Kulissien takana: Kaukolämpöasentajan päivä

Juha Vähä-Ettala, Rauman Energia
Juha Vähä-Ettala Rauman Energian toimitalon edessä Kairakadulla. (Kuva: Pauliina Puputti)

TEKSTI: Pauliina Puputti
KUVAT: Pauliina Puputti ja Elmeri Elo

Kaukolämpöasentajan jokainen työpäivä on erilainen, kun tarkastuskohteet vaihtuvat ja liikkumista riittää Rauman kaupungin alueella. Juha Vähä-Ettala nauttii työssään erityisesti ongelmanratkaisusta.

Juha Vähä-Ettala

  • SYNTYNYT 1977 Raumalla, jossa asuu edelleen.
  • TYÖ Kaukolämpöasentaja.
  • PERHE Puoliso ja kaksi lasta.
  • HARRASTUKSET Ulkoilu.
Juha Vähä-Ettala, Rauman Energia
"Aamupäivisin teen tarkastuskäynnit. Käynneillä katsotaan, että kaikki toimii kuten pitää. Havainnot kirjataan ylös mukana kulkevaan tablettiin. Myös raporttien lähettäminen asiakkaalle onnistuu suoraan kohteessa." (Kuva: Pauliina Puputti)

Klo 6.15
Herään varttia yli kuusi, keitän kahvit ja lähden töihin. Työmaalla olen ennen seitsemää ja työpäivä alkaa seitsemältä. Ensimmäisenä katson järjestelmistämme, onko sopimusasiakkaiden kiinteistöjen energiankulutuksessa poikkeamia, joihin reagoidaan. Se kuuluu meidän Lungi-asiakkaiden palveluun.

Klo 8.00
Seuraan Lungi-asiakkaitamme listalta, jossa on päivämäärät, milloin käyn kullakin asiakkaalla tarkastuskäynnillä. Ennen käyntiä katson järjestelmästä, miten tarkastettava kiinteistö on toiminut. Sieltä voi löytyä jotain, mitä pitää käynnillä erikseen tutkia. Esimerkiksi huono jäähtymä vaatii sen, että pitää katsoa säätimet kuntoon. Tarkastuskäyntiin kuuluu raportin tekeminen ja lähettäminen kiinteistönomistajalle. Se onnistuu myös paikan päällä suoraan tabletilla.

Yleensä käyn aamupäivän aikana kahdella asiakkaalla. Työ on päivittäistä liikkumista ja auton mittariin tulee vuosittain noin 10 000 kilometriä.

Klo 11.00
Tarkastusten jälkeen käyn lounaalla Rauman keskustassa. Minulla on kantapaikka, jossa on aina tuttuja samaan aikaan syömässä.

Klo 13.00
Esimiehen kanssa pidetään palaveri, onko joitain muita kohteita, missä pitää käydä. Tällä haluamme varmistaa, että jokainen asiakas saa palvelua mahdollisimman nopeasti.

Klo 14.00
Kahden aikaan juodaan työkaverien kanssa iltapäiväkahvit ja rupatellaan samalla niitä näitä.

Klo 15.00
Työpäivä päättyy kolmelta. Sitä ennen lähetän raportteja tarkastuksista, joita olen tehnyt päivän aikana. Työpäivät ovat vaihtelevia, kun joka päivä tulee käytyä eri paikoissa tarkastuskäynneillä. Viimeiset viisi vuotta olen tehnyt pääosin näitä töitä. Talossa olen kaikkiaan ollut kymmenen vuotta.

Juha Vähä-Ettala, Rauman Energia
"Asiakaskohteita on ympäri Rauman kaupunkia ja kulkemista työssäni on päivittäin. Ehdin käydä päivän aikana yleensä kahdessa kohteessa ja pidän kirjaa tarkistettavista kohteista." (Kuva: Elmeri Elo)

MITÄ TOIMENKUVAASI KUULUU?

Pääosin työpäiväni koostuvat Lungi-asiakkaidemme laitetarkastuksista. Käyn tarkastamassa kiinteistöjen kaukolämpölaitteistojen lämmönsiirtimet ja kaikki siihen kuuluvat laitteet niin rivi-, kerros- kuin omakotitaloissa. Jokaisesta tarkastuskäynnistä tehdään myös raportit asiakkaille. Lisäksi esimerkiksi huolehdin Rauman Energian kaukolämpöverkon ja -laitosten huoltotöistä.

TYÖN PARHAAT PUOLET?

Joustavuus, itsenäisyys ja ongelmanratkaisu. Saan itse vaikuttaa työpäivien sisältöön suunnittelemalla päivien kulun.

IKIMUISTOISIN HETKI?

Se on aina hyvä hetki, kun saa autettua asiakasta. Ikimuistoisia hetkiä tulee siis melkein joka päivä.



Mikä Lungi?

Lungi on Rauman Energian palvelu kaukolämpöasiakkaille. Lungin avulla varmistetaan kiinteistöjen energiatehokkuus ja laitteiden oikeanlainen toiminta. Kaukolämpöasiakas saa Lungin avulla säästöjä, helppoutta ja mukavuutta itse valitsemansa palvelutason mukaan. Lungi-kokemusta voi lisäksi täydentää Rauman Energian asiantuntijapalveluilla tai hankkimalla energiaa säästävän älykkään lämmönjakokeskuksen palveluna kätevästi kuukausimaksulla.

Kuinka lungisti sinä haluat ottaa? Lisätiedot: raumanenergia.fi/lungi

Ajankohtaista

Rauman Energia on ostanut lisää osuuksia sähköntuotannosta Suomessa ja Pohjoismaissa, kun Kokemäen Sähkö Oy myi sähköntuotanto-osuutensa Rauman Energia Oy:lle. Vappuaattona toteutunut kauppa parantaa yhtiön omavaraisuutta ja lisää päästötöntä sähköntuotantoa. Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä – ja miksi sähköntuotantoa on myös kaukana Raumalta?

Rauman Energia on vahvistanut saariston sähköverkkoa uudella maa- ja merikaapeliyhteydellä. Työn myötä alueelle muodostuu rengasverkkoyhteys, joka parantaa sähkönjakelun toimintavarmuutta ja vähentää myrskyille alttiita ilmalinjoja.

Sähköverkon kehittäminen näkyy arjessa ennen kaikkea toimintavarmuutena, mutta sillä on vaikutuksia myös ympäröivään luontoon.

Kaivutöitä suunnitellessa kannattaa aina tarkistaa, onko alueella sähkö-, puhelin- tai datakaapeleita tai kaukolämpöputkia. Kun tämän selvittää etukäteen, välttää työtapaturmat sekä kaapeli tai putkirikkojen aiheuttamat vahingot. 

Tuotteet, palvelut, värit, logot ja sukupolvetkin vaihtuvat, mutta Rauman Energian tärkein lupaus pysyy. “TOIMII.” on kiveen hakattu ja sen myötä laitamme kiven kiertämään. Kivi luovutetaan neljä kertaa vuodessa ihmiselle tai taholle, joka omalta osaltaan nostaa Rauma-fiilistä ja pitää huolta, että kaupunkimme toimii. Rauman Energia valitsee yhdessä kiven saajan kanssa, minne kivi seuraavaksi kiertää.

Aurinkopaneelit katolla, sähköauto pihassa ja lämmitys lämpöpumpulla – monipuolinen sähkönkäyttö on arkea yhä useammassa kodissa. Huovilaisten kotona sähkönkäyttöä hallitaan kuormanohjauksella, joka pitää kulutuksen ja kustannukset kurissa. Se on hyvä esimerkki siitä, miten sähköä voidaan käyttää entistä fiksummin oikeilla ratkaisuilla ja asiantuntevalla tuella.

Kaukolämpö on parhaimmillaan juuri silloin, kun se tuntuu vähän tylsältä kaupunkilaisten näkökulmasta. Eli toimii huolettomasti ja varmasti. REO:lla kaukolämpö ei kuitenkaan ole tylsää. Ala kehittyy vauhdilla, ja kehitämme jatkuvasti palveluja, jotka helpottavat asiakkaiden arkea ja ehkäisevät yllättäviä tilanteita.

Rauman Energia ottaa käyttöön Energiateollisuus ry:n suosittelemat uudet kaukolämmön yleiset sopimusehdot 1. kesäkuuta 2026.