumaa vettä.
  • Suomessa on lähes 15 000 km pituinen kaukolämpöverkko.
  • Kaukolämmön toimitusvarmuus on 99,98 %.
  • Kaukolämpö mahdollistaa sähköjärjestelmämme kannalta keskeisen energiatehokkaan lämmön ja sähkön yhteistuotannon.
  • Kaukolämmön energialähteistä kotimaisia oli 62 % viime vuonna.
  • Viime vuonna Suomessa kaukolämmön tuotannossa otettiin hukkalämpöä talteen ennätysmäärä, yli 3 terawattituntia.

Tiesitkö, että...

  • Rauman Energian kaukolämpö on erinomainen valinta, sillä se on paikallinen, edullinen, vihreä ja vaivaton lämmitysratkaisu. Lämpö tuotetaan Rauman Energian ja Pohjolan Voiman omistamassa Rauman Biovoimassa, jossa yli 90 prosenttia energiasta tuotetaan biopolttoaineilla.

Kaukon päivän aktiviteetteja voi seurata sosiaalisessa mediassa hashtagilla #kaukonpäivä.

Ajankohtaista

Rauman Energia on ostanut lisää osuuksia sähköntuotannosta Suomessa ja Pohjoismaissa, kun Kokemäen Sähkö Oy myi sähköntuotanto-osuutensa Rauman Energia Oy:lle. Vappuaattona toteutunut kauppa parantaa yhtiön omavaraisuutta ja lisää päästötöntä sähköntuotantoa. Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä – ja miksi sähköntuotantoa on myös kaukana Raumalta?

Rauman Energia on vahvistanut saariston sähköverkkoa uudella maa- ja merikaapeliyhteydellä. Työn myötä alueelle muodostuu rengasverkkoyhteys, joka parantaa sähkönjakelun toimintavarmuutta ja vähentää myrskyille alttiita ilmalinjoja.

Sähköverkon kehittäminen näkyy arjessa ennen kaikkea toimintavarmuutena, mutta sillä on vaikutuksia myös ympäröivään luontoon.

Kaivutöitä suunnitellessa kannattaa aina tarkistaa, onko alueella sähkö-, puhelin- tai datakaapeleita tai kaukolämpöputkia. Kun tämän selvittää etukäteen, välttää työtapaturmat sekä kaapeli tai putkirikkojen aiheuttamat vahingot. 

Tuotteet, palvelut, värit, logot ja sukupolvetkin vaihtuvat, mutta Rauman Energian tärkein lupaus pysyy. “TOIMII.” on kiveen hakattu ja sen myötä laitamme kiven kiertämään. Kivi luovutetaan neljä kertaa vuodessa ihmiselle tai taholle, joka omalta osaltaan nostaa Rauma-fiilistä ja pitää huolta, että kaupunkimme toimii. Rauman Energia valitsee yhdessä kiven saajan kanssa, minne kivi seuraavaksi kiertää.

Aurinkopaneelit katolla, sähköauto pihassa ja lämmitys lämpöpumpulla – monipuolinen sähkönkäyttö on arkea yhä useammassa kodissa. Huovilaisten kotona sähkönkäyttöä hallitaan kuormanohjauksella, joka pitää kulutuksen ja kustannukset kurissa. Se on hyvä esimerkki siitä, miten sähköä voidaan käyttää entistä fiksummin oikeilla ratkaisuilla ja asiantuntevalla tuella.

Kaukolämpö on parhaimmillaan juuri silloin, kun se tuntuu vähän tylsältä kaupunkilaisten näkökulmasta. Eli toimii huolettomasti ja varmasti. REO:lla kaukolämpö ei kuitenkaan ole tylsää. Ala kehittyy vauhdilla, ja kehitämme jatkuvasti palveluja, jotka helpottavat asiakkaiden arkea ja ehkäisevät yllättäviä tilanteita.

Rauman Energia ottaa käyttöön Energiateollisuus ry:n suosittelemat uudet kaukolämmön yleiset sopimusehdot 1. kesäkuuta 2026.