Kulissien takana: Päiväni rakennuttamispäällikkönä

Rakennuttamispäällikkö Eetu Järvenpään työnkuva on monipuolinen, kun hän työskentelee kaukolämpöliittymien ja niihin liittyvien työvaiheiden parissa. Kotona odottaa työpäivien jälkeen 1- ja 2-vuotiaat lapset.

Eetu Järvenpää Rauman Energian työmaalla

EETU JÄRVENPÄÄ

  • Syntynyt 1991 Kokemäellä, asuu Porissa.
  • Työ: Rakennuttamispäällikkö.
  • Perhe: Vaimo ja kaksi lasta.
  • Harrastukset: Opiskelu, enduro, golf, laskettelu ja muut talviurheilulajit.
Kaukolämmön seuranta REO:n toimipisteellä
Kaukolämpöä voidaan valvoa etänä niin REO:n toimipisteeltä kuin asiakkaat omilta päätelaitteiltaan. (Kuva: Pauliina Puputti)

Klo 6.20
Herätys ja aamutoimet, joiden jälkeen lähden ajelemaan töihin. Olen ajanut melkein kahdeksan vuotta Porin ja Rauman väliä. Työmatka katkaisee päivän mukavasti mennen tullen.

Klo 7.30
Saavun muutaman työmatkalla puhutun työpuhelun jälkeen työpaikalle. Haen aamukahvia ja siirryn työpisteelle hoitamaan työtehtäviä.

Tällä kertaa on aikaa dokumentoida verkkotietojärjestelmään uusia valmistuneita kaukolämpöliittymiä, kun kaukolämpöverkon rakentamisen vauhti on kesän jäljiltä hiipunut.

Klo 8.30
Lähden asiakaskäynnille. Käyn uuden kaukolämpöasiakkaan luona pitämässä lopputarkastuksen rakennetusta liittymästä ja asennuksista. Samalla opastan uusien kaukolämmityslaitteiden käytössä.

Klo 9.15
On vuorossa seuraava asiakaskäynti. Asiakkaat ottavat nyt jonkin verran yhteyttä syksyn kylmien kelien tullen, kun mietitään öljylämmityksen vaihtamista kaukolämpöön. Käyn suunnittelemassa uuden kaukolämpöliittymän toteutusta. Käynnin jälkeen teen tarjouksen liittymästä.

Uuden kaukolämpöliittymän rakentaminen alkaa vasta keväällä sulan maan aikana. Kaukolämpöverkkoa on aika laajasti jo keskustan alueella, joten uusien asiakkaiden liittäminen verkkoon on helppoa.

Eetu Järvenpää Rauman Energian työmaalla
Rakennuttamispäällikkö Eetu Järvenpää käy kaukolämpötyömailla päivittäin. Rauman keskustan alueella on kattava kaukolämpöverkosto. (Kuva: Elmeri Elo)

Klo 11.00
Työkaverien kanssa mennään lounaalle keskustaan. Usein tulen syömään suoraan työmaalta tai asiakkaalta, kuten tälläkin kertaa.

Klo 13.00
Alkaa tietoturvaryhmän kokous, jossa käydään läpi järjestelmien tietoturvallisuutta. Joka osastolta osallistutaan ryhmään ja itse olen mukana kaukolämmön osalta. Kokouksessa kerron, mitä meillä on meneillään. IT-asiantuntijat ottavat sitten kantaa, pitääkö tehdä joitain toimenpiteitä.

Klo 14.00
Menen kahvitauolle, jonka jälkeen lähden Lakarin varalämpökeskukselle tekemään tarkastus- ja huoltokäyntiä ennen kuin lämmityskausi todella alkaa. Silloin lämpökeskuksen täytyy olla valmiudessa.

Klo 15.45
Lähden kotimatkalle ja pää tyhjenee työasioista tehokkaasti sen aikana. Kotona odottaakin seuraava työmaa pienten lasten kanssa.

Töiden vastapainona Eetu Järvenpää harrastaa monipuolisesti, kun pikkulapsiarjelta ehtii. (Kuva: Lopen Enduro Oy)

MITÄ TOIMENKUVAASI KUULUU?

Kaukolämpöverkon suunnittelu, rakennuttaminen ja dokumentointi sekä myynti ja toteutukset. Työmaiden lupa-asiat ja turvallisuuskoordinaattorin sekä nestekaasulaitoksen käytönvalvojan tehtävät kuuluvat myös työnkuvaani.

TYÖN PARHAAT PUOLET?

Minulla on monipuolinen työnkuva, jossa jokainen työpäivä on erilainen. Uusia haasteita ja asioita tulee jatkuvasti vastaan, mikä pitää työn mielenkiintoisena. Työ ei ole pelkkää toimistotyötä, kun saan liikkua ympäri Raumaa. Sekä toimistolla että työmailla pitäisi kummassakin ehtiä olla enemmän, joten päivät ovat välillä aikamoista tasapainottelua näiden välillä.

IKIMUISTOISIN HETKI?

Hyvät ja huonot asiakaspalautteet, ja kaikki palaute otetaan mielellään vastaan. Huonotkin palautteet voivat usein jäädä mieleen, ne eivät kuitenkaan henkilöidy kehenkään. Joskus niihin voi liittyä jotain hassua ja vaikkapa pieniä omia mokia, mitä on kiva muistella työkaverien kanssa.

Ajankohtaista

Rauman Energia on ostanut lisää osuuksia sähköntuotannosta Suomessa ja Pohjoismaissa, kun Kokemäen Sähkö Oy myi sähköntuotanto-osuutensa Rauman Energia Oy:lle. Vappuaattona toteutunut kauppa parantaa yhtiön omavaraisuutta ja lisää päästötöntä sähköntuotantoa. Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä – ja miksi sähköntuotantoa on myös kaukana Raumalta?

Rauman Energia on vahvistanut saariston sähköverkkoa uudella maa- ja merikaapeliyhteydellä. Työn myötä alueelle muodostuu rengasverkkoyhteys, joka parantaa sähkönjakelun toimintavarmuutta ja vähentää myrskyille alttiita ilmalinjoja.

Sähköverkon kehittäminen näkyy arjessa ennen kaikkea toimintavarmuutena, mutta sillä on vaikutuksia myös ympäröivään luontoon.

Kaivutöitä suunnitellessa kannattaa aina tarkistaa, onko alueella sähkö-, puhelin- tai datakaapeleita tai kaukolämpöputkia. Kun tämän selvittää etukäteen, välttää työtapaturmat sekä kaapeli tai putkirikkojen aiheuttamat vahingot. 

Tuotteet, palvelut, värit, logot ja sukupolvetkin vaihtuvat, mutta Rauman Energian tärkein lupaus pysyy. “TOIMII.” on kiveen hakattu ja sen myötä laitamme kiven kiertämään. Kivi luovutetaan neljä kertaa vuodessa ihmiselle tai taholle, joka omalta osaltaan nostaa Rauma-fiilistä ja pitää huolta, että kaupunkimme toimii. Rauman Energia valitsee yhdessä kiven saajan kanssa, minne kivi seuraavaksi kiertää.

Aurinkopaneelit katolla, sähköauto pihassa ja lämmitys lämpöpumpulla – monipuolinen sähkönkäyttö on arkea yhä useammassa kodissa. Huovilaisten kotona sähkönkäyttöä hallitaan kuormanohjauksella, joka pitää kulutuksen ja kustannukset kurissa. Se on hyvä esimerkki siitä, miten sähköä voidaan käyttää entistä fiksummin oikeilla ratkaisuilla ja asiantuntevalla tuella.

Kaukolämpö on parhaimmillaan juuri silloin, kun se tuntuu vähän tylsältä kaupunkilaisten näkökulmasta. Eli toimii huolettomasti ja varmasti. REO:lla kaukolämpö ei kuitenkaan ole tylsää. Ala kehittyy vauhdilla, ja kehitämme jatkuvasti palveluja, jotka helpottavat asiakkaiden arkea ja ehkäisevät yllättäviä tilanteita.

Rauman Energia ottaa käyttöön Energiateollisuus ry:n suosittelemat uudet kaukolämmön yleiset sopimusehdot 1. kesäkuuta 2026.