Kuka tahansa voi havaita kaukolämpövuodon ja havainnoista voi saada lahjakortin

Kaukolämpövuodon havaitsemiseen ei tarvita lämpökameraa, vaan etenkin talvella havaintoja voi tehdä kuka tahansa. Saamme silloin tällöin ilmoituksia ohikulkijoilta ja palkitsemme oikeaksi osoittautuneet havainnot lahjakortilla.

Miten kaukolämpövuodon voi havaita?

Kaukolämpövuoto, Telakankatu

Lumisessa maassa sula kohta

  • Sula kohta muuten lumisessa paikassa voi olla merkki kaukolämpövuodosta. Kuuma kaukolämpövesi sulattaa maan vuotokohdan ympäriltä. Esimerkkikuvat Telakankadulta (2018) ja Karjalankadulta (2015).

Vihreäksi värjäytynyttä vettä

  • Jos huomaat maastossa tai luonnonvedessä vihreäksi värjäytymistä, aiheuttajana on todennäköisimmin kaukolämpövuoto. Sama koskee myös hanaveden värjäytymistä. Raumalla kaukolämpöverkostoon on lisätty hajutonta ja terveydelle vaaratonta väriainetta vuotojen havaitsemisen helpottamiseksi.

Höyryn muodostuminen

  • Etenkin kovilla pakkasilla kaukolämpöverkoston tuuletusputkista saattaa nousta höyryä, mutta jos huomaat tutussa paikassa erityisen suurta höyryn muodostumista, asiasta kannattaa ilmoittaa meille. Tuuletusputkia on eri puolilla Raumaa ja ne ovat noin metrin korkuisia tolppia.

Lisätietoa kaukolämpöverkon viasta ilmoittamiseen täällä.

Ajankohtaista

Sallila Energia Oy:sta tulee Omavoima Oy:n uusi osakas. Samassa yhteydessä tapahtuu toinenkin omistusjärjestely kun tämänhetkisistä omistajayhtiöistä Rauman Energia Oy, Vakka-Suomen Voima Oy ja Valkeakosken Energia Oy ostavat Leppäkoski Group Oy:n Omavoima-osuuden kasvattaen näin ollen omistusosuuksiaan yhtiöstä.

Pääsulake palaa, jos sähkönkulutus kasvaa liian suureksi tai sulake on vanha. Rivitaloissa ja kerrostaloissa huoltoyhtiö vaihtaa sulakkeen, omakotitaloissa asukas voi vaihtaa tulppasulakkeen itse. Toistuvat palot voivat kertoa tarpeesta jakaa kuormitusta paremmin tai suurentaa pääsulakekokoa. Sulakkeiden sijainti kannattaa selvittää etukäteen ja pitää varasulakkeita käsillä.

Verkkopalvelumaksun, kansankielellä siirtomaksun, tuttuja osia ovat perusmaksu ja energiamaksu. Viime aikoina uutisissa on vilissyt myös uusi termi: tehomaksu. Mitä se oikein tarkoittaa ja koskeeko asia Rauman Energia Sähköverkon asiakkaita?

Pandemia muutti Rauman Energian 120-vuotisjuhlavuoden suunnitelmia, ja sattumalta syntyi uusi idea: ulkotiloihin sijoittuva Lumen-valotaidetapahtuma. Nyt käynnistyy jo kuudes Lumen, ja osana Rauman Energian 125-vuotisjuhlavuotta kaupunkilaisille tarjotaan ennakkoon Antti Kulmalan sydämenmuotoinen Love me too! -valoteos

Rauman kirjastoissa tehdään tärkeää työtä kaupunkilaisten iloksi ja hyödyksi melkein joka päivä. Kirjasto on laajentanut valikoimaansa ja pyrkinyt pysymään ajan hermolla. Tarjontaa, palvelua ja tapahtumia on kaikenikäisille.

Palovaroittimet siirtyvät taloyhtiöiden vastuulle 1.1.2026. Rauman Energia ja Rauman Asunnot ovat tehneet onnistunutta yhteistyötä jo aiemmin ja nyt löydettiin yhteinen sävel pilotoida älypalovaroittimia kaupungin vuokra-asunnoissa.

Rauman Energia lahjoittaa jokaisesta vuoden 2025 loppuun mennessä tehdystä e-laskutilauksesta 5 € John Nurmisen Säätiölle.

Rauman Energia tarjoaa kaupunkilaisille esimakua tammikuun Lumen-valotaidetapahtumasta jo Pitsikaupungin joulussa, kun taiteilija Antti Kulmalan Love me too -teos syttyy 22.11.