Kaapelivaurio katkaisi sähköt

Kaapelivaurio katkaisi maanantaina klo 16.35 sähköt 660 asiakkaalta Kappelinluhdan, Uudenlahden ja Paloahteen asuntoalueilta. Vika saatiin paikallistettua noin puolessa tunnissa ja sähköt palautettiin kaikille asiakkaille klo 17.50. 

Ajankohtaista

Asiakkaat kokevat Rauman Energian palvelun toimivan arjessa entistä sujuvammin viime vuonna – ja tämä näkyy myös tuoreissa tutkimustuloksissa.

Raumalaiset ovat nauttineet edullisesta, luotettavasta ja vihreästä kaukolämmöstä jo vuosikymmeniä. Nyt Rauman Energia ottaa seuraavia askeleita menestystarinan jatkon varmistamiseksi.

Rauman Energia Oy ja Rauman Energia Sähköverkko Oy ovat liittyneet 1.1.2026 alkaen valtakunnalliseen energiatehokkuussopimukseen vuosille 2026–2035.

Poikkeuksellisen lämmin vuosi 2025 näkyi koko Rauman Energia -konsernin toiminnassa ja vähensi erityisesti lämmitysenergian tarvetta. Silti vuosi oli monella tavalla vahva ja eteni konkreettisten kehityshankkeiden myötä.

Rauman Energian viimeinen vanha kaukolämpömittari vaihdettiin uuteen Meriraumassa tiistaina 10.2.2026.

Uudet mittarit luetaan kuukauden viimeisellä tunnilla. Näin raportointi- ja laskutusjakso on aina tasan kuukausi.

Haluamme kannustaa ihmisiä tekemään hyvää, joten jatkoimme e-laskukampanjaa huhtikuun loppuun.